Coco ja Suvun Rakkaus

Cocosta on hyvin lyhyessä ajassa tullut yksi suosikki Disney-elokuvistani. Olen hieman muuttanut elokuva-arvostelujeni tyyliä ja nyt keskityn ennenkaikkea elokuvien kantaviin teemoihin.  Cocon tärkein teema on suvun rakkaus.  

Juoni 

Coco kertoo nuoresta pojasta nimeltä Miguel ja Miguelin haave on tulla muusikoksi, kuten hänen ihailemansa Ernesto De La Cruz, mutta Miguelin perhe vastustaa haavetta, koska Riveran perhe on suutariperhe. Miguelin isoisoisoäiti Mama Imelda aloitti perheen suutariyrityksen, kun tämän muusikkomies ei palannut matkoiltaan hänen ja heidän tyttärensä Cocon luokse. Dia de los Muertosin eli kuolleiden päivän yönä Miguel livahtaa De La Cruzin museoon lainaamaan kitaraa esiintyäkseen kykykilpailussa, mutta hän päätyykin vainajien maahan, jossa hän törmää edesmenneisiin sukulaisiinsa. Miguel tarvitsee perheensä siunauksen päästäkseen takaisin elävien maahan. Mama Imelda ei kuitenkaan myöskään edesmenneenä hyväksy muusikoita, joten Miguel livahtaa tiehensä ja törmää Hectoriin, joka kertoo tietävänsä tien De La Cruzin luo. Vastineeksi Hector pyytää Miguelia viemään kuvansa alttarille, jotta hän pääsisi käymään elävien maailmassa tapaamassa tytärtään, ennenkuin tämä unohtaa hänet. Miguel ja Hector esiintyvät yhdessä De La Cruzin kykykilpailussa, jonka voittaja pääsee Cruzin bileisiin. Miguelin suku tulee kuitenkin etsimään häntä ja Miguel livahtaa De La Cruzin juhliin. Mahtavissa juhlissa Miguel tapaa De La Cruzin, joka alkuun ilahtuu siitä, että hänellä on pojanpojanpoika. Hector saapuu ja kertoo Miguelille kuinka hän menehtyi ja samalla hän tajuaa, että De La Cruz myrkytti hänet ryöstääkseen hänen laulunsa. Miguelkin tajuaa, että De La Cruzin maine perustuu valheille ja De La Cruz heittää heidät molemmat juhlista ulos. Miguel ja Hector päätyvät luolan pohjalle ja käykin ilmi, että Hector on Miguelin iso-ukki. Mama Imelda lentää paikalle henkioppaansa Pepitan kyydissä. Hän on yhä katkera Hectorille, mutta lupaa auttaa tätä. Perhe naamioituu ja livahtaa De La Cruzin konserttiin, jossa Cruzin todellinen luonne paljastuu katsojille. Hectorin aika on lopussa ja hän ja Imelda antavat Miguelille siunauksensa. Kotiin päästyään isoäitinsä Elenan vastustuksesta huolimatta Miguel soittaa isoisoäidilleen Cocolle Hectorin kirjoittaman laulun ja tämä muistaakin isänsä. Seuraavan vuoden kuolleitten päivän juhlana Hector pääsee vierailemaan elävien maailmassa ja tällä kertaa hänellä on sekä Imelda että Coco mukanaan. Miguelista on tullut muusikko ja iso-veli.

Elävien Kuolleitten Juhla 

Olin todella innoissani, kun ensimmäisen kerran näin Cocon trailerin vuoden 2017 Samu Sirkan joulutervehdyksessä. Yksi kaikkien aikojen suosikki Disney-animaatioistani on Kolme Caballeroa ja muutenkin rakastan Meksikolaista kulttuuria. Eikä elokuva pettänyt. Halusin heti sen katsottuani alkaa opiskelemaan espanjaa, lähteä Meksikoon viettämään kuolleitten päivää ja syödä churroja. Frida Kahlon hahmo oli Cocossa juuri sellainen kuin olen aina kuvitellut Frida Kahlon olevan ja taidehistorian harrastajana arvostan kovasti, sitä, että Kahlon hahmo oli lisätty elokuvaan. Elokuvan visuaalinen ilme oli kovasti mieleeni. Hautojen oranssi kynttilänvalon hehku ja edesmenneitten maailman värikylläisyys olivat lumoavia. Ehkä juuri syksyn pimeyden takia maailmalla juhlittaviin eri vainajien-muisto juhliin liittyy paljon kirkkaita värejä. Meksikolainen kulttuuri on muutenkin kuuluisa runsaasta värien käytöstä.  

Toinen syy siihen miksi Coco on päässyt Disney top kolmoseeni on se, että olen ihan pöhkönä ihan kaikkiin loka/marraskuun vainajien muisto-juhliin. Juhlin joka vuosi kekriä. Olen tutkinut Meksikon kuolemanpäivä juhlaa, Walesin Calan Gaefia, Eestin Mardipäevää, Latvialaisten Mardiniedaa ja Liettuan Vélinesiä. Irlannissa juhlitaan Samhainia ja Skotlannissa Samhuinia ja tietysti Yhdysvalloissa Halloweenia. Kaikkia näitä juhlia yhdistää, se että niitä juhlitaan vainajien ja edesmenneitten sukulaisten muistamiseksi. Suomessa vietetään toki pyhäinpäivää, mutta se hyvin hiljainen, ryppyotsainen juhla ja luterilaiseen tapaan siihen saattaa kuulua jopa enemmän pelkoa vainajia kohtaan, kuin rakkautta. Kekri on enemmän omaan makuuni, koska se tuo vainajat lähemmäksi. Vainajat ovat osa sukua ja perhettä. Meksikon kuoleman päivän juhla muistuttaa Kekriä monin tavoin, sillä erotuksella, että Meksikossa kuoleman päivää on juhlittu ammoisista ajoista saakka, kun taas Suomessa Kekrin juhliminen kiellettiin 1800-luvun lopulla ”pakanallisena”. Onneksi nykyään osa Kekri perinteistä ovat palanneet myös Suomeen. Cocossa näkyy paljon kuolemanpäivän juhla-tapoja, kuten terälehtien ripottelu, jotta vainajat löytäisivät tiensä perheitten luo. Suomessa suomalaiseen tapaan Kekri iltana talon isäntä kaatoi maahan olutta, joka johdatti vainajat perheen kotiin. Meksikossa vainajat tanssivat ja syövät yhdessä perheen kanssa. Suomessa vainajat nauttivat perheen kanssa illallisen ja vainajia varten laitettiin sauna valmiiksi. Meksikossa ja Suomessa on yksi perinne, joka on jatkunut molemmissa maissa katkeamatta ja se on kynttilöiden sytyttäminen haudoille. Suomessa ei kuitenkaan hautoja koristella samaan tapaan, kuten Meksikossa, mutta ennenvanhaan muunmuassa Liettuassa haudat koristeltiin ja niille vietiin syötävää Vélines juhlan aikana.

Millaisen Perinnön Jätämme? 

De La Cruzin muisto elää hänen faneissaan, mutta hänen perintönsä perustuu kokonaan kuuluisuudelle ja maineen hankinnalle. Kun ihmiset tajusivat, että De La Cruz oli murhaaja, joka ryösti Hectorin laulut fanit hylkäsivät hänet, mutta Hector elää ikuisesti musiikissa, sekä perheensä tarinoissa. De La Cruzin maineeseen perustuva muisto on huomattavasti heikompi kuin Hectorin. Coco on hieman poikkeava monista muista Disney animaatioista, koska Coco keskittyy perheeseen ja perheen tärkeyteen. Monissa aiemmissa animaatioissa perhe on se, joka estää lasta seuraamasta unelmiaan ja lapsi vastustaa perhettään (esim. pieni merenneito). Coco alkaa samalla kaavalla. Miguel haaveilee muusikon urasta, jota perhe vastustaa, mutta seikkailun edetessä ja Miguelin tutustuessa esi-vanhempiinsa hän laittaakin perheensä musiikin edelle. Hän näkee millainen De La Cruzista tuli maineen myötä ja miten paljon Hector katuu, sitä ettei jäänyt Cocon ja Imeldan luokse. Lopulta Miguel saa molemmat, sekä perheensä tuen ja musiikin. Musiikki oli osa perhettä kaiken aikaa. Se kuului heidän unohdettuu identiteettiinsä.

Coco 

​Cocon teema on suvun ja perheen rakkaus. Kun Miguel ensimmäisen kerran törmää vainajiin hän pelästyy heitä ja he pelästyvät häntä, mutta kun hän kohtaa omat edesmenneet sukulaisensa he osoittautuvat hauskoiksi ja rakastettavaksi ihmisiksi. Sukulaiset tuntevat Miguelin koska he ovat seuranneet tämän kasvua. Miguelin kohtaaminen Hectorin kanssa voi tuntua ihmeeltä, ottaen huomioon sen, että he eivät tiedä olevansa sukua. Miguelin ja Hectorin oli tarkoitus löytää toisensa juuri sen takia. Miguel tuntee yhteyttä isoisäänsä musiikin kautta ja tämän takia Miguel ja Hector ystävystyvät nopeasti. Elokuvan nimi tulee isoäiti Cocolta. Miguel ja muu perhe rakastaa isoäitiä vaikka tämä ei aina muista itseään tai muita. Miguel kertoo Cocolle puuhistaan ja suunnitelmistaan. Coco toimii siltana elävien ja kuolleiden välillä, koska hän viimeinen joka muistaa Hectorin. Vaikka Cocon hahmo ei esiinny elokuvassa pitkän aikaa, hänestä tulee yhdistävä tekijä hahmojen välillä, koska Miguelin täytyy saada Coco muistamaan Hector jottei tämä unohdu kokonaan.  

Vainajala

​Kun ensimmäisen kerran katsoin Cocon vähän väliä mietin onko tämä Ernesto Miguelin isoisoisä, se että hän ei ollut isoisoisä vaan elokuvan pahis oli oikein hyvä juonenkäänne. Katsoin elokuvan vasta uudelleen ja aloin miettimään uskoiko De La Cruz koko ajan, että Miguel on hänen lapsenlapsensa? Ehkä hän tosiaan jätti jonkun naisen kasvattamaan lasta yksin. De La Cruz ei kertaakaan kyseenalaistanut, onko Miguel hänelle sukua. Rakastan elokuvassa lähestulkoon kaikkia kohtauksia, joissa Miguel ja Hector ovat yhdessä, koska heidän oli tarkoitus löytää toisensa. Isoäiti Cocosta minulle tulee aina oma dementtiaa sairastava mummini mieleen. Mama Imelda on yhtä vahva persoon kuin hänen henkieläin pantterinsa. Hector on kuitenkin lempihahmoni. Vaikka hän on kokenut kaikkea ikävää, hän ei kertaakaan ole antanut periksi vaan aina yrittänyt päästä takaisin tyttärensä luo. Oma sukuni on suhteellisen suuri, mutta olen kuitenkin läheinen vain muutaman sukulaisten kanssa. Olen myös jonkin verran tehnyt sukututkimusta ja välillä törmännyt hyvin kiinnostaviin persooniin ja miettinyt millaista olisi kohdata tämä ihminen ja tulisimmeko toimeen keskenämme. Elokuvassa tämä idea toimii erittäin hyvin. Pidän, siitä miten Cocossa Vainajala on kuvattu tosi mestana paikkana. Elämä jatkuu tuonpuoleisessakin. Siellä ovat sukulaiset ja ystävät ja musiikki soi.  

Suosikki kohtaukseni ja mieleen jääneitä yksityiskohtia 

​Suosikki-kohtaukseni elokuvassa taitaa olla Miguelin ja Hectorin Poco Loco esitys, sekä ihan elokuvan loppu, jossa Hector pääsee ensimmäistä kertaa tapaamaan eläviä sukulaisiaan ja hänellä on Coco mukanaan. Tykkäsin myös kovasti kohtauksesta, jossa Miguel menee De La Cruzin bileisiin. Tuntui, siltä kuin hän menisi Vegasiin erittäin hienolle Kasinolle. Mistä saisin kitaran muotoisen uima-altaan?