0 Comments
Koivu on Suomen yleisin lehtipuu ja Suomessa esiintyy rauduskoivua ja hieskoivua ja Lapissa tunturikoivua. Koivu voi elää, jopa 300 vuotiaaksi ja korkeimmat koivut voivat olla, jopa 40 metriä korkeita. Koivu on ollut monille kansoille tärkeä ja pyhä puu ja muunmuassa suomensukuiset, balttilaiset ja slaavilaiset kansat ovat palvoneet koivuja. Venäjän kielellä koivu merkitsee myös suojelua. Komin ja udmurtin kielissä kaskeamiseen viittavat sanat merkitsevät myös koivua. Kaskeaminen merkitsi metsän polttamista viljelymaaksi ja jos satuttiin kaskeamaan liikaa yleensä tyhjälle pellolle kasvatettiin koivikkoa. Koivu on edustanut puhtautty, hyvyyttä, kesää ja lämpöä. Suomenkielen koivu sana on suomalais-ugrilainen kantasana. Mordvalaisille koivu oli maailmanpuu. Sen sisällä kulkeva mahla symboloi elämän jatkuvuutta ja jälleensyntymää ja lehvästo oli esi-vanhemmat ja taivaan kirjokansi. Suomessa koivu on ollut tärkeä tarvepuuu, josta on veistetty kärrynpyöriä, astioita, tuohikippoja, suksia, polttopuita, jalaksia kelkkoihin sekä vasaroiden ja kirveitten varsia. Koivun tuohi on ollut monikäyttöinen materiaali, jota käytettiin samaan tapaan mitä muovia nykyään ja siitä valmistettiin vaikka mitä, kuten kontteja, virsuja, tuokkosia, astioita, sytykkeitä ja muinaiset suomensukuiset kansat käyttivät sitä myös varhaisena kirjoituspaperina. Suomessa ja Venäjällä koivunoksia käytettiin karjan vitsoina. Uskottiin, että koivun vitsoilla virvotut lehmät tuottivat yhtä hyvää maitoa, kuin koivun mahla. Samaa tapaa on harjoitettu myös joissain Keski-Euroopan maissa. Koivun oksat on liitetty kesän tuloon ja ennen kodit koristeltiin koivunoksilla äitienpäiväksi ja juhannukseksi. Kesän saunailloissa käytettiin koivuisia saunavihtoja ja kesällä valmistettiin koivusta saunavihdat koko vuoden tarpeiksi. Saunavihdoissa käytetyillä oksilla on ollut symbolinen merkitys, eli hyvyyttä ja terveyttä tahtova ihminen on voinut sitoa vihtaansa koivunoksan. Suomenkielessä yksi maaliskuun vanhoista nimityksistä oli mahlakuu. Ihmiset joivat koivun mahlaa keväisin virkistäytyäkseen pitkän talven jälkeen. Parhailla mahlapuilla saattoi olla jopa omat nimet, kuten lehmillä ja hevosilla. Mahlapuun luvatta kaatamisesta saattoi saada sakkoa ja joutua luovuttamaan kaksi samanarvoista koivua toiselle. Mahlasta tehtiin olutta ja varakkaamman väen tiedettiin nauttivan mahlalimonaadia. Mahlaa juotiin ruokajuomana ja lääkkeenä. Mahlaa on myös käytetty lääkkeenä rakkovioissa, keripukissa, luuvalosa ja matolääkkeenä. Koivun nuorista pihkaisista lehdistä keitettyä teetä on käytetty kääreenä ihottumiin, savipuoleen ja kolotukseen. Koivun tervaa on käytetty hammassärkyyn ja äkämiin. Koivu liitetään myös eri jumalhahmoihin. Germaanien äitien ja lasten suojelijajumalatar Berchtaan, Roomalaisten rakkauden ja seksin jumalatar Venuksen, Irlantilaisten tulen ja äitijumalatar Brigidiin, Skandinaavien rakkauden ja seksin jumalatar Freyjaan sekä Skandinaavien ukkosen jumala Thoriin. Suomalaisessa mytologiassa koivu liitetään luonnottariin. Mahlataikoja: Tytöt pesivät keväällä ensimmäiseksi valutetulla mahlalla silmänsä, etteivät päivettyisi kesällä. Taika ei tehonnut, jos mahlaa oli ehtinyt maistaa. Jumaluudet: Mielikki, Vellamo Vuodenaika: Kevät Elementti: Maa, Vesi Symboliikka: kauneus Sapatti: Kesäpäivän Seisaus ![]() Itämeren- suomalaisessa kansanperinteessä tuomi on feminiininen puu, joka yhdistetään maahan ja veteen. Tuomenkukat yhdistetään kuuhun. Tuomeen on liitetty useita eri metsästyksen jumalattaria ympäri maailmaa. Suomessa tuomi liitetään metsänjumalatar Mielikkiin. Suomenkielen sana tuomi on suomalais-ugrilaista alkuperää ja tuomi tunnetaan erityisesti sen voimakkaasta tuoksusta. Tuomenmarjat olivat aikoinaan tärkeä ravinnonlähde kivikauden ihmisille. Tuomen kaarnaa käytettiin korien punontaan, sekä kankaiden ja lankojen värjäämiseen. Tuomesta myös veistettiin pieniä esineitä. Tuomella on lempeän puun maine. Se merkitsi onnea, ystävyyttä ja iloa. Uskotaan, että tuomen halaaminen vähentää masennusta ja ahdistuneisuutta. Suomessa oli ennen muinoin tapana koristella kodit tuomenoksilla aina äitienpäivänä ja Juhannuksena. Uskottiin, että varkaat ja pahantekijät välttivät tuomia. Keväällä Suomessa ja Eestissä oli tapana tehdä tuomenkukista seppeleitä ja asetella niitä lehmien päihin. Tämän tavan uskottiin suojelevan lehmiä, jotteivät saalistaja-eläimet hyökkäisi niiden kimppuun. Kansantaikuudessa tuomen oksia ja kuorta on käytetty parantamaan reumatismia, yskää, päänsärkyä, ruttoa ja horkkatautia. Tuomenmarja teellä on myös parannettu unettomuutta. Tuomenmarjat ovat syötäviä ja niistä voi tehdä vaikka mehua. Tuomi Video
Planeetta: kuu, merkurius
jumalattaret: Akka/Rauni, Mielikki, Neitsyt Maria Vuodenaika: Kevät Elementti: Vesi Symboliikka: Jälleensyntymä, herääminen Sapatti: Matopäivä (Kevätpäivän tasaus)
Paju kasvaa veden äärellä
Pajulle on suomenkielessä kaksi sanaa. On paju, joka viittaa paju-puuhun, sekä raita, joka on pensasmainen paju. Paju-sana on suomalais-ugrilaista alkuperää ja raita-sanalla on balttilaiset juuret. Paju kasvaa nopeasti ja voi elää 50-80 vuotiaaksi. Paju kasvaa vetisisissä paikoissa, joissa on paljon auringon valoa.
Eestiläinen sananlasku sanoo ”pajun sielu on vettä” Tämä kuvastaa hyvin pajun kasvupaikkoja. Suomessa ja Eestissä pajun oksia on käytetty taikavarpuina, joiden avulla on etsitty maanalaisia lähteitä. Pajuja käytettiin myös korien ja kalastusansojen puonontaan. Pajunkuorella on ollut monenlaisia käyttötarkoituksia. Siitä on punottu kenkiä, kalastusverkkoja ja pajunkuorella on värjätty nahkaa ja lankoja. Kansanparantajat liottivat pajunkuorta teeksi, jolla parannettiin päänsärkyä, reumatismia ja alennettiin kuumetta. Ennen kristinuskon leviämistä länsisuomessa oli tapana kerätä pajunoksia maljakkoon ja oksien asennoista ennustettiin säätä. Itä-Suomessa pajunoksat olivat suosittuja taikasauvoja. Keväisin pajusauvoilla suoritettiin rituaaleja, joilla suojeltiin karjaa ja maata. Virpomista harrastetaan yhä tänäkin päivänä Länsi-Suomessa. Virpominen saapui aikoinaan Suomeen Ruotsin kautta. Vähän alueesta riippuen pääsiäisnoidat kulkevat, joko lankalauantaina tai Palmusunnuntaina.
Eestissä Palmusunnuntai tunnetaan nimellä Urbepäev eli suomalaisittain urpupäivä ja urpu viittaa pajun kukintoon. Urbepäevinä oli tapana, että aamulla pitkään nukkuvat perheen jäsenet herätettiin, koskettamalla heitä hellästi pajunoksalla. Joskus herättäjänä toimi talon isäntä ja samalla tämä lausui onnea ja pitkää ikää toivottavan runon. Palkinnoksi saatiin munia ja keksejä. Eestissä oli myös tapana loitsia suojaloitsut eläinten ja peltojen ylle.
Koska pohjoisella pallonpuoliskolla, ei kasva raamatusta tuttuja palmuja, sekä luterilainen, että ortodoksinen kirkko korvasivat palmunoksat pajunoksilla. Tämän takia pajunoksat ovat sekä Suomessa, että Eestissä osa ortodoksisen kirkon pääsiäisjuhlamenoja. Luonnonuskonnoissa paju symboloi luonnon keväistä jälleensyntymää. |
NiinaKuvittaja, kuvataiteilija ja kansanperinteen tutkija. Pitää kissoista, teestä ja syksystä. Asialliset kommentit ja keskustelu ovat aina tervetullutta ja pyrin vastaamaan kommentteihin ja kysymyksiin heti, kun pystyn :)
Uhkailusta, kuvien/tekstien luvatta kopionnista tulee automaattinen porttikielto ja rikosilmoitus. Blogiarkisto
April 2021
Kategoriat
All
|