Karhu-jumala muinaisessa Suomessa

Karhufiguuri, Kierikki, Pohjois-Pohjanmaa,  noin. 5100 eaa

---

Huittisten hirvenpää noin. 5170 eaa ​

---

Karhuilla oli iso rooli muinaisajan Suomessa.
Karhu oli yksi ensimmäisistä palvotuista eläinjumalista.

Suomesta ja Uralin alueelta löytyy huomattava määrä erilaisia karhunsynty myyttejä.
Osa myyteistä ovat saaneet vaikutteita muunmuassa kristinuskosta ja vanhimmat myytit ovat pakanallista perua.

Siperialaisten Ostjakki -heimon karhun synty myytti on tunnettu myös Suomessa. Myytin mukaan karhu asui taivaassa Otavan tähdistössä isänsä taivaan jumala Num Torumin kanssa. Hänen poikansa, karhu tahtoi lähteä maahan asumaan ihmisten kanssa. Isänsä suostui ja lähetti poikansa maahan. Karhu eli syntistä elämää ihmisten keskellä. Tämä raivostutti Num Torumin ja hän antoi ihmisten surmata poikansa.

Myytti, jonka mukaan karhun koti on alunperin ollut taivaalla Otavassa on tunnettu koko euraasian alueella. Erityisesti niiden kansojen keskuudessa, joiden esi-isät ovat vaeltaneet Pohjois-Siperiasta (kuten suomalaisten). Siperialaisella Vogul heimolla on samankaltainen karhu myytti. Mutta heidän karhunsa ei ole miespuolinen vaan naispuolinen.

Toisen myytin mukaan karhun alkukoti oli Tapiola (vanha suomen kielen sana metsälle). Karhun vanhemmat olivat taivaantakoja, seppäjumala Ilmarinen ja puiden jumalatar Hongatar.  Metsän jumalatar Mielikki hoiti karhua, kun tämä oli syntynyt ja antoi tälle nimen ja tehtävän. Olento, joka olisi sekä rakastettu, pelätty ja kunnioitettu
Karhu-sana, tulee sanasta karhea. Karhu oli niin kunnioitettu jumala, etteivät muinaissuomalaiset saaneet/uskaltaneet lausua karhun nimeä ääneen. Sen uskottiin manaavan karhu paikalle ja jumala, jota on puhuteltu epäkunnioittavasti on vaarallinen jumala.
Suomenkielessä onkin yli 1000 lempinimeä ja kiertoilmaisua karhulle.
Omena, omenainen, metsänomen, hunajatassu, mesikämmen, metsänhaltija metsänkuningas, metsänpoika, Tapio, Tapiolan poika jne.

Jumalaista syntyperää olevan karhun uskottiin myös olevan tietäjä ja shamaani.Karhu pystyi lukemaan mieltäsi ja tiesi mitä ajattelee. Ihmisshamaanit pystyivät henkimatkoillaan lähteä tapaamaan karhujumalan henkeä ja saadavastauksia mieltä polttaviin kysymyksiin.

Arkeologiset löydyt tukevat mielenkiintoista teoriaa siitä, että Suomessa on jossain vaiheessa asunut rinnakkain kaksi klaania. Karhun klaani ja Hirven klaani. Tätä teoriaa tukevat useat arkeologisilta kaivauksilta löytyneet karhu ja hirviveistokset.

Idea klaaneista on syntynyt ajatuksesta, että ihmiset ovat eläimistä polveutuneet.

Seisoessaan karhu on suunnilleen yhtä pitkä kuin ihminen, karhun tassu muistuttaa ulkonäöltään ihmisen kättä, sillä on, jopa viisi "sormea" eli anturaa.
Karhu on vahva, voimakas ja äärimmäisen nopea.
Karhuklaanin ihmiset ihastuivat näihin karhun ominaisuuksiin ja siksi, valitsivat karhun toteemieläimekseen, samoin hirviklaanin ihmiset ihastuivat hirven eri ominaisuuksiin.

Karhupeijaiset ja karhunmetsästys olivat tärkeitä rituaaleja (peijaiset ovat vanha nimitys hautajaisille).
Karhun metsästys oli pitkälti henkinen prosessi. Metsästäjien täytyi elää selibaatissa ennen metsälle lähtöä ja heidän tuli peseytyä ja käyttää valkoisia vaatteita. Ensimmäinen metsästys oli keväällä, kun karhu oli vielä unessa. Metsästäjät menivät luolan suulle ja herättivät karhun laulamalla. Karhu surmattiin nopeasti ja vietiin kylään juhlien keskelle.

Karhunpeijaiset olivat suuret juhlat, joihin kuului syömistä, juomista, ilonpitoa ja tanssimista. Karhun liha syötiin ja monesti karhun kallo laitettiin alttarille tai suuren männyn latvaan. Näin karhujumalan henki pystyisi vierailemaan, sekä maallisen, että taivaallisen kotinsa välillä.
Ihmiset uskoivat, että kuoleman jälkeen karhun sielu lähtisi takaisin taivaalliseen kotiinsa, siksi karhu haudattiin pitkälti samanlaisin rituaalisin menoin, kuin ihmiset.

Karhun asema jumalana on ollut edullinen suomalaisille karhuille. Suomessa karhuja on metsästetty huomattavasti vähemmän mitä monessa muussa Euroopan maassa ja maailmalla.

2013 olin Kroatiassa karhujen suojelualueella vapaaehtoistyössä. Sieltä sain paljon hälyyttävää tietoa karhujen tämän hetken tilanteesta Euroopassa ja petovihasta, joka ei näytä koskaan ihmismielistä loppuvan. Muistaakseni Ranskassa on 5 karhua, Sveitsissä 2, Norjassa 18 ja Kroatiassa 200. Suomen metsissä vuonna 2015 elää noin 1450 - 1590 karhua. Tarkkaa määrää on hankala sanoa, koska karhut kulkevat myös Venäjän ja Ruotsin rajoilla. Määrä on huomattavasti suurempi moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna.

Karhu, kuten kaikki muutkin petoeläimet ovat vaarattomia ihmisille, kunhan ne jätetään rauhaan.
Mielestäni ihmiset, jotka kutsuvat metsästäjät paikalle nähdessää karhun metsäkävelyllä tai marjassa ovat typeryyden huippu. Missä muualla karhu asuisi kuin metsässä. Karhut välttelevät ihmisiä ja ihmisten tulisi vältellä karhuja. Ärsytettynä voi olla agressiivinen. Jos kohtaat karhun peräänny hitaasti tai esitä kuollutta (tämän neuvon opin karhujen suojelualueella). Älä missään nimessä kilju ja juokse, sillä karhu kokee korkeat ja tuntemattomat äänet uhkaavina. Opinpa siellä vielä senkin, että samalla, kun perääntyy kannattaa laulaa rauhallisesti. Karhu kiinnittää vähemmän huomiota ääntelevään otukseen ja pitää ihmistä vain harmittomana eläimenä.

Välillä karhun rooli menee sekaisin metsän jumala Tapion ja metsän jumalatar Mielikin kanssa.
Molemmat jumalat pystyivät muuttamaan muotoaan karhuiksi. Tapio on myös yksi Karhun kiertonimistä.  ​Karhut ovat yhä olennainen osa Suomen luontoa ja toivon, että ne tulevat aina olemaan osa sitä.

---