Koivu on Suomen yleisin lehtipuu ja Suomessa esiintyy rauduskoivua ja hieskoivua ja Lapissa tunturikoivua. Koivu voi elää, jopa 300 vuotiaaksi ja korkeimmat koivut voivat olla, jopa 40 metriä korkeita.
Koivu on ollut monille kansoille tärkeä ja pyhä puu ja muunmuassa suomensukuiset, balttilaiset ja slaavilaiset kansat ovat palvoneet koivuja. Venäjän kielellä koivu merkitsee myös suojelua.
Komin ja udmurtin kielissä kaskeamiseen viittavat sanat merkitsevät myös koivua. Kaskeaminen merkitsi metsän polttamista viljelymaaksi ja jos satuttiin kaskeamaan liikaa yleensä tyhjälle pellolle kasvatettiin koivikkoa.
Koivu on edustanut puhtautty, hyvyyttä, kesää ja lämpöä.

Suomenkielen koivu sana on suomalais-ugrilainen kantasana.
Mordvalaisille koivu oli maailmanpuu. Sen sisällä kulkeva mahla symboloi elämän jatkuvuutta ja jälleensyntymää ja lehvästo oli esi-vanhemmat ja taivaan kirjokansi.  

Suomessa koivu on ollut tärkeä tarvepuuu, josta on veistetty kärrynpyöriä, astioita, tuohikippoja, suksia, polttopuita, jalaksia kelkkoihin sekä vasaroiden ja kirveitten varsia. Koivun tuohi on ollut monikäyttöinen materiaali, jota käytettiin samaan tapaan mitä muovia nykyään ja siitä valmistettiin vaikka mitä, kuten kontteja, virsuja, tuokkosia, astioita, sytykkeitä ja muinaiset suomensukuiset kansat käyttivät sitä myös varhaisena kirjoituspaperina.

Suomessa ja Venäjällä koivunoksia käytettiin karjan vitsoina. Uskottiin, että koivun vitsoilla virvotut lehmät tuottivat yhtä hyvää maitoa, kuin koivun mahla. Samaa tapaa on harjoitettu myös joissain Keski-Euroopan maissa.

Koivun oksat on liitetty kesän tuloon ja ennen kodit koristeltiin koivunoksilla äitienpäiväksi ja juhannukseksi. Kesän saunailloissa käytettiin koivuisia saunavihtoja ja kesällä valmistettiin koivusta saunavihdat koko vuoden tarpeiksi. Saunavihdoissa käytetyillä oksilla on ollut symbolinen merkitys, eli hyvyyttä ja terveyttä tahtova ihminen on voinut sitoa vihtaansa koivunoksan.

Suomenkielessä yksi maaliskuun vanhoista nimityksistä oli mahlakuu. Ihmiset joivat koivun mahlaa keväisin virkistäytyäkseen pitkän talven jälkeen.

Parhailla mahlapuilla saattoi olla jopa omat nimet, kuten lehmillä ja hevosilla. Mahlapuun luvatta kaatamisesta saattoi saada sakkoa ja joutua luovuttamaan kaksi samanarvoista koivua toiselle. Mahlasta tehtiin olutta ja varakkaamman väen tiedettiin nauttivan mahlalimonaadia. Mahlaa juotiin ruokajuomana ja lääkkeenä.

Mahlaa on myös käytetty lääkkeenä rakkovioissa, keripukissa, luuvalosa ja matolääkkeenä. Koivun nuorista pihkaisista lehdistä keitettyä teetä on käytetty kääreenä ihottumiin, savipuoleen ja kolotukseen. Koivun tervaa on käytetty hammassärkyyn ja äkämiin.

Koivu liitetään myös eri jumalhahmoihin. Germaanien äitien ja lasten suojelijajumalatar Berchtaan, Roomalaisten rakkauden ja seksin jumalatar Venuksen, Irlantilaisten tulen ja äitijumalatar Brigidiin, Skandinaavien rakkauden ja seksin jumalatar Freyjaan sekä Skandinaavien ukkosen jumala Thoriin. Suomalaisessa mytologiassa koivu liitetään luonnottariin.
​
Mahlataikoja: Tytöt pesivät keväällä ensimmäiseksi valutetulla mahlalla silmänsä, etteivät päivettyisi kesällä. Taika ei tehonnut, jos mahlaa oli ehtinyt maistaa.

​Siperiaa usein pidetään shamanismin syntypaikkana. Tämä väite on kuitenkin erheellinen, koska shamanismi itsessään on maailman vanhin uskomusjärjestelmä, jota on harjoitettu eri puolilla maailmaa. Sana shamanismi on Siperiasta lähtöisin. Se on juuret ovat Tunguusiassa, jossa sana shaman merkitsee heimon parantajaa ja hengellistä johtajaa. Shamanismi sana alkoi levitä 1900-luvun alussa, kun ensimmäiset antropologit alkoivat tutkimaan etnisten kansojen uskomuksia ja nykyään, sillä viitataan lähinnä etnisten kansojen alkuperäisiin uskomuksiin. Shamanismi itsestään on kuitenkin paljon laajempi kokonaisuus, sillä voidaan viitata energian muuttamiseen mielen avulla, toisin sanoen shamanismi on myös magiaa ja noituutta. Siperialainen shamanismi kattaa alleen lukuisia eri heimoja, kieliä ja etnisiä ryhmiä. Monet näistä kansoista harjoittavat shamanismia yhä tänä päivänä. Olen listannut tähän joitain shamanismia harjoittavia kansanryhmiä Siperian alueelta ja sen ulkopuolelta.  

​Yakagirin kielellä shamaani on ”alman”, ”olman” tai ”wolmen”.

Tuvan kielessä shamaani on ”tatar”, ”shor” tai ”Oyrat”.

Buryat shamaani tunntaan nimellä Böö, nimitys on johdettu muinais-mongolin sanasta Böge.

Shamaani-tanssi 

Suurin osa suomalais-ugrilaisten kielien shamaania tarkkoittavat sanat on johdettu proto-uralilaisesta sanasta nojta. Näitä sanoja ovat muunmuassa:

Mansien sana njat.

Saamelaisten shamaani noaidi

Suomenkielen sana noita.

Virolaisten näit.

Monesti shamanismi on sukupuoleen sidottu. Esimerkiksi saamelaisessa kulttuurissa nainen ei voi olla shamaani. Naispuolisia shamaaneja löytyy eniten mongoli-heimojen parista. 

Negidaalien shamaani(tar) on nimeltään Odogan.

Buryatin shamaani tunnetaan nimillä Udagan, Evenki, Lamut ja Udugan.​

Muita siperialaisia nimityksiä nais-shamaanille ovat utagan, ubakan, utygan, utugun, idan ja duana. Nämä kaikki sanat on johdettu mongoolialaisesta Etugen Ekestä eli äiti maasta.  

Turkkilaisten kielten puhujien levinneisyys. 

Turkkilainen shamanismi kattaa alleen useampien ihmisryhmien uskomusjärjestelmän. Näitä ryhmiä ovat muunmuassa tataarit, tuvarit, tofalarit, sekä Altai-vuoristossa turkkilaisia kieliä puhuvat kansat. Turkkilaiseen shamanismiin on aikojen myötä sekoittunut paljon vaikutteita Islamin uskosta sekä Buddhalaisuudesta. Voit lukea lisää turkkilaisen shamanismin hahmoistatäältä ja täältä. 

Yakut-shamaani. Kuva otettu 1900-luvun alkupuolella. Shamaanin asussa olevat riipukset kuvaavat saaliseläimiä. 

​Yup´ik heimoja on useampia ja heidän asuinalueensa ulottuu aina itäisestä Siperiasta Alaskaan ja Pohjois-Kanadaan. Näin ollen Yup´ikien shamanistiset tavat vaihtelevat paljon. Yhteistä niille on usko sielun kahtia jakoon, sekä jälleensyntymään. Yapik shamaani pystyy matkaamaan maailman eri tasojen välillä tapaamaan yliluonnollisia olentoja, jumaluuksia sekä henki-oppaita.  

​Ketin pyhä eläin on karhu ja uskomusjärjestelmä on pitkälti totemistinen. Shamaanin apuri on kuikka ja rituaaleissa käytetään paljon kuikan luita ja eri osia.  

Nuori Buriyt poika

​Unkarilaisten esi-vanhemmat vaelsivat Siperiasta noin 6000 vuotta sitten. Alue, jolle he asettuivat oli Pannonia Basin eli nykyisen Unkarin ja Romanian välissä kulkevan Karpaattien vuoriston alue. Elementtejä shamanismista on kuitenkin jäänyt elämään unkarilaiseen kansanperinteeseen. Näitä ovat muunmuassa muinaiset karhu – ja peuran palvonta kultit. Tietäjien tärkeä asema, usko maailman puuhun, sekä kolmeen osaan jaettu maailmankaikkeus (Ylinen, Alinen ja Keskinen). Unkarilaisten kieli-sukulaiskansat kuten khantit ja mansit ovat myös säilyttäneet elementtejä shamanismista kansanperinteessään. Kuten monien etnisten vähemmistökansojen parissa myös Khantien ja Mansien uskomusjärjestelmä on sekoitus vanhaa kansanperinnettä ja Venäjän ortodoksisuutta.  

Saamelaisten shamanismiin kuuluu yksi erityispiirre, mitä ei tavata missään muualla maailmassa eli joiku. Perinteisesti joikuja on kahdenlaisia. On kirkas-äänisiä joikuja, jotka ovat sanattomia viestejä. Sitten on ns. mumina-joikuja, jotka perustuvat muinaisiin metsästysloitsuihin. Mumina-joikujen tarkoituksena on matkia luonnon ääniä.  

Poro on pyhä eläin lukuisille arktisten alueiden ihmisille. 

​Samojedi kansoihin lasketaan Samojedi-kieliä puhuvat kansat. Näitä ovat muunmuassa; saamelaiset ja sayadit. Sayadi shamaanin rituaaliasuun ja hattuun on kirjailtu luuranko sekä ihmiselimiä. Asun ylle vedetty luuranko-kaapu kuvastaa jälleen syntymää. Shamaanin apueläin on kuikka ja sayadien luomiskertomus perustuu proto-uralilaiseen luomiskertomukseen sukeltaja-linnusta. Samankaltaisuuksia löytyy myös muilta samojedi-kieliä puhuvilta kansoilta (nenetsit, enetsit ja Selkupit). Eri riittejä varten on erilaiset rituaaliasut. Kun lapsi syntyy shamaani ottaa yhteyden Yliseen ja kun hän kommunikoi edesmenneitten kanssa yhteys otetaan Aliseen.

Suomalais-Ugrilaisten kielten puhujat. 

Suurin osa suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvista kansoista asuvat Siperian ulkopuolella (suomalaiset, eestiläiset, marit ja unkarilaiset). Näiden kaikkien kansojen myyteissä on shamanistinen pohjavire. Eestiläisten ja marien kulttuureissa tämä näkyy vahvassa luonnon palvonnassa ja kunnioittamisessa. Suomalaisessa kansanperinteessä on vahva yhteys esi-vanhempiin, usko jälleensyntymään, maailmanpuu, kolmiosainen maailmanjako sekä eläintenpalvonta.  

Mordvalaiset eli Erzyt ja Moksat asuvat Mordovian tasavallassa Venäjällä. Mordvalaisten kansanusko on nimeltään Mastorava, joka Mordvaksi merkitsee äiti maata. Kuten monien alkuperäiskansojen kohdalla Venäjällä Mordvalaisten uskonto on lähinnä Ortodoksisuutta sekoittuneena muinaiseen kansanuskoon. Mordavalaisten kansanusko on läheisesti yhteydessä Mordavalaisten kansallisidentiteettin ja kansanuskon suosio alkoi nousta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Mastorava perustettiin vuonna 1990 ja sen tarkoituksena oli Mokshien ja Erzyjen kansansuskon palauttaminen. Järjestön toiminta rekisteröitiin virallisesti Moskovassa vuonna 2002. Erzyjen ja Mokshien myyteistä löytyy, sekä samankaltaisuuksia, että eroavaisuuksia.  

Erzyjen Mytologia

Erzyjen myyteissä suurimmat jumaluudet kouriutuivat munasta. Kaikkien jumalhahmojen äiti on nimeltään Ange Patiai. Hänestä seuraava on auringon jumala Chipaz. Maan jumala on nimeltään Mastoron Kirdi ja Tuulenjumala Varmanpaz. Auringon jumala Chipazin ja Sadonkorjuun jumalatar Norovavan liitosta syntyi alisen maailman jumala Mastorpaz. Ukkosen jumala Pur´ginepazin äiti oli Niskende Teitert, Äiti maan Ange Patiain tytär.
Maan luomista seurasi auringon ja kuun, ihmisten ja Erzojen luominen. Ihmisen loi auringon jumala Chipaz, joka muovasi ihmisen savesta (joidenkin versioiden mukaan mullasta).

Mokshien Mytologia
​
Moksien myyteissä suurin jumala on Viarde Skai. Legendan mukaan maailman luomiseen kuului montaa eri vaihetta. Alussa paholainen muovasi maailman materiaalit suussaan ja sylki ne ulos. Syljestä muodostui maaperä ja vuoret. Ensimmäiset Viarde Skain luomat ihmiset olivat jättiläisen kokoisia ja saattoivat elää 700-800 vuotiaiksi. Moksien mytologiassa Alista hallitsi jumala nimeltä Mastoratia. Mokshat myös palvoivat äiti maata, Mastor-Avaa.  

​Komien Shamanismi

​Komit ovat suomalais-ugrilainen kansa, näin ollen komien mytologia pohjautuu kanta-uralilaiseen mytologiaan ja muistuttaa paikoitellen suomalaista mytologiaa. Komin kielen puhujia on noin 15 600. Suurin osa heistä asuu Komin tasavallassa. Komien uskonto on mielenkiintoinen yhdistelmä shamanismia sekä Venäjän ortodoksisuutta.
​
Luomismyytti
Komien tärkein jumalhahmo oli En (lausutaan Eh). En on hyvyyden ja vahvuuden jumala ja luojajumala, joka ilmestyi joutsenen hahmossa.
Enin vastapaino oli paha jumala Kul. Hänet tunnettiin myös nimellä Omöl. Kul hallitsi kuolemaa ja alista maailmaa ja hän ilmestyi kuikan hahmossa.
Komien luomismyytti muistuttaa kovasti proto-uralilaista luomismyyttiä, jossa vesilinnut luovat maan. Komien luomismyytissä ankka synnytti En Omolin luomisen kaksi jumalaa, hyvän ja pahan voimat. Joutsen ja kuikka sukelsivat alkumereen ja toivat maata pinnalle ja loivat maailman. Proto-uralilaisessa myytissä toinen linnuista varastaa maata ja rangaistuksena hänet alennetaan Alisen maailman vartijaksi.
Näitä myyttejä voidaan tulkita monin eri tavoin. Suomensukuisten kansojen shamanismissa linnut monesti rinnastettiin sieluihin. Shamaanin tehtävä oli matkustaa maailmojen välissä ja usein tämä otti linnun muodon shamanistiselle matkalle. Monesti shamaanin apueläimiä olivat myös juuri linnut.  ​

Kodin jumaluudet
Kuten monissa muissakin kulttuureissa myös komeilla oli myös omat kodinhaltijat. Yksi näistä oli Rynyshsa, joka oli saunojen ja kylpyhuoneitten suojelijahenki.
Olys, joka tunnetaan myös nimellä Olysya oli kodin henki. Olysin tehtävä oli vahtia takkatulta ja se yleensä asui keittiön pimeimmässä nurkassa. Hahmo muistuttaa paljon venäläisten Domovoita.
Rakennuksen suojelijahaltija oli nimeltään Aika. Se muistuttaa paljon suomalaista tonttua ja pohjoismaista nisseä.

Pyvsyansa oli kylpyhuoneen ja saunan pääpomo. Häntä voisi suomalaisessa mytologiassa vastata saunatonttu tai löylynhenki. Pyvsyansa saattoi olla pahantahtoinen, jos sitä häirittiin. Se ilmestyi pienen punahattuisen miehen hahmossa ja sen silmät kipinöivät kuin palavat hiilet. Se muistuttaa paljon venäläisten Bannikia. ​

​Luonnon jumaluudet 

​Vasa (lausutaan Baca) oli pahantahtoinen vedenhenki, jota lepyyttääkseen ihmiset uhrasivat leipää, leivoksia ja tupakkaa. Vasa oli mylläreiden suojelijahaltija.
Peludi-Aika oli maissin suojelijahenki ja tämän nimi kirjaimellisesti merkitsee ”isä maissia”.
Vörsa oli metsänhenki. Metsästäjät uhrasivat Vörsalle turkiksia, leipää, suolaa ja tupakkaa, sen toivossa, että Vörsa auttaisi heitä saamaan saalista.  

​Usko tuonpuoleiseen

Ort merkitsee ”kaksoisolentoa”. Jos ihmisen kaksoisolento ilmestyi hänen eteensä tai perheelle, se oli kuoleman enne.

Kaikissa uralilaisissa kulttuureissa tuonela eli vainajien maa oli yleensa kaukana pohjoisessa, järvien, vuorten ja metsen tuolla puolen. Komien mytologia ei ole poikkeus. Vainajien maa oli kaukana pohjoisessa ja sinne päästääkseen ihmisen täytyi ylitää kuoleman joki. Tämä joki oli nimeltän ”Syr Yu”. Syvä joki ja se erotti kuolleitten maailman elävien maailmasta.

Kun ihminen astui joen rannalle silta ilmestyi. Riippuen syntien määrästä mitä ihminen oli tehnyt elämänsä aikana tämä silta oli joko tukeva rautasilta, tärisevä lauta, ohut tanko tai hämähäkin seitti.
Sillan ylitettyään ihmisen tuli kiivetä ylös liukasta vuorta pitkin ja sitten vasta hän saapuisi vainajien valtakuntaan.

Usko tuonpuoleiseen oli vahva ja nämä tarinat toimivat myös moraalisina oppaina ihmisille. Komien kulttuurissa ihmiset pitivät erityisen hyvää huolta kynsistään, jotta sitten kuoleman jälkeisessä elämässä vuoren yli kiipeäminen olisi helpompaa. Perinteisesti komilaiset myös haudattiin kynsisakset mukanaan, jotta he pystyisivät hoitamaan kynsiään myös tuonpuoleisessa.  ​