Itäisessä naapurissamme Venäjällä juhlitaan uutta vuotta ortodoksisen kalenterin mukaan 7s tammikuuta. Venäläiseen uuteen vuoteen kuuluu perinteisesti kaksi hyvin tärkeää hahmoa. He ovat Ded Moroz eli pakkasukko sekä hänen iloinen tyttärentyttärensä Snegurochka eli lumityttö. Joka uusi vuosi he saapuvat troikalla eli hevosten vetämällä reellä tuoden lahjoja lapsille ja kaikille joilla on hyvä sydän. Pakkasukon kerrotaan olevan 2000 vuotias. Hänen syntymäpäivänsä on marraskuun 18 a hänen uskotaan asuvan Veliky Ustjukin kaupungissa pohjois-venäjällä. Valkovenäjällä Pakkasukko asuu puszcza Balowieskan metsässä, Valkovenäjän kansallispuistossa. Pakkasukko on pitkä mies, jolla on pitkä valkoinen, kihara parta. Hän useimmiten pukeutuu turkkiin, joka on joko punainen, sininen hopeinen tai kultainen ja hän käyttää saman väristä turkishattua. Pakkasukolla on maaginen sauva, jota heilauttamalla hän voi luoda lunta, pakkasta ja jäätä. Pakkasukon symboli on lumihiutale. 

Pakkasukon alkuperä on slaavilaisessa pakanuudessa. Ded Morozin inspiraatio oli slaavilainen velho ja seppä nimeltään Morozko. Hänen kerrottiin olevan mahtava velho, jonka vanhemmat olivat noita-jumalatar Mara, joka hallitsi vuoden aikoja sekä kuoleman jumala Veles. Morozkon uskottiin olevan seppä, joka pystyi "takomaan" veden jääksi. Kuten monet muutkin luonnonhenget, uskottiin, että Morozko oli ystävällinen niitä kohtaan, jotka kunnioittivat häntä. Jos ihmiset olivat ilkeitä ja laiskoja, Morozko rankaisisi heitä. Hän palelluttaisi heidät ja joidenkin lähteiden mukaan Morozko saattoi siepata ihmislapsia ja ottaa heitä orjiksi. Morozko saattoi myös olla ihmisen hyväntekijä ja suojelija. Hän auttoi niitä, jotka tekivät hyvää muilla. Pakanallisina aikoina slaavit jättivät Morozkolle uhrilahjoja, siinä toivossa, että tämä ei pakkasella tuhoaisi kaikkia puutarhojen kasveja. Ruokauhriksi jätettiin muunmuassa ohrakiisseliä, kutyaa ("slaavilaista" mysli-sekoitusta), sekä puuroa, jossa oli hunajaa ja rusinoita. ​​

Venäjästä tuli ortodoksinen maa jo 900-luvulla. Monet kansanperinteen hahmot saivat vaikutteita pyhimyksistä ja hengellisistä johtajista. Pyhästä Nikolauksesta, turkkilaisesta lasten, köyhien ja merimiesten suojelija-pyhimyksestä tuli Morozkon ohella yksi Ded Morozin muodoista. Pyhä Nikolaus on toiminut myös esi-kuvana länsimaiselle joulupukille. Pyhä Nikolaus on myös Venäjän valtion virallinen suojelija-pyhimys. 1800-luvun lopussa Ded Morozista tuli Morozkon kiltimpi ja lapsi-ystävällisempi versio ja hyvin suosittu jouluun-liitetty hahmo kaikissa slaavilaisissa maissa. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen kommunistipuolue kielsi Joulun ja kaikkien uskonnollisten juhlien juhlinnan Neuvostoliitossa. Ded Morozin hahmo oli kuitenkin niin suosittu kansanparissa, että hän jatkoi lahjojen jakamista uutena vuotena. ​Moderni Ded Moroz eli pakkasukko on myös saanut vaikutteita länsimaisesta joulupukista. Heidän kerrotaan olevan kaukaista sukua toisilleen. 

Pari tiesi, että lapsi ei kuulunut tähän maailmaan ja, että tulisi päivä, jolloin tämä jättäisi heidät. Tyttö oli kiltti ihmisille ja eläimille. Hän rakasti metsää ja kaunista talvista maailmaa ja vietti siellä niin paljon aikaa kuin mahdollista. Hänestä tuli melankoolinen ja masentunut. Piristäkseen häntä vanhemmat veivät hänet kaupunkiin talvi-juhlaan. Siellä hän tapasi nuoren miehen, joka soitti huilua ja nuoret rakastuivat toisiinsa. Eräänä päivänä metsässä Ded Moroz ilmestyi ​​tytön eteen ja varoitti häntä olemaan ryhtymättä minkäänlaisiin suhteisiin kevään koittaessa. Snegurochka ei tahtonut kuunnella. Varhaisena kevät aamuna tyttö kuuli pojan soittavan kaunista musiikkia ja alkoi juoksemaan tämän syliin, mutta heti, kun hänen jalkansa koskettivat auringon sulattamaa maata tyttö katosi. Nuoren miehen sydän särkyi ja tytön vanhemmat surivat vaikka he tiesivät, että niin kävisi. Ded Moroz oli nähnyt mitä tapahtui ja onnistui sieppaamaan kylmän tuulen, joka nousi paikalta, missä tyttö oli kadonnut. Hän vei tuulen mukanaan kotiinsa ikuisen lumen maahan ja antoi tälle tämän ihmismuodon takaisin. Siitä asti, tyttö on ollut hänen kumppaninsa. Kesät he viettävät kaukana pohjoisessa, missä lumi ei koskaan sula ja talvet he matkaavat ympäriinsä antamassa lahjoja ihmisille, jotka ovat yhtä hyväsydämisiä, mitä tytön kasvatti vanhemmat olivat olleet. 

Yksi viime vuoden mythmas videoistani. Latviassa joulun/talvipaivantasauksen juhlinta tunnetaan Ziemasvetkina.

Torstai 22. Joulukuuta 2016
​
Pohjoisella pallonpuoliskolla Talvipäiväntasausta on juhlittu tänään ja eilen. Suomessa tänä vuonna Talvipäivän tasaus osui eiliselle klo.12.44.

Talvipäivän Tasausta on juhlittu Euroopassa kautta aikojen erilaisin menoin. Suomessakin, ennen kuin Joulu syrjäytti Talvipäivän Tasauksen ns. "valon juhlana".

Germaanisilla heimoilla auringonvalon palvonta oli yksi keskeisempiä teemoja. Talvipäiväntasaus-juhla tunnettiin nimellä Yule. Sanasta ovat myös peräisin ruotsin sana Jul, josta on johdettu myös suomen kielen sana joulu. 

Kelttiläisessä ja anglo-saksisessa mytologiassa Kesän maailmaa hallitsi luonnonjumala Tammikuningas (Oak king) ja talvea Orjanlaakerikuningas (Holly King). Nämä kaksi veljestä kilpailivat aina keskenään. He tapasivat kaksi kertaa vuodessa. Litha-juhlassa kesäpäiväntasauksena ja Yule-juhlassa talvipäivän tasauksena. Litha-juhlassa Orjanlaakerikuningas päihitti veljensä ja pimeys jatkui aina pidempään ja pidempään. Yule-juhlassa taasen Tammikunigas voitti ja päivän valo palasi hitaasti, mutta varmasti.

Suomessa valoa on myös pidetty tärkeänä elementtinä Talvipäivän juhlassa. Suomessa Talvipäivän tasaus tunnetaan myös nimillä Keskitalven juhla, Talvijuhla, Talvipäivä  ja Talven seisaus. Astrologisesti Talvipäivän Tasaus, merkitsee aikaa, jolloin aurinko on kaukaisimmassa mahdollisessa kulmassa maasta. Kun pohjoisella pallon puoliskolla on talvipäivän tasaus, eteläisellä juhlitaan kesäpäivän-juhlaa. 

Wiccojen mytologiassa Talvipäivän tasaus viittaa hedelmällisyysmyyttiin, jossa jumalatar (tai jumalattaren arkkityyppi) synnyttää sarvipäisen jumalan (vertauskuvallisesti). Wicca on uskontona aika uusi ja sen mytologia pohjautuu niin pakanallisiin hedelmällisyysmyytteihin, mutta osittain myös ristinuskoon.

Muinaisessa Roomassa Talvipäiväntasaus tunnettiin nimellä Saturnalia ja se oli juhla jumala Saturnuksen kunniaksi. Saturnaliaa juhlittiin hyvällä juomalla ja ruualla, sekä pienten lahjojen antamisella. Yleisesti uskotaankin, että juuri lahjojen anto jouluisin on alunperin peräisin Saturnalia juhlasta.

Suomessa Talvipäivän Tasaus ei koskaan ollut yhtä suosittu juhla, kuin satokauden päätös juhla Kekri, mutta Suomessakin on Talvipäivän Tasausta juhlittu.

Juhlan elementti on maa ja se viittaa, siihen miten talvella maa on routainen, monesti lumen peittämä ja luonto nukkuu.

Talvipäivän tasaukseen ja jouluun liittyy paljon värejä.

Punainen on jumalattaren, elämän ja veren väri.

Vihreä symboloi ikivihreitä puita, kuten kuusia ja orjanlaakereita.

Kulta on auringon ja tähtien väri, joka liitetään myös eri jumaliin ja rikkauksiin.

Hopea on kuun väri ja, joskus myös lumen väri. Se liitetään jumalattariin ja uinuvaan maahan.

Suomalaisessa pakanallisessa ajanlaskussa Kekri, jota vietetiin Marraskuun alussa, aloitti ajanjakson, jolloin henget vaelsivat vapaasti maan päällä. Talvipäivän tasausta pidettiin tämän ajanjakson huipentumana ja tuollon, kun aurinko saattoi ilmestyä taivaalle vain minuuteiksi, ihmiset uskoivat henkien olevan vallalla.

Tämän takia Talvipäivän Tasauksen aikaan ihmiset harvoin uskalsivat poistua kotoaan. Monesti perheen vanhukset kertoivat tarinoita lapsille tontuista ja haltijoista. Tontuille ja haltijoille jätettiin myös ruokaa ulos uhripuulle. Talvipäivän Tasauksena myös syötiin hyvin ja sanonta, joka päti myös Kekriin "läpi yön saa syödä" päti myös Talvipäivän Tasaukseen. 

Ihmiset sytyttivät pihalle soihtuja ja ulkotulia pitääkseen pahat henget loitolla. Yhä Suomessa paljon poltetaan jätkänkynttilöitä ulkosalla, mutta merkitys on täysin erilainen.

Talvipäivän Tasauksena ihmiset myös ennustivat mielellään muunmuassa euraavan vuoden tapahtumia, ihmissuhteita ja satokautta. Talvipäivään kuuluivat myös erilaiset leikit ja pelit perheen  kesken.

Suomessa Joulukuu tunnettiin nimellä Talvikuu aina 1600-luvulle asti, jolloin kirkon painostuksen takia Joulu otettiin virallisten juhlien joukkoon.

Talvipäivän Tasauksena ihmiset möys uhrasivat susille, mikä on Suomessa aika harvinaista pitkällisen susivihan takia (mikä on pitkälti kristillisen propagannna tulosta). Susille uhrattiin monesti sika tai lammas. Näin haluttiin myös lepytellä susia, jotta nämä eivät tulevan vuoden aikana veisi eläimiä.

Talvipäivän Tasaus ja sudet liitetään myös jumalatar Loviattareen, Hänet tunnetaan myös nimillä Louhi, Louhetar ja Louhitar. Kalevalassa Louhi on hyvin demonisoitu jumalatar. Hän oli alunperin mytologiassa yksi kuun jumalattarista. Loviatar on myös taikuuden, tasapainon, mysteerien ja shamanismin jumalatar. Louhin alkuperäinen nimi Loviatar viittaa shamanistiseen termiin "Langeta loveen".

Euroopassa jumalattaret, jotka on kristillisenä aikana mielletty "pimeyden jumalattariksi" olivat alunperin nimenomaan tasapainon ja taikuuden jumalattaria. Esimerkiksi Baba Yaga slaavilaisissa maissa, Hekate Kreikassa, Ragana Balttian maissa ja Morrigan, sekä Morgan Le Fay kelttiläisessa mytologiassa.

Jos tunnet viehätystä magian jumalattariin Talvipäivän Tasaus on hyvää aikaa työskennellä näiden jumalattarien kanssa tai tutkia kyseisiä jumalattaria ja mytologiaa ja kansanperinnettä, joka heihin liittyy.

Talvipäivän tasaukseen liittyy vahvasti ajatus lepäävästä luonnosta. Tämä sopii hyvin myös ihmisiin, eläimiin ja kaikkeen elävään. Jos joulustressi on tuntunut liian kovalta, ehkä tämä on hyvää aikaa omaan rentoutumiseen ja hiljentymiseen. Kuten luonto. ​

​​Suomalaisen ja skandinaavisen joulun symbolit ovat ikivanhoja, kuten olkipukki.
Olki on materiaalina yhdistetty maahan ja aurinkoon, Pukki eli miespuolinen vuohi symbolina hedelmällisyyteen. Alunperin uskotaan olkipukkienkin liittyneen Suomessa nimenomaan Kekrin viettoon. 

Kekripukki oli hahmo, joka vieraili pakanallisina aikoina ihmisten kodeissa kekriviikolla. Kekrin vietto Suomessa oli siitä mielenkiintoista, että jokainen perhe juhli kekriä itsekseen ja eri aikaan. Yleensä Kekriä juhlittiin Marraskuun ensimmäisellä viikolla, kun viimeisetkin taloustyöt oli saatu tehtyä. Kekrin uskottiin aloittavan pimeä aika, joka jatkui aina Talvipäivän tasaukseen. Kekripukki kulki seurueen kerä. Pukkina toimi yleensä nuori mies, joka oli pukeutunut turkikseen ja vetänyt sarvet päähänsä. Kekri seurue oli rehvakka. He kiersivät talosta taloon lauluan ja pyytäen syötävää ja juotavaa. 

Kekriä on eri lähteistä riippuen myös pidetty jumaluutena. Varhaisessa suomalaisten jumaluuksien listassa itse Mikael Agricola piti Kekriä satokauden ja hedelmällisyyden jumalana.
Ympäri maailmaa löytyy sarvekkaita jumaluuksia, jotka liitetään hedelmällisyyteen ja villiin luontoon. Esimerkiksi kelttiläinen Cernunnos, Egyptiläisten Hathor sekä Kreikkalainen satyyrijumala Pan. Suomestakin on kalliomaalauksista löydetty sarvekas kahdella jalalla seisova mies. Ehkä kyseessä on Kekri itse. Ken tietää?

Kun Joulu hiljalleen syrjäytti pakanallisen talvijuhlan kristittyn juhlan tieltä. Kirkko sanomallaan demonisoi eläimelliset pukit pahoina. Sarvekkuus liitettiin itse saatanaan (uskoo ken tahtoo).

1800-luvulla, kun Kekripukki-perinne hiljalleen katosi tilalle tuli Nuuttipukki. Nuuttipukki vieraili Nuutin päivänä eli joskus 6- 13 Tammikuuta. Nuuttipukki oli eräänlainen jäänne vanhasta kunnon Kekripukista. Nuuttipukki oli Kekripukkiakin pelottavampi ja röyhkeämpi hahmo. Naamiontakana oleva pukki oli yleensä kännipäissään. Se kiroili ja kiusasi ihmisiä. Nuuttipukki puketui pitkälti samalla tavalla mitä Kekripukki ja tällä oli luuta mukanaan. 

Myöhemmin Nuuttipukin kutsumiseen liitettiin yhä enemmän ja enemmän kristittyjä piirteitä, kuten lähimmäisen auttaminen ja nälkäisten ruokkiminen. Perinteen kasvaessa suurin osa nuuttipukin esittäjistä olivatkin nuoria köyhiä opiskelijapoikia.  Nuuttipukkeja pyöri Suomessa vielä 1950-luvulla kunnes perinne hiljalleen katosi joulupukin tieltä.

Italiassa lapset saavat lahjoja kahdesti. Ensimmäisenä lahjat jakaa loppiaisnoita La Befana. Nykyään jotkut perheet myös kutsuvat Joulupukin tuomaan lahjoja. Näin ollen osa italialaislapsista saavat lahjoja, sekä joulupäivänä, että Loppiaisena. 

Joulua vietetään ja lahjoja jaetaan eri päivinä eri maissa.
Suomessa lahjat perinteisesti jaetaan jouluaattona eli joulukuun 24s päivä. Lahjat jaetaan jouluaattona myös Eestissä, Ruotsissa, Tanskassa, Argentiinassa, Itävallassa, Bulgaariassa, Kolumbiassa, Islannissa, Norjassa, Ranskassa, Saksassa, Fär-Saarilla, Unkarissa, Slovakiassa, Latviassa, Liettuassa, Luxemburgissa, Puolassa, Portugalissa, Romaniassa, Tzekeissä, Uruguaissa sekä Sveitsissä.

Joissain maissa lahjat jaetaan Loppiaisena eli Tammikuun kuudes. Näitä maita ovat Espanja, Italia, sekä useat Etelä-Amerikan maat.

On myös maita, joissa lahjat jaetaan joulupäivänä eli 25s joulukuuta. Näitä maita ovat: Italia, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Irlanti, Englanninkielinen Kanada, Etelä-Afrikka, Uusi-Seelanti ja Australia.

Amerikkalainen Joulupukki tunnetaan nimellä Santa Claus eli lyhemmin Santa. Joulupukki perinne saapui Yhdysvaltoihin hollantilaisten siirtolaisten mukana. 1800-luvun lopulla amerikkalainen runoilija George Webster kirjoitti runon joulupukista ja näin vakiintui ajatus Pohjoisnavalla asuvasta joulupukista, joka lentää porojen vetämällä reellä ja jakaa lahjoja lapsille. 1900-luvun alussa Coca-Cola lanseerasi pukin mainoskamppanjaansa näin amerikkalaisesta joulupukista tuli pulleampi ja tämän väriksi valikoitui räikeän punainen. ​

​Lahjojen jakoon liittyy myös kiinnostavia historiallisia seikkoja.

Uskotaan, että lahjojen antaminen talvipäivän tasauksena tapana juontaa aina muinaiseen Roomaan ja roomalaisten Saturnalia juhlaan. Saturnaliaa vietettiin Saturnus jumalan kunniaksi. Siihen liittyi syömistä ja juomista, sekä pienten lahjojen antamista. ​Germaanisten heimojen keskuudessa lahjat jakoi tiedon jumala Odin. Germaanit ja skandinaavit kutsuivat aikaa Lokakuun lopusta aina Talvipäivän seisaukseen nimellä Wild hunt eli Odinin villi metsästys. Auringon ollessa poissa pohjoiselta pallonpuoliskolta Germaaniset heimot uskoivat, että pahat henget olivat vallassa ja näitä henkiä Odin jumala metsästi. 1200-luvun Edda runot kertovat tarinaa, että Odin lensi reessä, jota veti kahdeksan jalkainen hevonen, joka pystyi hyppäämään pitkiäkin matkoja silmänräpäyksessä. ​Tämän Odinin hevosen uskotaan olleen, joulupukin porojen esikuva. 

Pohjoismaissa Joulupukki vierailee kotien sisällä tervehtimässä lapsia, kun taas englanninkielisissä maissa pukki jättää lahjat sukkiin ja kuusen alle lasten nukkuessa. Hollannissa Sinterklaasia tervehditään joulukulkuessa Joulukuun kuudes. Itävallassa, Kroatiassa, Tsekeissä, Sloveniassa, Unkarissa ja pohjois-Italiassa Joulupukin kanssa kulkee pelottava Krampus, joka todennäköisesti on samaa alkuperää mitä Suomalaisten kekripukki.

Saksassa, Ranskassa ja Sveitsissä lahjat tuo itse Jeesus-lapsi. ​

Tontut ovat pohjoismaissa liittyneet Jouluun ja talveen kautta aikojen ja ovat huomattavasti vanhempaa perua kuin mitkään Joulupukit. Skandinaaviassa tontut liitetään luontoon, mysteereihin, sekä kodin ja rakennusten suojelemiseen. Kun Kristinusko syrjäytti talvipäivän tasauksen juhlinnan erään teorian mukaan tontut eivät tahtoneet, että ihmiset unohtavat heidät ja siksi lähtivät korvatunturille pukin apureiksi. 

Suomessa ja muissa pohjois-maissa oli vielä viisikymmentä vuotta, sitten yleinen tapa jättää joulupuuroa pihalle tonttua varten. Tämä tapa oli hyvin vanhaa perua. Alunperin se oli kiitos tontulle eli kodinhaltijalle tämän arvokkaasta työstä. Joulusaunassa tontulle heitettiin möys viimeiset löylyt. 

Islannissa lapset jättävät saappaat ikkunalaudalle. Ennen vanhaan uskottiin, että Odin jätti saappaisiin pieniä lahjoja. Nykyään lahjat jättää Julnisse. Uskotaan myös, että englantilainen tapa jättää lahjoja joulusukkiin, jotka roikkuvat takanedessä juontuu tästä uskomuksesta. ​