 maanantai 23. toukokuuta 2016 Ajattelin kirjoittaa aiheesta, joka on itselle lähellä sydäntä eli miksi katson Disneyn animaatiota. Sain tähän postauksen inspiraation Vilhelmiinan tekstistä. Hieman myös vertailen suomalaisten ja brittien Disney kulttuurin eroja. Siihen, miksi olen Disney-fani on monta yksittäistä tekijää. Yksi on se, että olen syntynyt 80-luvun lopulla juuri otolliseen Disney-aikaan. Pieni Merenneito ilmestyi 1989 ja 90-lukua kutsutaan Disneyn renesanssi-ajaksi. Lyhyen ajan sisällä ilmestyivät klassikot, kuten Kaunotar ja Hirviö, Aladdin, Pocahontas ja Leijonakuningas. Voi kait sanoa, että olen lapsena altistunut Disneyn kuvatulvalle (ei pelkästään Disneylle vaan ylipäänsä käsinpiirretyille animaatioille). Lapsena opettelin piirtämään Disneyn satukirjoista ja yhdessä vaiheessa haave-ammattini oli Disneyn animaattori, mutta täytyy myöntää, että muksuna minulla ei ollut aavistustakaan, mitä animaattori oikeasti tekee. Animaatioilla on kuitenkin ollut vaikutusta, koska olen päätynyt taide-alalle. Suomessa on todella hieno Disney-yhteisö. Upeita Disneyblogeja, joissa Disneyttäjät kertovat harrastuksestaan. Itsellä on myös onneksi Suomessa ystäviä ja sisko, jotka ovat hyvinkin omistautuneita Disney-faneja. Suomessa olen myös törmännyt ikävä kyllä negatiivisiin asenteisiin, mitä Disneyttämiseeni tuleen. Monesti asenne tulee esiin vähättelynä tai ivana. Kun aikoinaan opiskelin taideohjaajaksi muutama luokkakaverini puhui aina ivallisesti Disney-fanittamisestani. Olen tullut siihen lopputulokseen, että monesti ihmiset ovat ivallisia, koska he ovat epävarmoja itsestään ja purkavat, sitä toisiin. En osaa tarkaan sanoa miksi näin on. Osittain syy voi johtua suomalaisten pessimistisestä elämänasenteesta. Ehkä nämä kyseiset aikuiset eivät ole katsoneet tarpeeksi laatuanimaatioita, tai tulevat perheistä, joissa tällainen asenne on jo ennestään vallalla. Osasyy voi myös olla brändäys. Monet animaatiot suunnataan ensisijaisesti lapsille, mutta se ei tarkoita, sitä etteivät ne voisi myös puhutella aikuiskatsojaa. Ehkä tämän takia myös moni yhdistää Disneyn animaatiot pelkästään lasten elokuviksi, vaikka ne ovat koko perheen elokuvia. Kuitenkin Aku Ankka on Suomessa instituutio ja Don Rosaa ja Carl Barksia palvotaan lähes jumalina (ainakin itse palvon). Opin myös aikoinaan lukemaan Aku Ankasta. Suomesta kuitenkin löytyy hulluna aikuisia Aku Ankan lukijoita. Viihde tasolla Akkarit ovat yhtä turvallisia kuin Disneyn animaatiot. Siksi on hieman kummallista, kun sarjakuva nostetaan animaation edelle vaikka ne ovat molemmat tärkeä osa visuaalista populaarikulttuuria. Muutin Walesiin viime syksynä ja täällä on IHAN eri meininki, mitä animaatioihin tulee. Perustin tänä keväänä yliopistolleni Disney-yhdistyksen <3 ja tällä hetkellä jäseniä on 58. Veikkaan, että määrä tuplaantuu ensi syksynä, kun uusia opiskelijoita tulee sankoin määrin. Disney-yhdistyksessä katsomme Disney elokuvia ja keskustelemme niistä yhdessä jälkeenpäin. Meillä on myös facebook-ryhmä, jossa keskustelemme eri Disney-aiheista. Yhdistys ei ole pelkästään rajattu yliopistolle, vaan siinä on myös mukana alueella asuvia aikuisia Disney-faneja, jotka tulevat leffanäytöksiin ja keskusteluiltoihin. Kaupoissa myydään, joka paikassa Frozen tavaraa (ei mikään yllätys). Viime jouluna, kun ostin Tescosta joululahjoja (Tesco on iso tavaratalo-ketju) siellä soi non-stoppinaDisneyn talvi-aiheiset laulut (ei tarvinnut edes lähteä Pariisin Disneylandiin!) Disney-storeja löytyy kaikista isommista kaupungeista. Divareista olen onnistunut löytämään Disney dvd:tä, joissa on myös Suomeksi dubbaukset. Kukaan ei ole katsonut kieroon tai mutissut itsekseen (ainakaan päin naamaa), kun ovat kuulleet Disney-harrastuksestani. Päin vastoin ihmiset ovat yleensä kauhean innoissaan ja nopeasti puhe kääntyy lempianimaatioihin. Itselleni moni Disneyn animaatio on auttanut vaikeissa elämänvaiheessa. Lilo ja Stitch, kun sairastuin masennukseen. Bambi, kun toinen vanhemmistani menehtyi ja Kaunotar ja Hirviö aina, kun olen kohdannut tilanteita, joissa on tehnyt mieli luovuttaa. Hieman uudemmista voisin mainita Wall-E:n ja realistiset ympäristöuhat, kuten ilmaston muutos, Frozen ja Elsan sisäinen voimaantuminen, Kaksin karkuteillä Gothelin ja Rapunzelin kieroutunut suhde, Nemoa Etsimässä Isä ja tyhjän pesän syndrooma, sekä Zootropolis ja syrjintä. Animaatioelokuvissa käsitellään aiheita laidasta laitaan, ihan kuten näytellyissä elokuvissa. Kaikenikäisiä koskettavia asioita ja tunteita; rakkautta, vihaa, kateutta, ystävyyttä, surua, iloa ja onnea, ihmissuhteita, perhesuhteita, luopumista, avun vastaanottamista ja itsensä hyväksymistä. Nämä ovat kaikki abstrakteja aiheita ja moni animaatio käsittelee, niitä nerokkaasti ja monesti katsoja oppii samalla, jotain itsestään. Kaikille suomalaisille Disneyn animaatioita rakastaville tahdon sanoa Rakasta sisäistä Disney-faniasi. Mitä useampi suomalainen Disney-fani (tai ylipäänsä animaatiofani) uskaltaa puhua ääneen rakkaudestaan animaatioihin, sitä paremmin ihmisten asenteet muuttuvat. 5 kommenttia:
0 Comments
 10 Disney kysymystä 1. Kohtaus missä tahansa Disney elokuvassa, jonka tahtoisit päästä kokemaan? 2. Unohtumaton hetki missä tahansa Disneyn teemapuistoissa? 3. Mikä Ei-Disney laulu tuo sinulle muistoja Disneyn teemapuistoista tai elokuvista? 4. Milloin oli ensimmäinen kerta, kun kävit joissain Disneyn teemapuistoista? 5. Kuka Disney hahmoista olisi paras ystäväsi? 6. Kuka on suosikkisi Disneyn naishahmoista? 7. Kuka on suosikkisi Disneyn mieshahmoista? 8. Mikä Disneyn elokuvan kohtaus (tai kohtaukset) saavat sinut kyynelehtimään? 9. Mikä on ensimmäinen Disneyn elokuva, jonka muistat nähneesi? 10. Mikä on suosikki Disney elokuvasi?  1. Kohtaus missä tahansa Disney elokuvassa, jonka tahtoisit päästä kokemaan? Atlantis on yksi suosikki Disney-animaatioistani. Tahtoisin olla Milon retkikunnan mukana, kun he ensimmisen kerran saapuvat Atlantiksen kaupunkiin ja näkevät valtakunnan, jota maailma ylhäällä pitää pelkkänä myyttinä. Atlantis on hieman aliarvostettu elokuva. Ehkä yksi syy miksi pidän siitä, johtuu sci-fi elementeistä ja siitä, että Atlantis ei ole perinteinen Disney prinsessa ja puolivaltakuntaa satu (pidän toki niistäkin, mutta vaihtelu virkistää).  2. Unohtumaton hetki missä tahansa Disneyn teemapuistoissa? Muutama vuosi takaperin oltiin siskon kanssa Pariisin Disneylandissa. Sisko bongasi Pocahontas-elokuvan Ratcliffen ja meni pyytämään nimmaria. Ratcliffe otti siskoni hatun ja yritti laittaa sen roskikseen. Teemapuistojen pahikset tosiaan pitäytyvät roolissaan. Sisko sai nimmarin, valokuvan ja hattunsa takaisin. Oli kyllä huvittavaa. 3. Mikä Ei-Disney laulu tuo sinulle muistoja Disneyn teemapuistoista tai elokuvista? Aina, kun kuulen Indiana Jonesin tunnarin toivon, että olisin Adventure landissa.  4. Milloin oli ensimmäinen kerta, kun kävit joissain Disneyn teemapuistoista? Pariisin Disneylandissa muistaakseni keväällä 2009!  Perttu ja Maija 5. Kuka Disney hahmoista olisi paras ystäväsi? Maija Poppanen on ihana elokuva. Osaan kaikki laulutkin ulkoa. Maija on kuitenkin vähän liian täydellinen kaikin tavoin. Perttu olisi minun paras ystäväni. Hauskaa seuraa, hyvä tanssija, taiteilija ja kaiken lisäksi Nokikolari. Pertun kanssa ei tulisi tylsää!  lukutoukka 6. Kuka on suosikkisi Disneyn naishahmoista? Hahmot, joihin henkilökohtaisesti samaistun parhaiten ovat Belle ja Elsa. Molemmat ovat aika sisäänpäinkääntyneitä ja elävät omissa maailmoissaan. Kuten Belle ja Elsa, en kummemmin välitä muiden mielipiteistä.  introvertti-kuningatar Bellellä ja Elsalla on myös paljon sisäistä voimaa, joka tulee esiin kovan paikan tullen. Molemmat ovat myös uskomattoman kauniita ja omaavat ihanat lauluäänet.  Soturinainen  Rauhanlähettiläs En osaa valita vain yhtä suosikkia; Mulan, Merida, Megara, Kida ja Jessica Rabbit. Mulan ja Merida ovat soturisieluja. Megaralla, Kidalla ja Jessicalla on asennetta vaikka muille jakaa. Pocahontasilla on myös sisäistä voimaa. Pocahontas on myös soturisielu, mutta hän ei usko väkivallan käyttöön vaan etsii rauhanomaiset ratkaisut.  peto..vai onko sittenkään? 7. Kuka on suosikkisi Disneyn mieshahmoista? Yksi kaikkien aikojen suosikki Disney hahmoistani on Hirviö. En koskaan ole ajatellut hirviötä kirjallisesti hirviönä. Enemmänkin piinattuna sieluna. Hirviö häpeää itseään ja ulkomuotoaan ja on varsinkin elokuvan alussa hyvinkin ylimielinen ja kopea. Toisinsanoen Hirviöllä on asenneongelma eikä kovin hyvät sosiaaliset taidot. Hirviö käy läpi koko elokuvan suurimman sisäisen muutoksen ja sen takia hän myös palautuu ihmismuotoonsa. Hirviö on äärimmäisen moniulotteinen hahmo, joka kerta, kun katson Kaunottaren ja Hirviön ihastun uudelleen, siihen miten animoitu hahmo voikin olla niin ihmismäinen ja omaa tunteiden kirjon aina syvästä vihasta katkeruuteen, raivoon, onneen, iloon, välittämiseen ja rakkauteen.  Toinen Disney miespuolisista suosikeistani on Prinsessa Ruususen Prinssi Phillip. Monin tavoin Prinssi Phillip aloitti uudenlaisen Disney Prinssien perinteen. Lumikissa ja Tuhkimossa prinssit olivat lähinna naispäähahmojen koristeita. Phillip on aktiivinen hahmo. Hän on maanläheinen ja koominen (varsinkin, kun hän keskustelee hevosensa Simpsonin kanssa). Hyvin hellyyttävä flirttaillessaan Auroralle ja kohtauksissa, joissa hän keskustelee isänsä kanssa. Kohtaukset, joissa prinssi on kuninkaan kanssa näemme tulevan modernin hallitsijan. Phillip myös selvästi välittää isästään paljon, vaikka ajatteleekin tämän omaavan vanhanaikaiset näkemykset (ainakin mitä tulee kuninkaallisten naimakauppoihin).  Kolmas suosikkini on kaikista Disney nörteistä nörtein Milo Thatch! Kuten alussa mainitsinkin pidän Atlantiksesta, koska se on hyvin erilainen verrattuna muihin Disneyn 2D animaatioihin. Virkistävää on myös se, että päähahmo on nörttimäinen tiedemies. Elokuva sijoittuu vuoteen 1914, joilloin ei tainnut olla käytössä sanaa nörtti, mutta nykypäivän Milo varmaan itsekkin kutsuisi itseään nörtiksi. Päähahmojen välillä on täydellinen balanssi, koska naispäähahmo Kida on eksoottinen soturiprinsessa.  8. Mikä Disneyn elokuvan kohtaus (tai kohtaukset) saavat sinut kyynelehtimään? Lilossa ja Stitchissä on kohtaus, jossa Stitch lukee Lilon satukirjasta tarinaa "Ruma Ankanpoikanen". Stitch ottaa kirjan mukaansa takapihalle ja koskettaa kuvaa, jossa Ruma Ankanpoikanen on löytänyt joutsenperheesnsä. Sitten Stitch huutaa yöhön "Olen hukassa!". Toivon, että pääsisin kuvaruudun sisälle antamaan Stitchille ison halin. Lilo ja Stitch kertoo vahvasti ulkopuolisuudesta ja perhesiteistä.  Bambissa on yksi elokuvahistorian kaikkien aikojen pysähdyttävimmistä kohtauksista. Katsoja kuulee laukauksen pimeässä ja tietää, että ihminen on vienyt Bambin äidin. Seuraavassa kohtauksessa Bambi juoksee yksin metsässä ja huutaa äitiään samalla alkaa satamaan lunta. Kohtauksessa ei ole musiikkiä, mikä tekee siitä vain voimakkaammaan. Katsoja voi melkein kuulla ensilumen laskeutuvan samalla, kun Bambin toivo hiipuu ja hän ymmärtää mitä on tapahtunut.  Toy Story 3:ssa on lopussa kohtaussa missä Andy antaa kaikki rakkaat lelunsa Bonnielle, myös Woodyn. Andy ja Bonnie pitävät viimeisen yhteisen leikkihetken ja samalla Andy hyvästelee lelunsa, joiden kanssa hän varttui ja, joita hän tulee aina rakastamaan. Lopussa Woody katsoo miten Andyn auto ajaa pois kohti yliopistoa ja uutta elämää ja sanoo "kiitos kaikesta kuoma". Sanottakoon vielä, että Toy Story 3:sen viimeiset 30 minuuttia saivat kyllä omat silmät kostumaan. Pelkästään jo kyseisen kohtauksen muisteleminen herkistää.  9. Mikä on ensimmäinen Disneyn elokuva, jonka muistat nähneesi? Elokuvateattereissa Leijonakuningas 1994, olin niin pieni, että en muista siitä juuri mitään ja Pocahontas...vuosi oli 1995 olin 5 tai 6 vuotias. Muistan olleeni kauhian ärsyyntynyt, koska äitini, keskusteli takapenkillä parhaan ystävänsä kanssa koko elokuvan ajan. Kaunottaren ja Hirviön muistan katsoneeni videolta ja rakastaneeni sitä.  10. Mikä on suosikki Disney elokuvasi?
Vanha taru on.....vastustamaton ...kaikki hurmaten loistaa säteillen lailla auringon... Näin Kaunottaren ja Hirviön ensimmäisen kerran joskun 90-luvun alussa. Muistan lapsena katsoneeni, yhtä elokuvan mieleenpainuvimmista kohtauksista, sitä, jossa Hirviö muuttuu prinssiksi ja muistan päättäneeni mielessäni, että ryhdyn taiteilijaksi ihan sen takia, että haluan, joskus saada aikaan, jotain yhtäaikaa kaunista ja koskettavaa. Tämä elokuvan muisto on varmaan toiminut alitajunnassa, kun visuaaliselle alalle päädyin. Myöhemmin sain tietysti selville, että Glen Keane oli animaattori kyseisen kohtauksen takana. Kaunotar ja Hirviö aloitti myös rakkauteni Disney animaatioihin. 90-luku oli hienoa aikaa olla lapsi, koska se oli kirjaimellisesti Disneyn kulta-kausi (välillä puhutaan myös Disneyn renesanssista). Upeita klassikoita tuli klassikon perään; Pieni Merenneito, Kaunotar ja Hirviö, Aladdin, Pocahontas, Leijonakuningas jne. Kaunotar ja Hirviö on aina ollut suosikkini. Top 10 vaihtelee, koska katson Disney animaatioita niin usein. Tiedän kaikki laulun Kaunottaresta ja Hirviöstä, eikä koko elokuvassa ole yhtään hahmoa, jota en pitäisi mielenkiintoisena. Se ei ole vain suosikkianimaationi se on kaikkien aikojen lempielokuvani.  lauantai 9. tammikuuta 2016 En saanut tätä aihetta millään pois päästäni ja oli pakko istua läppärin eteen kirjoittamaan aiheesta (sivumennen sanoen kello on kolme yöllä Britti-aikaan, onneksi on viikonloppu). Kuten otsikko antaa ymmärtää tämä on ystävällismielinen kehoitus lastenelokuvista mokottaville aikuisille. Minä pidän monenlaisista elokuvista; action-pätkistä, fantasiasta, Tim Burtonin elokuvista, romanttisista komedioista ja myös muutamista kauhuleffoista. Mutta erityisesti minä pidän animaatioista, vielä erityisemmin Disney animaatioista. Minä pidän myös lukemattoman monista ns. lastenelokuvista. Lastenelokuvalle on myös poliittisesti korrekti termi kokoperheen elokuva. Minua välillä rasittaa suunnattomasti, joidenkin aikuisten (tässä tapauksessa pienten lasten vanhempien) tapa kritisoida kokoperheen elokuvia ilman minkäänlaista ymmärrystä kyseisestä elokuvasta tai elokuvan konseptista. Kävin vuosi sitten tammikuussa Oulussa katsoman Paddington-elokuvan. Olin ihan innoissani odottanut sitä, koska pidin lapsena kovasti Paddington-kirjoista. Kävin katsomassa sen Plazan pienimmässä salissa (joka on myös kodikkain). Paikallani oli lisäkseni ehkä 10 suunnilleen itseni ikäistä aikuista. Kävin katsomassa alkuperäisen englanninkielisen version. Suomalainenkin olisi varmasti toiminut, mutta ajattelin, että englanninkielinen sopii hyvin sillä olin muuttamassa Suomesta Britteihin syksyllä. Pidin elokuvasta kovasti. Pari päivää sen jälkeen, kun olin käynyt Paddingtonin katsomassa luin muistaakseni Finnkinon sivuilta, jonkun miehen/isän kirjoittaman arvioinnin katselukokemuksesta. Hän ihmetteli kirjoituksessaan miksi pienille lapsille tehdään elokuva, jossa karhu säheltää ja joutuu kommelluksesta toiseen? elokuva oli hänen mielestään liian menevä? Kirjoittaja ei kuitenkaan kirjoittanut oliko hän ollut pienen lapsensa kanssa katsomassa elokuvaa ja oliko pieni lapsi pitänyt elokuvasta?  Paddington koheltamassa vai koheltaako sittenkään? Paddingtonin ikäraja on 7. Eli elokuva ei ole ihan pienimmille lapsille suunnattu, Tuskinpa juonta välttämättä kaikki alle 7-vuotiaat ymmärtävät. Minun teki kovasti mieli antaa tälle huolestuneelle isälle huutia, mutta en oikein uskonut, että hän vahtaisi finnkinon sivuja silmä kovana. Tällaisia ajatuksia minulle kuitenkin syntyi aiheesta: - Paddington elokuva perustuu Michael Bondin kirjasarjaan karhuherra Paddington - Kaikki, jotka ovat kyseisen kirjasarjan kirjoja useasti lukeneet tietävät, että kirjoissa Paddingtonille sattuu lähes jokaisessa luvussa pieniä kömmähdyksiä ja kohelluksia. Tämä kuitenkin tekee Paddingtonista vain enemmän inhimillisemmän ja rakastettavan hahmon. Karhun ystävällisyys ja ylitsepursuava englantilainen kohteliaisuus tuovat balanssia näihin ns. kommelluksiin. - Kaikki yllämainittu huomioon ottaen Paddington elokuva on hyvin uskollinen kirjasarjalle. Lapsi ymmärtää elokuvasta tunteet parhaiten, eikä välttämättä edes pysty vielä muodostamaan käsitystä juonesta. Karhun nappisilmät voivat vaikuttaa mukavaan elokuvakokemukseen, kuten myös humoristiset kohdat. Mitään pelottavia kohtauksia ei elokuvassa ole. Menevimpien kohtauksien jälkeen aina rauhoitutaan.  Matkalla Maailman ympäri 80 päivässä oli jokainen jakso täynnä seikkailua Ainakin itse lapsena pidin elokuvista, joissa oli paljon toimintaa ja niin varmasti pitää moni nykyajan lapsi myös. Rakastin ankronikkaa ja Matkaa maailmanympäri 80 päivässä. Eivätkä kaikki muumijaksot varmasti pääsisi läpi Suomen tupakka ja alkoholinjuonti sensuuria (taitaa mennä japanilais- hollantilais-suomalaisessa animaatiossa vain viini ja punssi-linjalle. Mutta ajatteleeko lapsi Nuuskamuikkusta katsoessaan piipunpolttamista? tuskinpa. Ei kaiken tarvitse olla mitään aivoja nollaavaa teletappimaata. Kyllä aikuisen kannattaa valvoa mitä lapsen kannattaa katsoa ja mitä ei. Elokuvien ikärajoihin on syynsä ja niihin kannattaa perehtyä.  Muistan aina saaneeni tässä kohtauksessa vilunväristyksiä yhdessä Nipsun kanssa. Toisin sanoen mörön hahmo täyttää tehtävänsä. Vanhemmat jos menette lastenne kanssa katsomaan koko perheen elokuvia muistelkaapa myös omaa lapsuuttanne ja sitä jäiko niistä kokoperheen elokuvista teille pysyviä traumoja? Tiedän monen pelänneen Mörköä lapsuudessa, silti Muumilaakson tarinoita tapitetaan yhä vuodesta toiseen. Tavallaan Mörköä on ihana pelätä. Mörkö koskettaa kaikkia, sillä että se on jäätävä ja yksin. Pelottavaksi sen tekee kummitusmaisuus ja ainakin Suomi-dubissa möreä ääni. Mörön pelko on myös hyväksi lapsen kehitykselle, koska lapsi ylittää pelon kasvaessaan.  "Muumit Rivieralla" Muumeja käsittelenkin seuraavaksi. Olin järkyttävän järkyttynyt, siitä miten iltalehden sivuilla haastateltiin vanhempia, jotka olivat kauhistuneita Muumit Rivieralla elokuvasta. Minun teki tosiaan mieli mennä koputtelemaan kukkahattu äitien ja isien päitä. "Hei Haloo! Ennen kuin päätitte lähteä katsomaan Muumit Rivieralla luitteko elokuvan taustoja tai juonta?" Muumit Rivieralla perustuu Tove Janssonin 60-luvun aikuisille suunnattuihin Muumi-sarjakuviin. Näissä sarjakuvissa Tove Jansson käsitteli mitä moninaisimpia aiheita aina politiikasta kieltolakiin.  Mustasukkaisuutta Rivieralla elokuvassa "Muumit Rivieralla" Niille, jotka ovat tottuneet Muumilaakson tarinoita- animaatioon Muumit Rivieralla voi tarvita hieman totuttautumista (ranskalainen animaatiotyyli ja uudet äänet). Typerää on kuitenkin lähteä katsomaan Muumi-elokuvaa ja ajatella sen olevan aina samaa muumia. Ne, jotka tuntevat muuminsa hyvin tietävät, ettei japanilais-hollantilais- suomalaista sarjaa ole jatkettu, sitten vuoden 1992 jälkeen. Muumit Rivieralla on kaikenikäisille sallittu elokuva. Se perustuu Janssonin sarjakuviin. Eikä siinä minusta mitenkään erityisemmin mitään lapsille vahingollista ollut. Luin Muumit Rivieralla sarjakuvan lapsena ja pidin siitä kovasti (uhkapeleineen päivineen). 60-luvun sarjakuvat sisältävät paljon huumoria ja satiiria 60-luvun yhteiskuntaa kohtaan. Eivätkä ne välttämättä aukea kaikille nykypäiävän lapsille heti. Minusta kuitenkin on tekopyhää valittaa uusimmasta Muumianimaatiosta ja antaa samalla lasten katsoa salattuja elämiä tai pelätä tappopelejä päivästä toiseen. Jos tässä vaiheessa on vielä joku huolestunut vanhempi siellä lukijoissa kannattaa käydä lukemassa eläköön kuvat blogista tämä mainio postaus, jossa pohditaan väkivaltaa lastenohjelmissa ja vanhempien vastuuta. Kun itse katsoin uudelleen nuo eläköönkuvat blogin klipit Paddington ja Muumit Rivieralla tuntuvat yhtäkkiä suorastaa pumpuliselta koko perheen viihteeltä.  "Kolme Caballeroa" Disney klassikko vuodelta vuodelta 1944 Ikuisena Disney-fanina minua välillä tympii ihmisten asenne pitää Disneyn animaatiota pelkästää lapsille tarkoitettuna pakkopullana. Yksi Walt Disneyn kuuluisimmista sanonnoista on se, että hän tekee elokuvia lapselle meissä jokaisessa. Disneyn elokuvissa yritetään tavoittaa lapsuuden taikaa ja ihmetystä. Ihan yhtälailla minua ärsyttää se, miten jotkut vertailevat Disneytä ja Ghibliä ja niiden kaupallisuutta. Ghibli on Japanissa ihan yhtä kaupallinen mitä Disney on lännessä. Ennenkuin kommentoit huolimattomasti mitä tahansa animaatiota tai kuuluisiin lastenkirjoihin perustuvaa elokuvaa tee tutkimustyösi.  Disneyn prinsessojen kehityskaari Lumikista aina Elsaan asti on ollut huikea. Muutamia esimerkkejä: Älä kritisoi Disney-prinsessoja passiivisuudesta tai heidän ulkonäköään jos tiedä mitään animaatiotekniikoista, hahmojen kehittelystä, piirtämisestä, tarinan kehittelystä ja ennenkaikkea Disneyn naishahmojen roolien muuttumisesta aina 30 -luvulta nykypäivään, mikä on suoraan verrannollista naisen aseman kehittymiseen (ennen kaikkea Yhdysvalloissa). Älä myöskään kritisoi Disneyn prinssejä passiivisuudesta jos, et ole katsonut animaatioiden kommenttiraitoja tai muuten tutustunut elokuvan juonen kehittämiseen. Osa Disneyn animaatioista ovat enemmän miespääpainotteisia ja osa naispääpainotteisia. On myös animaatioita, joissa mies ja naispäähenkilöt ovat ruudussa lähes yhtä kauan. Älä kutsu itseäsi Disney-faniksi jos olet katsonut tyyliin vain Frozenin ja Leijonakuninkaan. Älä ylianalysoi muumien seksuaalisia suuntautumisia ja toitota niistä muille. Vaikka Tove Jansson oli lesbo. Se ei tarkoita. että hän kategorisoi kaikki hahmot mustavalkoisesti homoiksi tai lesboiksi. Päinvastoin Muumeissa liikutaan harmaalla alueella. (Jos) seksuaalisuutta käsitellään Muumeissa sitä käsitellään ystävyydellä, ihastumisella ja ihailulla. Jokainen tulkitsee muumit omalla tavallaan, joten kukaan ei ole oikeassa eikä kukaan väärässä. Sama koskee Nalle Puhia. Ei kaikkia maailman mielenterveysdiagnooseja tarvitse asentaa Risto Reippaan leluille. En kyllä ymmärrä yhtään mistä koko touhu on alkanut. Ihaa on kirjoitettu jo alkuperäiseen A.A.Milnen lastenkirjaan hieman depressiiviseksi hahmoksi, mutta sekä A.A.Milnen kirjan että Disneyn Nalle Puhin opetus on ystävyyden voima ja se ohittaa kaikki diagnoosit.  Puh pähkäilee Animaatiot ovat itsessään muuttuneet huomattavasti, sitten lapsuuteni kultaiselta 90-luvulta. Nykyään ne tahtovat olla pelkkää pikselimömmöä aina Maija Mehiläisestä... sniif Nalle Puhiin, mutta niin kauan kun on luovia ihmisiä maailmassa myös animaatiolla on toivoa. Maailma on niin pullollaan aikuisia Disney-faneja, muumifaneja, anime-faneja ja tiesmitäanimaatiofaneja. Meidän pitää kaikkien olla ylpeitä animaatio ja kokoperheen-elokuva tietomäärästä mitä meillä on ja puuttua heti mokottavien aikuisten asenneongelmiin! Minä olen nyt 54:stä Disneyn klassikosta katsonut 53! Big Hero 6 vielä on katsomatta, mutta se johtuu, siitä että haluan katsoa Suomiversion enkä englanninkielistä, mutta eihän Suomiversiota voi täältä ostaa. Ehkä kesälomalla katson sen. Sitä odotellessa sydänviiva kulkee tuttua rataa:  |
NiinaKuvittaja, taiteilija ja kansanperinteen tutkija. Pitää kissoista, teestä ja taruista. Blogin aihepiirin kuuluvat kuvittaminen, kirjat, sadut, pop-kulttuuri ja myytit. 
Asialliset kommentit ja keskustelu ovat aina tervetullutta ja pyrin vastaamaan kommentteihin ja kysymyksiin heti, kun pystyn :)
Loukkaavasta käytöksestä/uhkailusta, kuvien/tekstien luvatta kopionnista tulee automaattinen porttikielto ja rikosilmoitus. Blogiarkisto
April 2019
Kategoriat
All
|
RSS Feed