Pikku Naisia ja Positiivinen Maskuliinisuus eli Jon ja Friedrichin romanssi

Tervetuloa #Teambhaeriin

Tämä teksti on omistettu Pikku Naisia-kirjojen suosikkihahmolleni Friedrichille. Kaikki Laurie-fanit Auf Wiedersehen! (saatte luvan jäädä, jos käyttäydytte hyvin), kun taas te, jotka olette kanssani Friedrich-tiimissä Willkommen und ich bin sehr froh das du hast mein blog gefunden (tervetuloa ja olen iloinen, että olet löytänyt tiesi blogiini). ​

Jos olet Louisa May Alcott fani ja olet viettänyt vähääkään aikaa Pikku Naisia foorumeilla ja kirjallisuusblogeissa tiedät varmaan, että mitä tulee sankarimme Jo´n rakkauselämään fanit ovat aika tasaisesti jakautuneet, joko Friedrichin tai Laurien kannalle. Käytän tässä yhteydessä modernia termiä ”shipata” eli fanittaa fiktiivistä pariskuntaa, Pikku Naisista on noussut useampi pari, joita fanit shippaavat. Näitä ovat esimerkiksi Amy ja Laurie. Osa ihmisistä (ehkä muutama tuhat) shippaa Laurieta ja Bethiä (en shippaa sitä, mutta se on minusta kiehtova ajatus). Osa faneista shippaa pareja elokuva/tv-versioista eikä kirjoista ja osa toisinpäin. Sitten on vielä faneja, joiden mielestä Jo´n olisi pitänyt pysyä sinkkuna (tai ns. vanhana piikana) kuten kirjailija itse alunperin tarkoitti (pieni osa minusta shippaa #sinkkujota). Pidin ihan vasta Pikku Naisia - maratonin. Luin kaksi ensimmäistä Pikku Naisia- kirjaa, yhden elämänkerran ja katsoin 8 tuntia elokuvia/sarjoja, löysinpä vielä youtuben syövereistä pätkiä Pikku Naisia - musikaalista (en edes tiennyt, että sellainen on olemassa). 

June Allyson Jo´na ja Rossano Brazzi Friedrichina vuoden 1949 Pikku Naisia - elokuvassa 

​Jo ja Friedrich ovat aina kuuluneet fiktiivisten parien suosikkeihini ja minusta Friedrich on aina ollut Jo´n ohella koko kirja-sarjan kiehtovin hahmo. Friedrich on kiltti, rakastaa kirjoja, puhuu seksikkäällä aksentilla ja palvoo Jo´ta.

Winona Ryder ja Gabriel Byrne Jo´na ja Friedrichina vuoden 1994 Pikku Naisia-elokuvassa.

Ensimmäisen kerran tutustuin Pikku Naisiin, kun katsoin vuoden 1994 elokuva-version ja olin ihan älyttömän ihastunut Gabriel Byrnen esittämään Friedrichiin (akateemiset tyypit ovat heikko kohtani). Rakastin kyseistä elokuvaa ja elokuvan innoittaman luin ensimmäisen Pikku Naisia kirjan. Taisin olla 12. Muistan pitäneeni kirjasta ja erityisesti realistisista sisaruussuhteiden kuvauksista. Kirjan rakenne perustuu Kristityn vaellukseen, eli jokainen luku sisältää jonkinlaisen moraalin. Tämä oli mielestäni aina hyvin ahdistavaa ja kummallista, eivät itsestään moraaliopit (ihminen oppii ja kasvaa virheistään) vaan se, että välillä sisaret tietentahtoisesti pakottivat itsensä tuntemaan syyllisyyttä elämän nautinnoista. Kun itse olen kasvanut ei-uskonnollisessa kodissa en ikinä pystynyt samaistumaan Marchin sisarusten vaellus-leikkiin. ​

Pieni osa ”tyttökirja” kokoelmaani

Seuraava kierros tuli, kun taisin olla 17 tai 18 ja tuolloin luin Pikku Naisia ja sen kolme jatko-osaa, Viimevuotiset ystävämme, Pikku Miehiä ja Plumfieldin Pojat. Taisin parina seuraavan vuonna lukea kaksi ensimmäistä kirjaa usemmankin kerran. Ilmeisesti Yhdysvalloissa Pikku Naisia osat yksi ja kaksi ovat yleensä ilmestyneet yhteisenä painoksena, mutta Euroopassa ne on jaettu kahteen osaan. Kakkos-osa viimevuotiset ystävämme vanha suomalainen nimikäännös oli naurettava, koska ensimmäisen kirjan lopussa Jo on 16 ja toisen kirjan alussa hän on 19 eli kirjoissa on kolmen vuoden väli, ei vuoden. Toisaalta kirjan englanninkielinen nimi Good Wives eli hyvät vaimot on sekin aika hölmö. Minä antaisin kirjalle nimeksi hyvät aviomiehet. Ilmeisesti sen keksi Louisa May Alcottin kustantaja. Suomessa kakkoskirjan uusinta painos kulkee nimellä "Pikku Naisia II" mikä on huomattavasti parempi. Kun ensimmäisen kerran luin kakkos-osan pidin siitä, jopa enemmän mitä ykkösestä, hahmot tuntuivat paljon kypsemmiltä ja aikuisemmilta ja heihin oli helpompi samaistua. 

​Olen nyt kolmissakymmenissä ja Pikku Naisia avautui taas kerran hieman eri tavalla. Ehkä se johtuu, siitä, että olen viimeaikoina tutkinut paljon Louisa May Alcottin elämää enkä voi muuta sanoa, kuin Mein Gott! siinä vasta oli kiinnosta ihminen. Kakkos-osassa on paljon sellaisia teemoja, jotka eivät välttämättä avaudu kovin nuorelle lukijalle. Nyt kiinnitin enemmän huomiota Jo´n ja Friedrichin dynamiikkaan ja aikakauden kulttuuriin.

Sydämeni valittu eli mitä tapahtuu kun ihminen rakastuu 

Kirjassa, kun Jo ensimmäisen kerran näkee Friedrichin tämä auttaa nuorta palvelustyttöä kantamaan raskasta taakkaa. Jo näkee tämän ja hänen uteliaisuutensa herää. Toisen kerran, kun Jo näkee Friedrichin tämä järjestelee kirjojaan (ja Jo rakastaa kirjoja) eli Friedrich on tehnyt Jo´n vaikutuksen jo ennen kuin hän on edes tavannut tätä.
​
Louisa May Alcott ei koskaan mennyt naimisiin, mutta uskon, että hän tiesi kyllä millaista on olla rakastunut. Yhä tänä päivänä Jo´n ja Friedrichin suhteen syveneminen on minusta täydellinen esimerkki, siitä millaista on rakastua toiseen ihmiseen. 

Minulla ei ole suomenkielistä versiota mukanani, mutta näin Jo kuvailee Friedrichiä englanninkielisessä versiossa, kun hän näkee tämän ensimmäisen kerran. 

Professor Bhaer was there while he arranged his books. I took a good look at him. A regular German rather stout, with brown hair tumbled all over his head, bushy beard, droll nose, the kindest eyes I ever saw and a splendid big voice that does one´s ears good, after our sharp or slipshod American gabble. His clothes were rusty, his hands were large and he hadn´t a handsome feature in his face, except his beautiful teeth, yet I liked him, for he had fine head, his linen was spandy nice, and he looked like a gentleman.

Korpinkynsi perhe-onnea.

Mark Stanley ja Maya Hawke Jo´na ja Friedrichina vuoden 2017 tv-sarjassa 

Friedrichillä on kiltit silmät, tuuhea parta, paksu ruskea tukka, suuret kädet, hän on hieman tukeva, hänellä on kauniit hampaat, ja ihanat kiltit silmät, eikä hänen kasvoissaan ole yhtään komeaa piirrettä, hänellä on kauniin muotoinen pää ja otsa (tässä on hieman ristiriitaa) ja Jo pitää hänen ulkomudostaan. 

Jo ja Friedrich tapaavat, kun Jo työskentee New Yorkissa kotiopettajattarena. Hänestä ja Friedrichissä tulee hyviä ystäviä. He käyvät talon lasten kanssa yhdessä puistoissa ja muissa riennoissa. Kohtaukset, joissa Friedrich leikkii pikku-tinan kanssa sulattavat kyynisen sydämeni, joka kerta. Jo ja Friedrich käyvät yhdessä filosofia-illassa, jossa ja Friedrich on niin hyvä puhuja, että Jo saa lähes uskonnollisen herätyksen/henkisen orgasmin (se on ainut tapa, jolla voin kuvailla kyseistä kohtausta, ja kyseessä on lastenkirja). Sitten on uudenvuoden naamiaiset ja kirjallisia erimielisyyksiä (palaan tähän myöhemmin). Friedrich on hyvin nöyrä mies ja hän työskentee Yhdysvalloissa kieltenopettajana antaakseen äitinsä menettäneille sisarenpojilleen kodin ja koulutuksen. Kun Jo kuulee, että Beth on sairastunut uudelleen ja hänen pitää palata kotiin, hänellä on hyvin ristiriitaisia tunteita Friedrichiä kohtaan. Tarkkanäköinen Friedrich pohtii onko Jo kihloissa Laurien kanssa ja tähän mennessä hän on umpirakastunut Jo´n, mutta hän kunnioittaa Jo´ta ja tämän yksityisyyttä ja päättää että on parempi pysyä Jon ystävänä kuin menettää tämä kokonaan.
​
 Jo ja Friedrich pitävät kirjeitse yhteyttä toisiinsa, sitten Beth kuolee ja Amy ja Laurie ovat menneet naimisiin ja Friedrich palaa Jo´n elämään.

Kun Friedrich on vierailulla Marchin perheen luona Jo jälleen kerran tarkkailee Friedrichiä.
Mr. Bhaer´s face had lost the absent minded expression, and looked all alive with interest in the present moment -actually young and handsome, she thought

Nyt Friedrich näyttää Jon silmissä nuorelta ja komealta. Seuraa useamman viikon kosiskelu-jakso ja lopussa kosinta sateenvarjon alla. Näin se menee oikeassa elämässä, kun ihminen rakastuu toiseen hän näyttää maailman kauneimmalta tai komeimmalta ihmiseltä, jonka puolesta voi tehdä mitä tahansa. 

Pysähdytään hetkeksi kosintaan sateenvarjon alla. Sateessa suuteleminen on ehdottomasti merkkaus romatiikka-ruudukkoon (ja Jo tekee aloitteen, mikä on hyvin Jo-maista). Ympäristö ei ole välttämättä kaikista romanttisin, toisin kuin elokuvissa, kirjassa Jo ja Friedrich seisovat kadunkulmassa kädet täynnä paketteja ja sitten hän näyttää tälle runon, jonka takia hän tuli. Jo kirjoitti kyseisen runon Bethin kuoleman jäleen. Friedrich luki sen lehdestä ja tunnisti tämän nimikirjaimet ja Jo kuulosti runossa niin lohduttomalta, että tämä päätti tulla tätä katsomaan. Kaikissa elokuvaversioissa Friedrich tuo Jo´lle tämän uunituoreen kirjan, mutta minusta runo toimii paremmin ja kertoo enemmän Friedrichin romanttisesta luonteesta. Olin oikein iloinen, että se oli lisätty vuoden 2017 Pikku Naisia tv-sarjaan.

Täydellinen kumppani sekä hassu professori arkkityyppi 

Louisa May Alcottin ei ollut tarkoitus naittaa Jo´ta tai ketään Marchin sisaruksista. Jo´n oli tarkoituspysyä kirjailija-vanhapiikana kuten hän itse (välillä mietin, jos sinkkuelämää-sarjaa ei olisi tullut, käyttäisimmekö yhä sellaisia seksistisiä sanoja, kuten vanhapiika?). Louisan kustantaja ja nuoret lukijat, kuitenkin koko ajan painostivat tätä naittamaan Marchin sisarukset. Louisaa erityisesti ärsytti nuoret lukijat, jotka tahtoivat hänen naittavan Jo Laurielle, koska hän alunperin loi Laurien hahmon antaakseen Jolle veljen, jota hänellä itsellään ei koskaan ollut, eikä hän ikinä tahtonut naittaa heitä. Louisa vastusti tyttöjen nuorena naimisiin menoa ja varsinkin naimisiin menoa rahan takia. Vaikka Louisa taipui vaatimuksiin ja naittoi kolme Marchin tyttöä hän onnistui kuvaamaan monenlaisia erilaisia avioliittoja ja Jon ja Friedrichin välinen tasa-arvoinen liitto oli sellainen, jota Louisa olisi itsekkin harkinnut. 

Kakkos-kirjassa Friedrichin hahmo on kuvattu epätasaisesti. Friedrich, josta minä pidän on intohimoinen Friedrich, joka sotkee hiuksensa kun hän innoissaan, hän ei pelkää näyttää tunteitaan ja hän uskoo vahvasti, että Jo on ainut ihminen maailmassa, jolle hänen pitää aina puhua totta. Tämä sama Friedrich on joutunut jättämään kotimaansa auttaakseen veljenpoikiaan eikä häntä yhtään hävetä leikkiä lasten kanssa ja he pitävät hänestä, koska hän ei aliarvoi heitä. Jos Friedrich ja Jo eläisivät tänä päivänä Friedrich ja pojat kulkisivat mukisematta Jon mukana kirjakiertueille ja mielenosoituksiin. Marie Kondo ei olisi tervetullut Plumfieldiin, koska he pitävät kirjoista ihan liikaa. ​

​Sitten on Friedrich, joka on ujutettu hassun professorin arkkityyppiin. Friedrich käyttää lukulaseja, puhuu vahvalla saksalaisella aksentilla, hän ei ole kauhean komea (ellei lukija tunne viehätystä parrakkaisiin miehiin) ja hän on hajamielinen. Uskon, että Louisa ihan tahallaan korosti, näitä piirteitä. Hän, jopa kirjoitti enolleen, nautinnosta, jonka hän saa ajatellessaan nuorten lukijoittensa kauhua, siitä, että Jo menee Friedrichin kanssa naimisiin. Uskon, myös, että Louisa katui ”hassu professori”- leimaa jälkeenpäin, koska seuraavissa jatko-osissa Friedrich on paljon todenmukaisempi ja uskottavampi hahmo. Loppujen lopuksi hahmon ”hassuus” syntyy, siitä, että Friedrich oli Louisan ideaalimies, mutta ei hänen nuoren lukijakuntansa ja koska, Jo on Louisan alter-ego Friedrich on Jon täydellinen kumppani. Monet Friedrichin ”hassut” piirteet ovat itseasiassa stereotyyppejä ulkomaalaisista ja vanhenemisesta, mutta modernille lukijalle, siinä ei ole mitään vitsikästä. Friedrich käyttää lukulaseja ja puhuu aksentilla, kuten miljoonat muut ihmiset. Hajamielisyys kuuluu taas hassun professorin arkkityyppiin ja se, että Friedrichin viitataan olevan vanha, vaikka hän on vain 38 vuotias, mutta kirja sijoittuu 1800-luvun lopulle ja yli kolmikymmpinen mies oli tuolloin automaattisesti vanha ja niin olivat myös yli 25-vuotiaat naimattomat naiset.

Kuinka tehdä moraalifilosofiasta seksikästä

Kun aloin tekemään tätä tutkimusta Friedrichin psyykeseen oli mielenkiintoista nähdä miten, muut #teamFriedrichin jäsenet näkivät hänet. Mitä tulee Hollywoodiin elokuvantekijöillä on aina ollut hieman kahnausta, siitä voiko Friedrich olla komea vai ei. Tämä on tietysti erittäin hankala kysymys, koska jokaisella ihmisellä on omat näkemyksensä siitä, mikä on komeaa ja seksikästä ja mikä ei. Kun itse luen Pikku Naisia kuvittelen Jon aina näyttävän Winona Ryderilta ja Friedrich näyttää Gabriel Byrneltä eli minulle Friedrich on aina komea. Enkä ole ainut, joka on kuvitellut Friedrichin näyttävän Byrneltä ja sain myös tutkimuksissani selville, että lukijat ovat kuvitelleet hänen näyttävän kaikelta Blake Sheldonin, Timothy Daltonin ja Richard Geren väliltä (pidän Richard Gerestä, mutta en pysty kuvittelemaan häntä puhumassa saksalaisella aksentilla). Sitten on tietysti myös naisia, jotka pitävät parrakkaista miehistä ja heille kirjojen Friedrich on täydellinen (Louisa taisi olla yksi heistä). Kysymys siitä voiko Friedrich olla komea tuntuu aikansa kuluneelta, Jo´ta ei kuvata kirjoissa erityisen kauniiksi, mutta kukaan ei kyseenalaista, sitä olivatko Katherine Hepburn ja Winona Ryder liian kauniita Jon rooliin. Täysin itsekkäistä syistä toivon, että Friedrich olisi kirjoissa hieman komeampi. Ihan vain sen takia, että Friedrich on köyhä, vanhempi kuin nainen, jota hän rakastaa, maahanmuuttaja, jota joskus pilkataan tämän ”ulkomaalaisista kummallisuuksista” ja siinä on ihan tarpeeksi elämän realiteetteja aiheuttamaan epävarmuutta niinkin varmalle ihmiselle, kuin Friedrich.

Rakastan Friedrichin hahmoa ja toivon, että Louisa olisi kirjoittanut hänestä paljon enemmän. Friedrichin elämästä Berliinissä, tämän edesmenneestä siskosta ja Franzista ja Emilistä ja mikä oli heidän suhtautumisensa Jon ja Friedrichin kihlautumiseen. Pikku Naisia II tuntuu kirjalta, jota ei ole kirjoitettu loppuun. Ehkä Louisan oli vaikea kirjoittaa rakkaudesta, kun hän eli yksin. Sitten on vielä kirjan rakenne. Se on suunnattu 9-10 vuotialle tytöille ja siinä pitää olla moraaliopetuksia ja neuvoja hyvään avioliittoon. Miten kirjoittaa kahden akateemikon kuumasta romanssista, kun joutuu työskentelemään näinkin hankalassa viitekehyksessä?

Ulkomaalaisviha ja Laurien romantisointi

Kun 17 -vuotiaana luin Pikku Naisten kakkos-osan, 1800-luvun yhteiskunnassa kytevä ulkomaalaisviha oli viimeinen asia mielessäni, mutta näin aikuisena huomaan, että samankaltaisia ongelmia on yhä, ei kuitenkaan onneksi yhtä suuressa mittakaavassa.

Jo´n kotiin kirjoittamassa kirjeessä on kohta, joka tarttui silmiini.

The young men quiz him, it seems, call him Old Fritz, Lager Beer, Ursa Major and make all manners of jokes on his name. But he enjoys it like a boy, Mrs K. Says, and takes it so good naturedly that they all like him, in spit of his odd ways”.

Rouva Kirke kertoo Jo´lle miten talon nuoret miehet tekevät pilkkaa Friedrichin saksankielisestä nimestä ja hän on niin hyväluontoinen, että se ei haittaa häntä, ja kaikki pitävät hänestä tämän kummallisista tavoista huolimatta. Näin Rouva Kirke näkee Friedrichin, mutta en usko, että Friedrich itse välttämättä täysin hyväksyy kaiken mitä hänestä puhutaan, koska rasistiset loukkaukset ovat ikäviä, mutta Friedrich on kypsä ja tiedostaa, sen että nuoret miehet yleensä laukovat huonoja vitsejä, koska he ovat epävarmoja. Kypsyys ja Friedrichin perus-optimistinen elämänasenne tekevät hänestä itsevarman, sanan positiivisessa mielessä. Kirjan rakenne ja kohderyhmä kuitenkin estävät syvemmän sosiaalisen tutkiskelun. Louisa tunsi paljon maahanmuuttajia ja kaikki hänen perheessään ja ystäväpiirissään olivat orjuuden vastustajia. Tämä näkyy myös Louisa May Alcottin teoksissa, joissa useat rakastavaiset tulevat eri kulttuureista tai poikkeavat ihonväriltään. 

”Now don´t laugh at his horrid name; it isn´s pronounced either Bear or Beer , as people will say it, but something between the two, as only Germans can do it”.

Jo March olet ihan paras.

Viimevuotiset ystävämme on suorastaan radikaali lastenkirja, koska se kuvasi monikulttuurista avioliittoa jo 150-vuotta sitten. Rakastan tätä kohtaa Pikku Miehiä kirjasta, jossa Friedrich kertoo mistä kaikesta hän on kiitollinen. Jos hän ei olisi lähtenyt Amerikkaan ja tehnyt kovasti töitä hän ei olisi koskaan tavannut Jo´ta, elämänsä rakkautta.

“If I had not come to America… I never should have found my Jo. The hard times are very sweet now, and I bless Gott for all I seemed to lose, because I gained the blessing of my life.”

Pidän Laurien hahmosta, varsinkin, kun Christian Bale esittää häntä, mutta kirjojen Laurie on välillä aika kusipää ja näyttää siltä, että Friedrich/Laurie kiistalla on myös rasistiset juuret. Laurien äiti oli italialainen ja isä amerikkalainen, kuitenkin Laurieta pidetään enemmän amerikkalaisena, kuin saksalaista Friedrichiä. Alkuperäisessä Pikku Naisia- kirjassa, joka julkaistiin 1868 Laurie on ulkomaalainen ja androgyyni. Hänellä on ruskea iho (kyseessä voi olla musta-ihoinen Laurie), kihara musta tukka, pitkä nenä, kauiit hampaat, pienet kädet ja jalat ja hän on saman pituinen mitä Jo ja pyytäessään Jo´ta tannsimaan hän tekee pienen ranskalaisen kumarruksen. Kun Louisa May Alcott oli pieni ja hän juoksenteli metsissä, kerran hän melkein hukkui lampeen ja hänet pelasti lähitilalla työskentelevä, nuori musta-ihoinen poika. Kirjassa Amylle käy melkein samoin heikolla jäällä ja Jo ja Laurie pelastavat hänet. Vuoden 1880 painokseen Louisan kustantaja vaati häntä tekemään kirjaan muutoksia (kirja oli suuri hitti, mutta kustantajat tahtovat lisää rahaa). Kaikki Laurien ulkomaalaiset piirteet poistettin, koska ne eivät olleet sopivia romanttiselle kosijalle. Nyt hänellä on komea nenä, hienot hampaat, ei minkäänlaista mainintaa hänen ihonväristään ja hän on Jo´ta pidempi eli tätä ylempi arvoisempi. Tarinasta tulee entistä sentimentaalisempi ja myös tyttöjen äiti Marmee kokee muodonmuutoksen. Hänestä tulee hellempi ja anteeksiantavaisempi. Uudempiin Pikku Naisia kirjan painoksiin Laurien alkuperäinen kuvaus on palautettu (onneksi). 

Laurien ihannointi jatkuu yhä Pikku Naisten tv- ja elokuva filmatisoinneissa. Katsottuani neljä eri versiota olin aika näreissäni, siitä, että Hollywood versiot jatkuvasti poistavat Laurien ailahtelevan luonteen mikä hänellä on kirjoissa. Esimerkiksi vuoden 1949 elokuvassa Laurieta näyttelee Peter Lawford ja Lawfordin Laurie on erittäin romantisoitu. Hän on karannut koulusta ja valehdellut ikänsä päästäkseen armeijaan, missä hän haavoittui (mutta haavoja ei näy). Hän on myös erittäin mukava ja hurmaava. Elokuvaversio ei myöskään näytä lainkaan Amyn ja Laurien yhteistä aikaa Euroopassa mikä on sääli, koska Peter Lawfordilla ja Elizabeth Taylorin Amylla on mahtavaa kemiaa keskenään. Tähän mennessä ainostaan Christian Balen 1994 Laurie kuvaa kirjojen hyvä/paha Laurieta, mutta siinäkin versiossa vahingoittavat pilat, joita nuori Laurie tekee puuttuvat ja aikuisen Laurien ahdistelevaa käytöstä on vähennetty. 

Christian Bale vuoden 1994 Pikku Naisia elokuvassa

Pikku Naisia ja Vahingoittava Maskuliinisuus

Yritin etsiä hyvää käännöstä englannin kielen sanalle toxic masculinity mutta, sen virallinen käännös toksinen maskuliinisuus kuulosti liian kummalta päädyin sitten vahingoittavaan maskuliinisuuteen, ja sillä tarkoitan sellaista miehistä käyttäytymistä, joka vahingoittaa muita (sukupuolesta riippumatta). Näin #metoo ja #mentoo aikakaudella ja 150 vuotta Pikku Naisten ilmestymisen jälkeen on hyvä puhua vahingollisesta maskuliinisuudesta kyseiseisissä kirjoissa.

Luin vastikään Pikku Naisia kirjan – uudelleen ja teini-ikäinen Laurie on sekoitus hurmaavaa nuorta miestä ja lapsellista kakaraa. Luvussa 21 Laurie on kyllästynyt tottelemaan koti-opettajaansa John Brookea ja uskoo olevansa tätä parempi. John Brooke on kiltti, köyhä ja kova tekemään töitä ja 11 vuotta vanhempi, mitä 15-vuotias Laurie ja ehkä hänkään ei aina nauti ylimielisen pojan opettamisesta. Laurie tietää Herra Brooken tunteista Megiä ja kohtaan ja esiintyy tänä ja lähettää Megille väärennettyjä rakkauskirjeitä. 17-vuotiaalla Megillä on myös tunteita Herra Brookea kohtaan ja hän kohteliaasti vastaa kirjeisiin. Jo saa selville mitä on meneillään ja yhdessä Megin ja Marmeen kanssa he miettivät miten lähestyä asiaa. Lopuksi Marmee pitää Laurielle puhuttelun ja hän melkein joutuu isoisänsä puhutteluun, mutta Jo pyytää tätä olemaan helläkätinen. Herra Brooke ei saa koskaan tietää mitä tapahtui. Kaikista pahinta tässä on se, että Laurie ei lainkaan ajattele Megin tunteita, itseasiassa hän ei ajattele tätä lainkaan, pelkästään omaa kostoaan ja Meg on se, jota sattuu eniten. Nykypäivänäkään tälläinen käytös ei olisi hyväksyttävää ja aiheuttaisi häpeää ja vihaa kelle tahansa nuorelle naiselle. Laurie kuitenkin pääsee pälkähästä. Hän on yhä Marchin perheen sankari, koska hän pelasti Amyn jäistä ja koska hän mies, nuori, rikas ja komea (mikä automaattisesti antaa hänelle etuja, joita ei suoda muille) hän voi vapaasti olla välittämättä toisen sukupuolen tunteista.

Seuraavassa kirjassa, kun Laurie ihastuu Jo´n hänestä tulee agressiivinen, kateellinen ja omistushaluinen. Kun Jo torjuu kaikki tämän lähestymisyritykset Laurie kieltäytyy uskomasta häntä ja jatkuvasti seuraa ja panostaa tätä (mikä on aika karmivaa). Eikä tilanne ole helppo myöskään Jo´lle, joka pitää Lauriesta, mutta ainostaan veljenään. Lopulta tilanne äityy niin pahaksi, että Jo lähtee kotiopettajattareksi New Yorkiin. Kun Laurie kosii ja Jo kieltäytyy hän käyttäytyy lapsellisesti ja yli-dramaattisesti aiheuttaen jälleen kerran vihaa ja surua Jo´lle. Kun luin kirjan uudelleen vihastuin hirveästi, kun Laurie kosi Jo´ta toisen kerran kirjeessä heti Bethin kuolemasta kuultuaan (anna tytön surra siskoaan rauhassa!). Tämä oli erityisen vaivaannuttavaa, sillä samalla samaan aikaan Laurie tajuaa olevansa ihastunut Amyyn. Aloin pitämään Lauriesta uudelleen, kun hän palattuaan Amyn kanssa Euroopasta pyytää Jo´lta anteeksi lapsellista käytöstään. Pidän tästä Laurien kaksinaisesta luonteesta, koska se tekee hänen hahmostaan kiinnostavan, mutta suurin osa tv ja elokuvaversioista poistavat kaikki nämä Laurien ikävämmät luonteenpiirteet kokonaan. Se, että mies on impulsiivinen ja temperamenttinen eivät ole välttämättä pahoja asioita, mutta kun hän käytöksellään loukkaa ja aiheuttaa ahdistusta muille tämä käytös tulee kyseenalaistaa.

Peter Lawford ja Liz Taylor Amyna ja Lauriena vuoden 1949 elokuvassa

Jokaisesta tarinasta löytyy moraali ja Amyn kokemukset liittyvät aina, joko hänen turhamaisuuteensa tai suosioon. Amy on kunnianhimoinen ja hän tahtoo nousta sosiallisella asteikolla ylemmäksi. Laurielle on annettu kaikki tarjottimella. Hän ei tahtonut mennä yliopistoon, mikä vaivasi Jo´ta koska tämä olisi tahtonut, mutta ei naisena päässyt. Valmistuttuaan Laurie vietti railakasta elämää rahojaan tuhlaten. Larien turhamaisuus liittyy huomion saantiin ja yksi syy miksi Jo kieltäytyi Laurien kosinnasta on se, että tämä olisi ollut kateellinen, siitä, että Jo´n huomio on kirjoittamisessa eikä hänessä ja siitä, että Laurie, joka ei ole tehnyt päivääkään töitä, ei ymmärrä kuinka tärkeää kirjoittaminen on Jo´lle (toisin kuin Friedrich, jolla on sama intohimo opettamiseen) Laurie on myös rikas eikä ymmärrä tyydystä mitä Jo saa saadessaan palkkaa kirjoituksistaan. Yksi Laurien ongelmista on se, että hän ei ymmärrä ylempiarvoista asemaansa. Laurie on myös orpo, joka on elänyt suuremman osan elämästään eristyksissä etäisen isoisän kanssa. Tämä ei kuitenkaan oikeuta Laurien ikävää käytöstä. Laurien käytös, kun hän ensimmäistä kertaa kohtaa Amyn Euroopassa on aika samanlaista, kuin hänen käytöksensä Jo´ta kohtaan. Kun Laurie kuulee, että Amy harkitsee kihlaantumista Fred Vaughnin kanssa hän on kateellinen ja omistushaluinen. Uskon kuitenkin, että Amy ja Laurie sopivat hyvin toisilleen, koska he kypsyivät Euroopan matkalla yhdessä aikuisiksi ja Amy oli se, joka kehotti Laurieta menemään töihin tai tekemään jotain muuta hyödyllistä elämällään ja Laurie meneekin töihin isoisälleen ollakseen Amyn arvoinen. ​

Eric Stoltz ja Trini Alvarado Johnina ja Meginä vuoden 1994 elokuvassa. 

Positiivinen Maskuliinisuus Pikku Naisissa ja Pop-Kulttuurissa 

Friedrich on tässä tapauksessa kokonaan Laurien vastakohta, koska hän aikoo kertoa Jo´lle omista tunteistaan vasta, kun hän on varma, siitä, että Jo´lla on tunteita häntä kohtaan ja kun hän tietää, että hän voi tarjota kodin tälle. Friedrich kuvastaa positiivista maskuliinisuutta ja se on ehkä yksi niistä syistä, miksi Friedrichin hahmo sai aikoinaan niin kaksinaisen vastaanoton, koska 150 vuotta sitten maailma oli huomattavasti patriarkaalisempi mitä tänä päivänä. Vaikka elämme vuotta 2019 positiivinen maskuliinisuus on yhä kyseenalaista. Tästä hyviä esimerkkejä ovat Gilletten best man can be kamppanja, joka on saanut, sekä kehuja että uhkailuja ja Hollywood elokuvat/sarjat, joista saa välillä etsimällä etsiä positiivista miehen mallia. En usko, että kovin moni mies eksyy lukemaan tätä tekstiä, sillä Pikku Naisia on tyttökirja, mutta kelle tahansa, joka tätä postausta lukee sukupuolesta riippumatta voi olla hyväksi pohtia miten maskuliinisuus näyttäytyy kirjoissa ja elokuvissa. ​

Listasin ylös muutamia suosikkejani positiivisesta maskuliinisuudesta elokuvissa, tv:ssä ja kirjoissa. 

Ihmeotuksien tutkija Newt Scamander Harry Pottereiden tutusta maailmasta on herkkä, tavattoman kiltti, introvertti, aito puuskupuh ja miljoonien fanien rakastama hahmo ja häntä erinomaisesti näyttelee Eddie Redmaine. Newtin hahmo sai kuitenkin paljon haukkuja kriitikoilta, jotka valittivat hahmon olevan liian hyvä tai liian yksinkertainen (mitä hän ei todellakaan ole). Elokuvan tuottajat yrittivät korjata ongelman jatko-osassa ympäröimällä Newtin mies-hahmoilla, jotka ovat kylmempiä, laskelmoivia ja väkivaltaisempia ja lopputulos oli järkyttävän huono. Olen myös muuten lajitellut Jon ja Friedrichin. Jo on korpinkynsi/luihuinen ja Friedrich on korpinkynsi/puuskpuh. ​

Toinen erittäin kiltti mies Harry Pottereista on Remus Lupin. Remus on yksi Potter-universumin empaattisimmista hahmoista. Opettajana hän on tukeva ja kannustava ja oppilaat pitävät hänestä. Remus on ihmissusi ja sen takia ulkopuolinen. Tämä ulkopuolisuuden tunne auttaa häntä samaistumaan toisen ihmisen asemaan. Remus tuntee myötätuntoa, jopa Severusta kohtaan, jota sekä Harry ja Sirius vihaavat. Kun Remus ja Tonks menivät naimisiin ja saivat potran pojan Remus oli jatkuvasti peloissaan, siitä että hän ihmissuden muodossaan satuttaisi heitä.  ​

Tahdon myös mainita jokaikisen miehen sormuksen ritareista (kyllä, luen lähinnä fantasiaa ja 1800-luvun tyttökirjoja). Kaikki heistä kunnioittavat toisiaan ja vastakkaista sukupuolta. Aragorn ja Faramir ovat maailmankirjallisuuden mukavimpia miehiä, mutta heidän miehisyyttään ei koskaan kyseenalaisteta, koska he ovat myös mahtavia sotureita. Hobitit ovat luonnostaan kilttejä ja hyvätapaisia ja velho Gandalfkin tahtoo käyttää voimiaan pelkästään hyvään. ​

Rick Riordanin Percy Jackson ja Olympoksen sankarit-kirja-sarjoissa on paljon lempeitä ja luonteeltaan tasaisia puolijumalia, kuten Beckendorf, Jason Grace ja Frank Zhang. Frank on Roomalaisten sodan jumala Marsin poika, niin voisi luulla, että Frank on kamalan agressiivinen ja sodanhimoinen. Frank on itseasiassa kiinan-kanadalainen teini-ikäinen poika, jolla on laktoosi-intoleranssi ja mahtavat taistelutaidot..ja hän pystyy muuttumaan miksi tahansa eläimeksi...kuten lohikäärmeeksi. Frank on myös erittäin kiltti, myötätuntoinen ja Hazelin lojaali poikaystävä. Kuitenkin impulsiivisemmat puolijumalat, joiden käytös menee välillä vahingoittavan maskuliinisuuden puolelle, kuten Percy Jackson, Nico di Angelo ja Leo Waldez, tahtovat olla fanien keskuudessa suositumpia (mainittakoon, että suurin osa Percy Jackson- kirjojen faneista on teinityttöjä).

Mitä tulee kaikkien aikojen tv-ihastuksiini Leo Wyatt siskoni on noidasta – omaa paljon piirteitä, joita voidaan pitää ”feminiinisinä”. Leo on erittäin kiltti ja hoivaava (Leo on enkeli...kirjaimellisesti), ei pelkää näyttää tunteitaan, Leo on erittäin hyvä isä ja hän turvautuu väkivaltaan vain jos hänen perheensä on vaarassa. Leo palvoo vaimoaan Piperia ja heidän dynamiikkansa toimii erinomaisesti, Leon maanläheinen asenne monesti tasapainottaa Piperin aktiivista ja välillä hyvinkin neuroottista luonnetta. ​

Erinomaiset Jo ja Friedrich Pikku Naisia musikaalissa 

Lähes kaikissa Pikku Naisten- filmatisoinneista Friedrich on lempeä, rakastava ja luonteeltaan tasainen. Luin kirjan nyt ensimmäistä kertaa englanniksi ja hänessä on suorastaan Shakespearelainen elementti, siinä miten hän käyttä ”you” sanan vanhempaa muotoa ”thou” ja hän pitää, siitä että asiat ovat hieman romanttisia ja sentimentaalisia. Friedrichillä on empaattinen maailmankatsomus ja hän arvostaa erityisesti niitä, jotka ovat marginalisoituja tai syrjintää kokeneita kuten hän. Pikku Naisissa on myös muita miehiä, jotka edustavat positiivista maskuliinisuutta, kuten Megin aviomies John Brooke. Hän saattoi Rouva Marchia tämän matkalla haavoittuneen miehensä luokse ja työskenteli ahkerasti rakentaakseen Megille kodin. John on ujo mies, jolla on iso sydän. 

​Yksi lempikohtauksistani kakkos-kirjassa on, kun vanhempi herra Lawrence lohduttaa rukkaset saanutta pojanpoikaansa ja kysyy lähtisikö tämä Euroopan matkalle hänen kanssaan. Riidoista huolimatta Laurie rakastaa isoisäänsä. Herra Lawrence on luonteeltaan yhtä ailahteleva kuin pojanpoikansa. Hän on välillä vihainen ja murjottaa, mutta, kuten Lauriekin hän voi olla myös hyvin kiltti ja rakastettava. Ensimmäisessä kirjassa rakastan vanhemman Herra Lawrencen ja Bethin ystävyyden kuvausta. 

Näitä kaikkia miehiä yhdistää tietyt elementit. He ovat kaikki aika vaatimattomia, eivätkä he kehuskele kyvyillään tai saavutuksillaan. He eivät myöskään kerjää huomiota tai yritä korostaa omaa erinomaisuuttaan. Maskuliinisuuden idea, jota meille usein syötetään medissa korostaa miehiä, jotka ovat toiminnallisia, monesti väkivaltaisia, joskus rationaalisia, joskus eivät, he eivät näytä tunteitaan ja monesti katsoja antaa anteeksi agressiivisen, ylimielisen tai jopa lapsellisen käytöksen. Monesti kyseinen mies on itsenäinen, hyvän näköinen ja tämän omistushaluista käytöstä naisia kohtaan katsotaan läpi sormien. ​

Kulttuurista riippuen positiiviseen maskuliinisuuten suhtaudutaan eri tavoin ja patriarkaalisissa kulttuureissa miehet, jotka näyttävät tunteitaan voivat joutua pilkan kohteiksi. Koska empatiaa pidetään usein naisellisena piirteenä, mikä taas helposti johtaa sukupuolten väliseen epätasapainoon yhteiskunnassa. Positiivinen/terve maskuliinisuus ei ole täydellisyyden tavoittelua se on hyvän elämän ja tasapainon etsintää. Usein se on kypsyyden merkki, mutta myös jatkuva prosessi. ​

Toivon, että tulevaisuudessa ilmestyy enemmän kirjoja ja elokuvia, jotka keskittyvät positiivisiin miespäähahmoihin. Tarinoihin, joissa miehet kohtelevat naisia tasavertaisina eivätkä häpeä näyttä tunteitaan. Uskon myös, että tämä oli Louisan viesti. 

Oman äänen etsintä

New Yorkissa ollessaan Jo alkaa kirjoittamaan sensaatiohakuisia lehtijuttuja ja hän julkaisee niitä salanimellä. Hän yrittää jatkuvasti selittää itselleen, etteivät ne haittaa häntä tai muita, mutta ihmiselämän pimeämpien puolien tutkiminen alkaa aiheuttamaan ahdistusta ennen kaikkea hänelle itselleen. Friedrich näkee yhden näistä lehdistä ja ilmaisee mielipiteensä niistä. Hän tietää, että Jo kirjoittaa, mutta hän ei ole vielä nähnyt tämän tekstejä, ja sitten Friedrich pohtii häpeääkö Jo omia kirjoituksiaan. Jo loukkaantuu aluksi, mutta myöhemmin hän käy läpi tekstejään ja tajuaa, että ehkä hänen pitäisikin kirjoittaa oman itsensä vuoksi eikä vain rahaa saadakseen. Friedrich ei korota ääntään tai tee mitään suureleistä, vaan tarkkailee Jo´ta. Eikä Jo kerro hänelle, että hän kirjoitti sensaatiojutuja rahan takia. Itse pidän paljon enemmän elokuva ja tv versioista, joissa Friedrich pyytää Jo´lta anteeksi ja he keskustelevat asiasta. Kummallisella tavalla myös pidän tästä kohtauksesta, koska se näyttää, että yleensä hyväluontoinen Friedrich voi kimpaantua, joistain asioista, kuten siitä, että lapset saattavat nähdä lehtien groteskeja kuvituksia. Moni ei pidä tästä luvusta ja se kieltämättä aiheutti itsellenikin hyvin risti-riitaisia tunteita, kun luin sen ensimmäisen kerran, mutta sekä Jo että Friedrich ovat oikeassa. Olen minäkin tehnyt kuvituksia asiakkaille rahan takia, mutta ne eivät ole välttämättä haastaaneet tai kehittäneet minua taiteilijana, enkä aina ole nauttinut niiden tekemisestä vaikka palkkio olisi kuinka hyvä. Eikö olisi parempi saada palkkaa luovan työn tekijänä siitä, että sinulla on oma vahva tyyli, joka erottaa sinut kaikista muista. 

Friedrich toimii Jo´lle välikätenä, kun hän etsii omaa tyyliään kirjailijana. Kun Jo lopettaa sensaatiojutut hän siirtyy toiseen ääripäähän ja kirjoittaa tarinoita, joissa on pelkkiä opetuksia. Se ei toimi ja hän siirtyy kirjoittamaan lapsille. Sekään ei tunnu omalta jutulta, joten Jo päättää lopettaa kirjoittamisen vähäksi aikaa. Friedrich antaa myös Jo´lle neuvoja tutkailla ihmisiä ympärillään, jotta hän saa hyvää kirjoitusmateriaalia ja Jo tietysti alkaa tutkimaan Friedrichiä (mutta eihän tiedä sitä). Lopulta Bethin kuoleman jälkeen Jo siirtyy kirjoittamaan realismia ja hän lopulta löytää oman kirjallisen tyylinsä. Louisan kirjailijan uran kaari kulki samaan malliin, mutta paljon aikaisemmin mitä Jo´n ja Louisa piti paljon enemmän sensaatiojuttujen kirjoittamisesta mitä realismin (tyylisuunnan mitä myös Pikku Naisia edustaa). Tämä kohtaus on yksi monista Pikku Naisten moraaliopetuksista. Kirjoita sydämestä niin saat parhaan lopputuloksen. ​

En pidä moraalisten tarinoiden kirjoittamisesta nuorille, teen sitä, koska siitä maksetaan hyvin -LMA

Miehet, jotka näyttävät tunteitaan 

Kirjassa Plumfieldin pojat, on kohtaus, jossa Friedrich halaa poikiaan:

”Not ashamed to express by gesture or by word the fatherly emotions an American would have compressed into a slap on the shoulder and a brief ”all right”.

Suomessa perinteiseen miehen rooliin ei ole kuulunut tunteiden näyttäminen ja varsinkin ennen, isät saattoivat olla hyvinkin etäisiä pojilleen. Onneksi tämä malli on rikkoutunut hitaasti mutta varmasti. Eri kulttuureissa on paljon eroja siinä miten kommunikoimme keskenämme. Esimerkiksi ruotsalaiset ja venäläiset näyttävät tunteitaan paljon avoimemmin mitä suomalaiset, ja saksalaiset ja ranskalaiset ovat avoimempia mitä britit.
​
Friedrich on hyvin lämmin ja avoin ja mielestäni hän on täydellinen Jo´lle joka on hieman ujo mutta impulsiivinen. He ovat molemmat kiinnostuneita, siitä miten ihmismieli toimii ja ovat uteliaita ympäröivästä maailmasta, kirjallisuudesta ja filosofiasta ja ennenkaikkea heillä on sama arvomaailma. Friedrich omaa sellaisia kulttuurissa perinteisesti feminiinisinä pidettyjä piirteitä, joita Jo arvostaa, kuten rauhallisuus ja empaattisuus. Friedrich taas rakastaa Jo´n innokkuutta ja aktiivisuutta. Perustuen heidän samanlaisiin näkemyksiin tasa-arvoisesta parisuhteesta ja avioliitosta Jon ja Friedrichin suhde voi hyvinkin olla eroottinen ja intohimoinen. Hahmoissa tapahtuu myös kasvua, siitä hetkestä kun he tapaavat New Yorkissa ensimmäisen kerran ja myöhemmin uudelleen Concordissa. Louisa kuitenkin yrittää poistaa lähes kaikki romanttiset elementit. Tämä on tietysti romantiikkaa haluavalle lukijalle monesti raivostuttavaa, koska potentiaalia on niin paljon. Oma arvaukseni on, että Louisan oli hankala kirjoittaa Marchin sisaruksista aikuisina naisina, tietäen hänen kohderyhmänsä. Myöskin Megin ja Johnin ja Amyn ja Laurien suhteiden kuvauksissa romantiikka tahtoo olla sivu-osassa ja moraaliopit tulevat edelle. Jatko-osissa Louisa jättää aikuiset rauhaan ja keskittyy kuvaamaan enemmän lapsi ja teini-hahmoja. 

Jo ja naiseksi kasvaminen

Yhdyn teoriaan, joka on yleinen monien Pikku Naisia- fanien ja Alcott-tutkijoiden keskuudessa. Teorian mukaan Jo´n seksuaalinen herääminen tapahtuu verrattain myöhään. 1800-luvulla murros-ikä alkoi muutenkin myöhemmin (erilainen ravinto ja kulttuuri). Eli, kun Jo tapaa Friedrichin hän tuntee ensimmäistä kertaa seksuaalista veto-voimaa toiseen. He ovat kuin magneetteja toisilleen. Moni lukija pettyi, siitä miten Friedrich on kirjoissa kuvattu, mutta Jo pitää hänen luonteestaan, sekä ulkonäöstään. Kirjeet, joita hän kirjoittaa New Yorkista kotiin ovat täynnä Friedrichiä. Jo on ihastunut häneen, mutta hänen on hankala myöntää sitä, koska koko tunne on niin uusi. Kun Friedrich kertoo Jo´lle tunteistaan itsenäinen Jo tajuaa, ettei Friedrich tahdo muuttaa häntä. Jo on aina hieman tupsy-turvey eli ei salonkikelpoinen ja Friedrich on samanlainen eikä se haittaa kumpaakaan. Louisa sirotteli paljon feminismiä Pikku Naisiin ja sen jatko-osiin. Molemmat Laurie ja Friedrich toimivat kirjoissa kerronnan välineinä Jo´n hahmon kasvamiselle. Jopa kirjan nimi Pikku Naisia – viittaa tyttöjen kasvamista naisiksi. Mutta Jo´ssa ei ole mitään pientä ja siksi me kaikki rakastamme häntä.

Moderni Avioliitto

Se, että Jo rakastui ja meni naimisiin Friedrichin kanssa tuntui minusta aina hyvin sopivalta Jo´n hahmolle. Jo on sisaruksista, se jolla on kaikista suurin persoona, eikä hän halua olla ns pikku nainen vaan hän tahtoo irrottautua naiseuden ja avioliiton oletuksista, joita ajan kulttuuri häneltä vaati. Avioliitto köyhän, ulkomaalaisen, filosofian professorin kanssa oli epäsovinnaista, mutta sekä Friedrich, että Jo ovat molemmat ulkopuolisia. He kunnoittavat toisiaan ja aikovat rakentaa tulevaisuutensa yhdessä. Jo ei ole mikään kodin hengetär eikä Friedrich tahdo muutta Jo´ta, joksikin mitä hän ei ole. Kun Friedrich kosii Jota, hän antaa tälle saksankielen tittelin Professorin eli naispuolinen professori ja tekee Jo´sta tasa-vertaisen itsensä kanssa. Pikku Naisia II sijoittuu 1870-1880 luvuille, tuolloin naiset saivat osallistua luennoille ja yliopistojen kokeisiin, mutta he eivät saanet valmistua tai saaneet todistuksia kuin vasta 1920 luvulla. Suomenkielisessä käännöksissä, ainakin niissä, joita minä olen lukenut, Professorin sana on käännetty väärin professorin rouvaksi. Mikä itseasiassa on täysin vastakkaista, sille miten Friedrich kohtelee Jo´ta tasaveroisena alkuperäisessä kirjassa. ​

Jo on mielestäni yhä parempi esimerkki nuorille tytöille, kuin mitä toinen tyttö-kirja sankarini Vihervaaran Anna. Kun Anna meni Gilbertin kanssa naimisiin hän heitti pois kaikki kirjalliset tavoitteensa ja kunnianhimonsa ja hänestä tuli rakastava vaimo ja suur-perheen äiti. Tämä on aina vaivannut minua, kuten Friedrich, Gilbert aina tuki Annan kirjallista uraa. Toisin kuin Anna, Jo onnistuu yhdistämään työn ja perheen. Hän jatkaa kirjoittamista samalla, kun hän johtaa koulua ja neljännessä kirjassa, Jo alkaa saada mainetta kirjailijana. Minua ei olisi haitannut, jos Jo olisi elänyt naimattomana boheemina kirjailijana, mutta koska rakastan Friedrichin hahmoa, minun maailmassani he olisivat kohdanneet keskusteluillassa tai sympoosiumissa ja aloittaneet intohimoisen suhteen (hitto näiden fiktiivisten rakastajien kanssa). 

Friedrich, saksalainen palapeli eli Louisa May Alcottin suuret rakkaudet

Friedrich ja Laurie saivat molemmat vaikutteita useista Louisa May Alcottin elämän miehistä. Mahdollisesti suurin inspiraatio Friedrichin hahmoon oli Louisan ensi-rakkaus, filosofi ja runoilija Henry Thoreu. Olin aika yllättynyt, kun ensimmäistä kertaa luin kuvauksen Henrysta, koska se kuulosti lähes sanasta sanaan samalta miten Jo kuvailee Friedrichiä kohdatessaan tämän ensimmäisen kerran. Thoreu oli eksentrikko, luonteeltaan rauhallinen, kiltti ja erittäin boheemi. Hänellä oli hyvin kokeelliset opetusmenetelmät ja hän saattoi viedä oppilaitaan luontoon tarkkailemaan ympäristöään. Perustuen kaikkeen mitä olen Louisasta lukenut näyttää siltä, että Thoreu oli hänen ensi-rakkautensa (kuten Friedrich on Jo´lle). Se, että oliko heillä ikinä fyysistä suhdetta, ei tiedetä (Thoreu oli naimisissa). Toinen Friedrichin inspiraatio oli filosofi Ralph Waldo Emmerson ja Friedrichin suojeleva-luonne tulee Emmersonilta. Emmerson oli Louisan perheen naapuri ja ystävä. Hän monesti pelasti perheen verorästeiltä ja esti Louisan isää, Bronson Alcottia tekemästä perhettään haittaavia päätöksiä. Kolmas Friedrichin innoittaja oli saksalainen romantiikan ajan kirjailija Goethe. Novellissa Moods Louisan alter ego nuori Sylvia on naimisissa Geoffrey Mooren (Emmerson) kanssa, mutta hän on rakastunut Adam Warwickiin (Thoreau). Louisa kirjoitti ja julkaisi Moods tarinan useampaan otteeseen yli kahdenkymmenen vuoden ajan. ​

Kolmas tosi-elämän inspiraatio Friedrichille oli Ladislas ”Laddie” Wisniewski ja kuten ehkä voitte nimestä päätellä Laddie toimi myös Laurien inspiraationa. 33 vuotias Louisa tapasi Laddien Sveitsissä toimiessaan Anna Weld-nimisen rikkaan naisen seuranaisena. Ladislas oli 21-vuotias sotilas ja pianisti. Heistä tuli hyvät ystävät keskenään ja ehkä heillä oli jonkinlainen romanssi. Näyttää siltä, että Ladislas oli aika playboy ja hänen, Louisan ja Anna Weldin välillä tapahtui jonkinlainen konflikti, minkä seuruksena Louisa palasi takaisin valtoihin. Friedrichissä on elementtejä, jotka ovat suoraan tulleet Laddieltä. Näitä ovat tämän kohteliaisuus, eurooppalaisuus ja tottakai, seksikäs aksentti. Joidenkin lukijoiden mielestä, se että Friedrich opettaa Jolle kirjoissa saksaa on häiritsevää. Ilmeisesti Louisa opetti Laddielle englantia ja tämä opetti hänelle puolaa ja Louisa tunsi myös seksuaalista vetoa Henry Thoreun kaltaisiin älykkö-ystäviinsä. Kirjassa Friedrich tarjoutuu opettamaan Jo´lle saksaa sen takia, koska Jo aina niin mukava hänelle. Ehkä meidän pitäisi hylätä oppilas/opettaja asetelma ja muistaa se, että Jo ja Friedrich ovat ennen kaikkea ystäviä, jotka tuntevat vetoa toisiinsa ja ehkä saksantunnit olivat lähinnä tekosyy viettää enemmän laatuaikaa yhdessä. 

Pahat kielet sanovat, että Friedrich perustuu Louisan isään, Bronson Alcottiin, mutta jos Friedrich on jotakin hän on anti-Bronson. Bronson Alcott oli seurakuntansa pastori ja yksi transsendaalisen filosofia -liikkeen johtajista. Bronsonilla oli hyvin vahvoja uskonnollosia ja poliittisia mielipiteitä, joiden takia hän monesti joutui hankaluuksiin ja menetti työpaikkansa eikä hän ollut kovin innokas etsimään töitä. Sensijaan Bronson keskittyi kirjaamaan korkeita mietteitään ylös samalla kun hänen perheensä näki nälkää. Kirjojen ahkera ja perhettään rakastava Friedrich on kaukana tästä. Jatko-osien Friedrichin opetusmenetelmissä on vaikutuksia sekä, Thoreaulta, että Bronsonilta. 

Louisan vanhempien avioliitto oli täynnä riitoja. Hän palvoi äitiään Abbaa, mutta hän myös tiedosti vanhempiensa liiton epätasapainoisen valtasuhteen. Tämän takia Louisa oli myös skeptinen avioliitosta. Hän kuitenkin antoi Marchin sisaruksille tasapainoiset avioliitot. Louisalla oli viha/rakkaus suhde isäänsä ja tämän takia Jo´n isä ei ole suuressa osassa kirjoissa. Hän kunnioitti isäänsä enemmän opettajana, kuin isänä ja aviomiehenä. Hyvin vähän tiedetään Louisa May Alcottin rakkauselämästä. Hän sensoroi ja poltti päiväkirjojaan. Jotkut uskovat että hän oli lesbo, bi, aseksuaali tai sukupuolijoustava. Itse uskon, että Louisa oli nimenomaan sukupuolijoustava ja tämän sukupuoli-identiteetti vaihteli. Samaan tapaan mitä Jo, Louisa monesti toivoi olevansa poika. Emme varmaan koskaan saa tietää täyttä totuutta. 

Ikä-ero onko sillä väliä? 

Usein, kun ihmiset väittelevät kuuluvatko Jo ja Friedrich yhteen he mainitsevat ikä-eron. Minusta tämä on kaikista huonoin argumentti. Jo on 25 ja Friedrich on 38 eli ikä-ero on 12 vuotta mikä ei ole kovinkaan paljon (tiedän useamman presidenttiparin, joiden ikä-ero on neljä kertaa suurempi...kuten vaikka ..Niinistöt). Monissa Louisan tarinoissa rakastavaisten välillä on ikä-ero. Tämä on myös teema Pikku Naisissa. Kaikki Marchin sisarukset ovat naimisissa itseään vanhemman miehen kanssa. Laurie on neljä vuotta vanhempi mitä Amy ja John on yhdeksän vuotta vanhempi mitä Meg. Näyttää siltä, että Louisa tunsi, vetoa vain itseään, joko nuorempiin tai vanhempiin miehiin. Toinen Laurien inspiraatioista oli Louisan näyttelijä-ystävä Alf Whitman, jonka Louisa tapasi 19 vuotiaana ja Alf oli 15. He pysyivät ystävinä koko ikänsä. Emmerson oli 29 vuotta Louisaa vanhempi, Henry oli 15 vuotta häntä vanhempi ja Laddie 12 vuotta nuorempi. Minusta on erityisen kiinnostavaa, se että Jon ja Friedrichin ikäero on hyvin lähellä Louisan, Henryn ja Laddien ikä-eroja. Louisa oli hyvin tarkka maineestaan ja näyttää siltä, että hän antoi Jo´lle parisuhteen, jota hän ei itse saanut. 

​Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että mitä tulee romansseihin Pikku Naisissa ja oikeassa elämässä kaikki menee, kunhan jokainen on täysi-ikäinen. 

Leffa-Friedrichit

​Tätä mittavaa Friedrich-tutkimusta varten katsoin useamman Pikku Naisia-filmatisoinnin. Valitsin nämä neljä, koska ne ovat nyky-yleisölle tutuimmat.

Unohdetaan Tämä Friedrich

Vuoden 1933 Pikku Naisia-elokuvassa Friedrichiä esitti unkarilainen näyttelijä Paul Lukas. Ikävä kyllä tämän filmatisoinnin Friedrich Bhaer menee suoraan hassu professori- ansaan. Hän näyttää enemmän 60, kuin 40-vuotiaalta, saksalainen aksentti on lähinnä koominen eikä hänellä ole minkäänlaista kemiaa Jo´ta esittävän Katherine Hepburnin kanssa. Nostan kuitenkin tälle elokuvalle hattua, koska se kuvaa enemmän Jo´n aikaa New Yorkissa toisin, kuin moni muu adaptaatio. Tämä Friedrich ei ole yhtään niin mukava mitä kirjojen Friedrich. Hänestä puuttuu kokonaan Friedrichin kunnioitus Jo´ta kohtaan. Tämä feikki-Friedrich kysyy Jo´lta tämän isän osoitetta, jotta hän voisi kysyä tältä jotain (kuten Jo´n kättä). Kirjojen Friedrich ottaisi ensin selville mitä Jo hänestä ajattelee. Tässä adaptaatiossa, sekä Friedrich, että Laurie ovat verrattain koomisia nykykatsojalle. ​

Tuleva Aviomieheni - Friedrich 

Vuoden 1949 Pikku Naisia elokuvassa Friedrichiä näytteli Italialainen näyttelijä Rossano Brazzi ja kautta kaikkien jumalten taidan olla rakastunut. Tämän elokuvan tekijät ottivat opikseen aiemmasta, koska tämä elokuva on pullollaan komeita miehiä ja Rossano Brazzi on heistä kaikista komein ja yksi tämän elokuvan monista virheistä on, se että hän on koko elokuvassa ehkä kymmenen minuuttia.

Suosikkikohtauksessani Friedrich soittaa pianoa ja kääntää Jo´lle saksankielisen kappaleen ja rakastan myös kohtausta, jossa he tapaavat ensi kertaa portaissa ja Friedrich leikkii lasten kanssa. Tämä Friedrich on komea ja seksikäs silloinkin, kun hänellä on tukka pystyssä, lukulasit silmillä ja neljä lasta ympärillä. Rossanon tulkinnassa on, jotain tavattoman aitoa. Hän tulkitsee Friedrichin rakastavan ja välittävän luonteen pienillä liikkeillä ja eleillä, sillä miten hän katsoo Jo´ta, puhuu tälle ja ennen kaikkea kuuntelee tätä. Joskus aksentti lipsahtaa saksasta italiaan, mutta kaikista tämän listan Friedricheistä hän on uskottavin Friedrichinä, joka ei puhu englantia äidinkielenään. Rossanolla ja Jo´ta esittävällä June Allysonilla toimivat myös kemiat hyvin yhteen. Tämä mies taitaa olla maailman kaunein Friedrich. 

Louisa May Alcottin Friedrich 

Vuoden 2017 pbs Pikku Naisia – minisarjassa Friedrichiä näyttelee englantilainen Mark Stanley. Jos olet lukenut tätä postausta tähän asti, olet varmaan huomannut, että pidän Friedricheistäni parrattomina. Joudun nyt tekemään poikkeuksen, koska Mark Stanleyn parta-Friedrich on täydellinen ja hän näyttää täsmälleen, siltä miten Louisa May Alcott kuvasi Friedrichin näyttävän. Hän ei ole liian vanha tai liian nuori, hänellä on tuuhea parta ja ompa hänellä vielä kiltit silmät, joita Jo rakastaa. Mark Stanleyn Friedrich puhuu myös hyvin saksalaisella aksentilla. Tämä versio, tekee saman virheen minkä lähes kaikki adaptaatiot tekevät. Tämä mahtava Louisa May Alcottin Friedrich on ruudulla 5-10 minuuttia (tämä alkaa, jo vaikuttaa ikä-syrjinnältä)!

Monet Pikku Naisia – fanit kritisoivat tätä sarjaa liian nopeatempoiseksi ja tämä pitää paikkansa. Jo´n New Yorkissa viettämä aika on kuvattu niin lyhyeksi, että en oikein edes ehdi arvostamaan kaikkia kirjoista lisättyjä asoita. Jon ja Friedrichin filosofia-ilta on lisätty mukaan (tai sieltä lähteminen). Friedrichin leikki-hetki lasten kanssa on mukana. Mahtavaa, että Franz ja Emil on lisätty tarinaan. Voisinko joskus saada Pikku Naisia version, jossa näytetään enemmän Friedrichin ja Pikku-Tinan kanssa käymistä. Ne ovat ihania kohtauksia kirjoissa. Enkä ole vielä myöskään nähnyt sellaista versiota, jossa Friedrich kertoisi Jolle edesmenneestä siskostaan ja tämän pojista (joiden isä hylkäsi heidät) ja Franz ja Emil ovat syy miksi Friedrich ylipäänsä muutti valtoihin. Kertakaikkisen ihana Friedrich, mutta tämäkin versio ihannoi Laurieta 2 ja puoli jaksoa ja jälleen kerran Laurien särmä on missä lie ja kaikki tämän epämiellyttävät piirteet on poistettu. Koska tämä oli tv-sarja, tekijöillä oli mahtava tilaisuus kehittää Friedrichin tarinaa ja hänen ja Jo´n suhdetta. Hänestä tehtiin ihan kirjojen Friedrichin näköinen, mutta hahmo on yhä vähätelty. 

Yksi asia, jonka tämä versio tekee oikein on se, että Friedrich tulee Jo´n luo Concordiin luettuaan tämän runon ja pidin myös kohdasta, jossa Amy sanoi Jo´lle, että koko perhe pitää hänen Friedrichistään (niin minäkin). ​

Sydämesi ymmärsi omaani - Friedrich

Tästä lähtien Gabriel joutuu jakamaan ykkös-sijan suosikki Friedrichinäni Mark Stanleyn ja Rossano Brazzin kanssa. Olen silti yhä sitä mieltä, että vuoden 1994 version Friedrich on pisimmälle kehitelty elokuva-Friedrich ja tämä filmi on yksi harvoista versioista, joka näyttää Jo´n ja Friedrichin suhteen kasvun ja syvenemisen. Se on kypsempi ja sopii modernille yleisölle paremmin mitä kirjoissa (onneksi). Olen nähnyt tämän version niin monesti, että osaan lausua ulkoa laulun, jonka Friedrich kääntää Jo´lle oopperassa. Vaikka pidän tämän elokuvan romanttisista kohtauksista, pidän myös Friedrichin ja Jo´n ensikohtaamisesta, jossa he puhuvat rakkaudestaan kirjoihin ja filosofiaan mutta, erityisesti pidän kohtauksesta, jossa talon nuoret miehet keskustelevat naisten äänioikeudesta ja he eivät ole huomaavinaan Jo´ta, joka on ainut nainen huoneessa, kaikki paitsi Friedrich, joka kysyy tämän mielipidettä asiasta ja Jo sanoo, että naisten pitäisi saada äänestää, ei siksi, että heillä on korkeampi moraali mitä miehillä vaan, siksi että naiset ovat miesten kanssa tasavertaisia. ​

Louisa May Alcott oli Concordin osa-valtiossa ensimmäinen äänioikeuttaan käyttänyt nainen.

Kun Gabriel Byrne kuuli, että Gillian Armstron aikoi ohjata Pikku Naisia, hän pyysi koe-esiintyä professorin osaan ja hän oli ainut mies koe-luvuissa, joka oli lukenut Pikku Naisia-kirjan. Hänen äitinsä oli lukenut sitä Gabrielille ja tämän sisaruksille näiden ollessa pieniä ja hän rakasti kyseistä teosta. Gabriel Byrne on myös tasa-arvon puolesta puhuja. Hän on kritisoinut, eräitä miespuolisia näyttelijä-kollegoitaan ja koko Hollywood alaa, siitä, että nämä eivät ole ottaneet #metoo liikettä tarpeeksi vakavasti. Jotkut näyttelijät ovat syntyneet tiettyjä rooleja varten. 

Uusi Friedrich 

Sain vastikään selville, että ensi jouluna elokuva-teattereihin saapuu uusi Pikku Naisia filmatisointi. Friedrichiä näyttelee ranskalainen Louis Garrel ja Jo´ta esittää Saoirse Ronan. Eikä siinä vielä kaikki, Meryl Streep näyttelee Marchin tätiä. Odotan innolla. ​

Nyt kun luin kirjat uudelleen ja katsoin tv/elokuva-versioita (joista olin vain yhden nähnyt aiemmin) pidän Friedrichin hahmosta vieläkin enemmän. Oli mielenkiintoista huomata, että Friedrichiä ovat näytelleet unkarilaiset, irlantilaiset, italialaiset ja englantilaiset näyttelijät ja sain vielä selville, että 1970 vuoden BBC sarjassa Friedrichiä näytteli saksalainen Frederick Jaeger. Siinä taas yksi Pikku Naisia minulle katsottavaksi. 

Tämä oli ensimmäinen kerta kun, luin kirjat englanniksi enkä tiennyt, että Friedrichin aksentti on kirjaimellisesti kirjoitettu englanninkieliseen versioon. Suomalaisissa versiossa, joita olen lukenut, niissä on vain viitattu, että Friedrich puhuu saksalaisella aksentilla. Opiskelin saksaa sen verran kauan, että minun oli helppo kuvitella aksentti. Se oli itselle myös yllätys, että osa englannin puhujistä käyttää Friedrichistä nimeä Fredrick, koska he eivät osaa lausua saksaa. Itse taidan kuitenkin pysyä saksalaisessa nimessä. 
​
Kuten alussa mainitsin nuorempana tuli vietettyä enemmänkin aikaa Alcott foorumeilla ja olen löytänyt muutamia ihastuttavia Jo ja Fritz fanficcejä. Niitä ei löydy kovin paljon, mutta suurin osa Jo ja Friedrich fan fiktiosta on itseasiassa todella hyvin kirjoitettuja.

Tässäpä muutama Jo ja Fritz fan fic suosikkini (vain enkuksi) 

Magic of the girl pirates
How do you say
The Cemetary
In Sickness and in health
Bridal Tour
​The ecstacy to guess

Kovanluokan Jo ja Fritz shippaajille voi suositella kaikkea Laura Schilleriltä ja MiddleMarchilta. 

Lähteitä:

Little Women by Louisa May Alcott, Penguin Classics edition with Elaine Showalter introduction
Louisa May Alcott, The woman behind little women by Harriet Reisen
louisamayalcottismypassion.com
​Why the Cult of Jo March and Little Women Endures

Kuulen mielelläni ajatuksianne? Kuka on sinun suosikki tv/elokuva Frierich? Parralla vai ilman partaa? Pidätkö hänestä enemmän kirjoisssa vai elokuvissa tai ehkä olet kuten minä ja, mielestäsi Friedrichin eri versiot täydentävät toisiaan. Onko sinulla enemmän esimerkkejä positiivisesta maskuliinisuudesta elokuvissa ja kirjoissa, joita voisin lisätä listaani?