Keijut ja Haltijat Suomalaisessa Kansanperinteessä

Muinaisten Suomea asuttavien heimojen maailmankuva oli animistinen. Ihmiset uskoivat, että luonnossa kaikella oli oma henki ja sielu eli haltija. Luonto oli täynnä näkymättömiä olentoja. Suomalaisen mytologian haltiat eivät ole Helinä-keijumaisia pieniä siivekkkäitä naisia vaan haltiat ovat kaiken kokoisia ja muotoisia.

Luonnon Tyttäret 

Suomalaisessa mytologiassa suurin osa luonnonhaltijoista on kuvattu olevat naispuolisia. Luonto itse oli jumalatar nimeltä Luonto. Luonnon tyttäret olivat kolme luonnotarta. Itämeren suomalaisessa myytissä luonnottaret olivat niittämässä heinää sumuisella saarella, kun merestä nousi hirviä turisas, joka poltti heinän poroksi. Onni onnettomuudessa luonnottaret olivat etsimässä tuhkaa, jotta he voisivat pestä auringon eli Päivän pojan kasvot. Mutta ennen kuin he pystyivät keräämään tuhkaa, tuhka lensi itätuulen hengen mukana pyhään lähteeseen, josta nousi suuri mänty. Balttiasta löytyy samankaltainen tarina. Siinä merestä nousee mies kirves olalla. Suuri mänty peittää auringon. Mies hakkaa männyn kirveellään ja aurinko tulee esiin. Männyn uskotaan olevan yksi esimerkki maailman puusta.

Ilman ja Tulen henget 

​Ennen Ukko jumalaa suomalaisessa mytologiassa ilmaa ja taivasta hallitsi jumala nimeltä Ilma. Ilman naispuolinen personifikaatio on jumalatar Ilmatar (jonka Kalevalassa mainitaan olevan Väinämöisen äiti). Ilman ja Ilmattaren suhde on epäselvä. Ilma jumalan tytär oli Nunnus, joka oli kuuran ja kylmän ilman tuoja. Ismo oli sateen hengetär. Kapo oli pienen tytön muotoinen henki, joka oli sateenkaarten luoja. Kapo oli myös salvojen tekijä ja shamaanin apuri. Sumutar oli Sumun tytär, joka asui pimeillä soilla. Auteretar oli aamuruskon jumalatar. Panuttaret olivat liekkien jumalattaria ja Panu-jumalan tyttäriä.

Puiden Henget

Suomalaisessa kansanperinteessä jokaisella puulajilla oli oma haltija. Katajien haltija oli Katajatar. Katajien henkien kerrottiin olevan kaikista kauneimpia ja ystävällisimpiä. Pihlajien Pihlajatar. Tuomien Tuometar. Havutar oli havupuiden jumalatar. Honka oli mäntyjen haltija, sekä karhujen emuu. Puiden henkiä pidettiin metsänjumala Tapion ja jumalatar Mielikin tyttärinä. Puiden palvonta oli hyvin yleistä kaikille suomensukuisille, itämeren suomalaisille ja saamelaisille heimoilla. Suomessa perheillä oli pihalla erityinen haltijapuu. Uskottiin, että puun sisällä asuva haltija suojeli perhettä ja perheenjäseniä. Haltijapuulle uhrattiin aina suurina juhlapyhinä ja elämän merkkipäivinä. Haltijapuu istutettiin, kun perhe muutti taloon tai lapsen syntyessä.

Keijungainen 

​Ajatus pienestä, siivekkäästä, lapsenomaisesta keijukaisesta ilmestyi suomalaiseen tarinanankerrontaan vasta 1900-luvun alussa Englantilaisten lastenkirjojen myötä. Suomalaisessa kansanperinteessa luonnonhengillä harvoin oli siipiä. Suomenkielen sana keiju on johdettu sanasta keijungainen. Keijungainen oli pieni siivekäs olento, jonka ruumis oli kokonaan, joko valkoisen tai mustan karvan peitossa. Ne olivat kuoleman henkiä, jotka asuivat hautausmailla. Parasta aikaa nähdä keijungaisia oli Kekri, jolloin niitä saattoi nähdä tanssimassa hautojen päällä. Uskottiin myös, että ihmnen kuollessaan saattoi nähdä keijungaisia tanssimassa ympärillään.

Tonttu 

Kaikista kuuluisin suomalainen haltija on tietysti tonttu. Tonttu sana on johdettu sanasta tontti ja alunperin tontut olivat paikkasidonnaisia rakennusten haltijoita. Tontut liitettiin vahvasti esi-vanhempien palvontaan. Kansanperinteessä kerrotaan, että talon ensimmäisesta rakentajasta tai asukkaasta tuli edesmentyään talon haltija. Joskus suvun kanta-isää tai kanta-äitiä pidettiin myös talon haltijana. Saunassa ensimmäisestä kylpijästä tuli saunanhaltija eli aunatonttu. Tontut yleensä kuvattiin vanhoiksi naisiksi ja herroiksi. Nykysuomessa yleisin tonttu taitaa olla korvatunturilla asuva joulutonttu. 

Maahinen

Maahinen eli menninkäinen oli pieni maan alla asuva otus. Jo maahisen nimi viittaa maahan. Ennen vanhaan uskottiin, että maahiset elivät maailmassa, joka oli ihmisten maailman peilikuva. Kun ihmisten maailmassa oli päivä, oli maahisten maailmassa yö. Maahisten magia oli ikuista ja voimakasta eikä niitä sopinut suututtaa. Joskus maahinen saattoi auttaa ihmistä hädän hetkellä ja tulla ihmisen suosijaksi. Suomalaisessa kansanperinteessä löytyy paljon tarinoita maahisten hautaamista aarteista, joita voi löytää virvatulia seuraamalla. ​