Olen viimeaikoina tutkinut paljon Balttialaisia myyttejä ja kansanperinnettä. Varsinkin Latvialaisesta tarustoista löytyy yhteyksiä suomalaiseen mytologiaan. Samaan tapaan mitä suomalaisessa kansanperinteessä on ollut emuuita eli kantaäitejä eri eläimille (Latin sana mate vastaa suomalais-ugrilaista sanaa emuu eli emo) ja luonnonilmiöille samanlaisia persofikaatioita ja henkilöitymiä löytyy myös Balttilaisista myyteistä.

Tässä on listattuna Latvialaisia jumalhahmoja sekä muinaiseen pakanalliseen vuodenkiertoon liittyneitä juhlapyhiä.

Auseklis – Aamutähden ja aamuruskon jumala.

Biezputras Diena – Puuronpäivä. Ennenmuinoin puurolla oli vanha symbolinen merkitys 
maatalouskulttuurissa. Puuro korvattiin vedellä ja vietiin kukkuloilla. Vettä käytettiin rituaalissa, jossa uudet paimenet ottivat vastaan vastuullisen tehtävänsä.

Cela Mate – Teiden jumalatar ja matkalaisten suojelija.

Darza mate – Puutarhojen suojelijajumalatar.

Dekla – Dekla oli yksi kohtalonjumalatar Laiman inkarnaatioista. Dekla pystyi ilmestymään joutsenena, lampaana, kivenä, ankkana tai hanhena. Dekla oli erityisen tärkeä ja palvottu jumalatar läntisessä Latviassa.

Dievs – Taivaan, valon, auringon, rauhan, järjestyksen ja oikeuden jumala. 
Latvialaisessa mytologiassa jumalten johtaja on, sekä feminiininen, että maskuliininen yksi ja
sama jumaluus. Dievs´n feminiininen puoli on jumalatar Mara.

Dveselu diena – Sielujen juhla, jota vietettiin Marraskuun alussa. Latvialainen Halloween. Vastaa muinaissuomalaista Kekriä. Sielujen päivänä vainajien sielut pystyivät kulkemaan elävien joukossa ja tulemaan tervehtimään ystäviä ja perhettään.

Gaušu mate – Laiskuuden ja hitauden jumalatar.

Jani – Keskikesän kokkojuhla. Vastaa suomalaisten juhannusta. Jani oli omistettu kesän jumala Janikselle.

Janis – Kesän, yltäkylläisyyden ja runsauden jumala. Taivaan jumala Dievsn. Poika.

Jekaba Diena – Kesäkuun 24s. Sadonkorjuun alku.

Jumis – Taivaan ja hedelmällisyyden jumala.

Juras mate – Meren jumalatar. Merimiesten suojelija.

Jurģi – Huhtikuun 23s. Juhla, jota vietetiin Usinš jumalan kunniaksi. Usinš oli muodonmuuttajajumala, josta tuli syksyisin jumala Martinš .Jurgi juhla vastaa muinaissuomalaista Helaa ja nykysuomen Vappua. Juhlaan kuului tanssi, ruoka, musiikki ja taikojen teko.

Kalvis – Taivaallinen seppä.  Vastaa suomalaisen mytologian Ilmarista.

Kapu mate – Hautojen ja hautausmaiden suojelijajumalatar.

Karta – Yksi kohtalonjumalatar Laiman kolmesta aspektista.

Krumu mate – Pensaiden suojelijajumalatar.

Kuka mate – Viinin jumalatar. Tupakoitsijoiden ja juomareiden suojelijajumalatar.

Kustonu diena – Maaliskuun 17. Kylvöpäivä, jolloin istutettiin uusia puita. Liittyi vahvasti
hyönteisiin.

Laima – Kohtalonjumalatar. Äitien, lasten, imettämisen, synnytyksen, avioliiton ja raskaina olevien naisten suojelija. Laimalla kerrottiin olevan kaksi sisarta Dekla ja Karta, jotka edustivat  Laiman kolmea aspektia.

Lauma – (Monikko laumes) Haltija tai keiju latvialaisessa mytologiassa. Laumat olivat luonnonhenkiä, jotka asuivat metsissä, joissa, puroissa, järvissä ja hylätyissä saunoissa. Laumat näyttivät kauniilta eteerisiltä naisilta, mutta heidän kerrottiin olevan väkivahvoja ja lyömättömiä taisteluissa.

Lapu mate – Lehtien suojelijajumalatar, joka maalasi lehdet syksyisin.

Laukumate – Peltojen suojelijajumalatar. Ihmiset uhrasivat Laukumatelle hyvän sadon toivossa.

Lazdu mate – Pähkinöiden, pähkinälehtojen ja pähkinäpuiden suojelijajumalatar.

Lieldienas – Kevätpäivän tasaus. Juhlinta saattoi kestää neljä päivää ja ne sisälsivät tansseja ja lauluja. Lieldienas oli ennenkaikkea pyhitetty eri hedelmällisyyden jumalattarille. Nyky Latviassa Lieldienas merkitsee myös Kristittyjen pääsiäistä ja juhla on sekoitus kristillistä symboliikkaa sekä vanhoja pakanallisia tapoja ja uskomuksia.

Lietus mate – Sateen jumalatar.

Linu mate – Pellavan jumalatar.

Lopu mate – Karjan suojelijajumalatar.

Majas Kungs – Maan jumalatar Zeme Maten veli. Maatilojen ja puutarhojen suojelija.

Mara – Kaikista kunnioitetuin jumaluus. Latvialaisessa mytologiassa jumalten johtaja on sekä feminiininen että maskuliininen. Maran maskuliininen puoli on Dievs.

Māras, Māra – Elokuun 15. Mara jumalattarelle omistettu juhla. Mara oli naisten, lasten, naisten töitten,
hedelmällisyyden ja maanviljelyn jumalatar. Koska Mara oli maan jumaltar ihmisen kuollessa

Mara otti tämän ruumiin ja Dievs otti ihmisen sielun.

Martini – Marraskuun ensimmäinen viikko. Hevosjumala Martinšin juhla, joka sisälsi
naamiaiskulkueita ja rekiajeluja. Talven alku. Vastaa suomalaisten Martinpäivää.

Martinš – Syksyn, talven ja hevosten jumala. Karjan suojelijajumala.

Meness – Kuun ja sodankäynnin jumala.

Meteni – Talven henki, joka kulki maagisella reellä.

Meteņi, Metenis – Helmikuun 23s. Meteni jumalan juhla, jonka perinteisiin kuului kelkkailu, rekiajelut,  syöminen sekä yleinen juhlinta.

Meža virs – Metsien ja susien suojelijajumala.

Mežu tevs – Kotieläinten ja maatilan suojelijajumala.

Miglas mate – Sumun jumalatar.

Mikeli – Syyspäivän Tasaus. Sadonkorjuun päätös juhla, joka oli omistettu Jumis ja Mikelis jumalille. Juhlaan kuuluivat syysmarkkinat, hyvä ruoka ja pitojen pitäminen. Juhlat saattoivat kestää kolmekin päivää.

Mikelis – Keittotaidon, yltäkylläisyyden ja ennustamisen jumala. Taivaanjumala Dievsin poika.

Pelnu Diena – Helmikuun 24s. Tuhkapäivä. Latvialainen uusi vuosi. Morsiamilla oli tapana

kerätä kaikki  tuhka vanhempiensa takasta ja heittää se sulhasen tai sulhasen perheen takkaan.

Pērkons – Ukkosen ja sateen jumala.

Pirts mate – Pirtisien eli Balttilaisten saunojen suojelijajumalatar.

Ragana – Noituuden, noitien, ennustajien ja näkijöiden suojelijajumalat

Saule – Auringon jumalatar. Lasten ja orpojen suojelija.

Smilšu mate – Hiekan jumalatar. Kuoleman hallitsija.

Sniega mate – Lumen jumalatar.

Tirgus mate – Markkinapaikkojen jumalatar.

Udens mate – Lampien ja pienten purojen suojelijajumalatar.

Upes mate – Jokien jumalatar.

Urbanas diena – Toukokuun 25s. Kylvöpäivä.

Usinš – Valon, hevosten ja mehiläisten jumala.

Zalktis – Käärmejumala. Yltäkylläisyyden ja runsauden symboli.

Zemes mate – Maan ja hedelmällisyyden jumalatar.

Tähän listaan olen kerännyt liettualaisten jumaluuksien ja henkiolentojen nimiä ja lisäilen niitä, sitä mukaan, kun uusia tulee vastaan. ​

Aitvaras – Myyttinen olento, joka otti tulisen linnun tai käärmeen muodon. Kodin suojelija, joka toi taloon vaurautta.

Alkas– Liettualainen vastine lehdolle. Palvontapaikka luonnossa.

Austėja– Mehiläisten ja raskaana olevien naisten suojelija.

Aušrinė – Venuksen eli aamutähden jumalatar.

Burtai – Loitsu

Burtininkas – Noita/tietäjä/velho taikuuden harjoittaja

Dagotuvės – Syyspäivän Tasaus

Dali – Materian antaja ja ottaja. Ilmestyi joutsenen, lampaan, kiven, ankan tai hanhen muodossa.

Dausos – Maailma, jonne sielut matkasivat kuoleman jälkeen odottamaan jälleen syntymää. Sielut matkasivat Dausokseen linnunradan kautta.

Dievas – Taivaan, valon, rauhan, järjestyksen, oikeuden ja kulttuurin jumala.

Dimstipatis – Kotilieden/tulisijan jumala. Kodin suojelija.

​Egle– Myyttinen käärmekuningatar/jumalatar. Osittain käärme, osittain ihminen.

Ežerinis – Järvien jumala.

Gabija – Kodin ja kotilieden jumalatar.

Gabjaujis – Tukahdetun tulen jumala.

Giltinė – Kuoleman jumalatar.Yksi kohtalon jumala Laiman sisaruksista.

Gyrates – Metsän jumala.

Gyvatė – Käärmejumalatar.

Ilgės – Muinainen kuoleman päivä juhla. Myöhemmin tunnettu nimellä Vélinés. Vastaa suomalaista Kekriä.

Jorė– Kevään saapumisen juhla. Tunnettiin myöhemmin nimellä Jurginés.

Juratė– Myyttinen Itämeren merenneito kuningatar.

Kalėdos – Talvipäivän Tasaus.

Kalvelis – Taivaallinen seppä.

Kaukai – Myyttisiä magian inkarnaatioita.

Laukpatis – Kotieläinten ja maatilan suojelija.

Lauksargis – erämaan suojelija.

Laumė – Lasten, naisten, raskauden, opropojen ja eksyneiden lasten suojelija. Kohtalon jumalatar.

Lazdona – Pähkinöiden ja pähkinälehtojen suojelijajumalatar.

Marša – Lehmien ja synnyttävien lehmien suojelija.

Medeina – Metsän jumalatar.

Mėnuo, Mėnulis – Kuun jumala.

Miškinis, Girinis – Metsän jumala. Metsämaiden henki, johdettu liettuan metsää tarkoittavista sanoista miškas ja giria.

Pagirinis – Rantakäärmeiden jumala. Muinaisessa Liettuassa käärmeet olivat kaikkein pyhimpiä eläimia. Rantakäärmeitä ei saanut vahingoittaa. 

Pavasario lygė – Kevätpäivän Tasaus

Perkūnas – Sateen, ukkosen ja oikeudentajun jumala.

Puškaitis – Maan inkarnaatio.

Ragana – Noituuden ja kuolevan luonnon jumalatar. Nykyliettuaksi ragana merkitsee noitaa ja/tai noituuden harjoittajaa.

Rasa – Aamukasteen/kesän juhla.

Samboriai – Toukokuun juhla,jossa juhlittiin luonnon jälleensyntymää. Vastaa Suomen Helaa.

Saulé– Auringon jumalatar. Kaikkien jumalten äiti liettualaisessa kosmologiassa. Taivaan matriarkka.

Siela– Elävän ihmisen sielu. Siela saattoi lähteä ruumistä väliaikaisesti unen aikana ja poistui kuoleman hetkellä kokonaan.
​

​Skalsa – Onne ja yltäkylläisyyden juhla/jumaluus. Skalsaa juhlitiin syksyllä sadonkorjuun aikaan. Juhlan symboli on runsauden sarvi.

Stabas – Jumaluuden kuva tai symboli.

Žaltys – Pyhä käärme. Jumalten viestintuoja. Muinaisessa Liettuassa oli käärmeiden tappaminen ja vahingoittaminen lailla kiellettyä.

Žvéryné – Aamutähteen liitetty jumalatar, joka hallitsee eläimiä, luontoa ja metsästystä.

Žemyna– Äiti maa. Luonnon ja hedelmällisyyden jumalatar. Zemyna vastaanottaa kuolleet ja synnyttää uutta elämää. Liettualaisten palvotuin jumalatar.

Véjopatis – Tuulen jumala.

Vélé – Kuolleen ihmisen henki.

Vélinés – Liettualainen kuolemanpäivä juhla. Vastaa suomalaisten Kekriä.

Velnias – Alisen maailman jumala. Sielujen vastaanottaja. Keppostelija jumala.

​Lähteet: on gods and holidays, the Baltic heritage, Jonas Trinkunas

​Latviassa syyskauden aloitti Abjumidas juhla, jota juhlittiin Jumis jumalan kunniaksi. Jumis oli pakanallinen hedelmällisyyden ja sadonkorjuun jumala, jota juhlittiin syyspäivän tasauksena 22-24s syyskuuta.  

Mikeli eli suomalaisittain Mikkelinpäivä on nimetty sekä pyhimys Mikaelin että arkkienkeli Mikaelin mukaan. Latvialaisessa kansanuskossa pyhä Mikael oli kuolleitten sielujen vastaanottaja. Ennen kristinuskon saapumista se oli Jumis jumalan tehtävä.

Kuten Suomessa myös Latviassa Mikkelinpäivä oli portti talveen ja kaikkien maatilan töiden tuli olla tehtynä Mikkelinpäivään mennessä.

​Latviassa on myös uskottu jako-aikaan, eli syksyiseen ajanjaksoon jolloin kuolleiden henget vaelsivat maan päällä. Jako-ajan lopetti Velu Laiks, joka merkitsee kuolleitten aikaa, sitä seurasi Ledus likes eli jään aika. Uskottiin, että Ledus likesistä lähtien jäiden ylittäminen oli turvallista.

​Martinia eli Martindienaa juhlittiin marraskuun 10s. Suomessa vastaava juhla oli Martinpäivä. Vähän alueesta riippuen Martini oli nimetty, joko katolilaisen pyhän Martinin mukaan (St.Martin of Tours) tai luterilaisuuden perustajan Martti Lutherin mukaan. Juhla itsessään on ympäri Eurooppaa huomattavasti vanhempaa perua ja sen nimi pohjautuu alunperin ranskalaiseen kuolemanhenkeä tarkoittavaan mara-sanaan.

Martinin yönä nuoret neidot heittivät hameensa huoneen lattialle ennen nukkumaan enoa. Uskottiin, että tuleva puolisi vierailisi unessa poimimassa sen.

Martinin liittyi myös hevosten suojelu rituaali, jossa uhrattiin kukko. Martinin aattona kukolla kosketettiin hevosen turpaa, jonka jälkeen kukko nostetttin ylös aurinkoa kohti. Kukon verta vuodatettiin kauroihin, jotka syötettiin hevosille. Latvialaiset palvoivat auringon jumalatar Saulea, joten kukon nostaminen aurinkoa kohti oli samalla uhrilahja jumalattarelle. Martinpäivänä hevosen vasen takajalka värjättiin verellä. Kuollut kukko liattiin tallissa, asetettiin leivän sisään ja sitä kannettiin, kuin suitsuketta, jolla karkoitettiin pahoja henkiä.

Onneksi tätä tapaa, ei taida kukaan nykylatviassa harjoittaa. Kukko on ollut sijaiskärsijä pahojen henkien karkoittamisessa.

Martinina kulki myös marttikulkueita. Isot martit olivat aikuisia ja lapset olivat pieniä martteja. Martit olivat tavallisia ihmisiä, jotka maalasivat kasvonsa ja pukeutuivat hengiksi. Martinpäivän kulkueita on aikoinaan kulkenut myös Suomessa. Tapa on ollut yleinen Itävallassa, Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Eestissä.  

Lähteet: Of gods and holidays, the Baltic heritage, Jonas Trinkunas

Muinaiset Baltit pitivät kovasti keväästä, oli heillä sen verran monta eri kevään juhlaa. Tutustutaampa niihin hieman tarkemmin. 

Muinaisessa Liettuassa juhlittiin Rasaa eli aamukasteen juhlaa. Monet uskomukset ja tavat saattavat kuulostaa suomalaisille tutuilta, silla ne ovat hyvin samankaltaisia mitä meidän juhannus-taikamme. 

Liettualaisten ja latvialaisten myyteissä on paljon samaa. Muinaiset liettualaiset palvoivat taivaanjumalaa nimeltä Dievas ja latvialaisille jumala oli nimeltä Dievs. Jumalan kuvattiin olevan nuorehko tai keski-ikäinen mies, joka pukeutui kalliisiin silkkeihin, huopiin ja hopeisiin. Eli jumalan kerrotaan pukeutuneen kuten muinaisbalttilainen rikas herttua. Joskus hänellä kerrottiin olevan vihreä tai hopeinen miekka, jota hän kantoi mukanaan. Dievas saattoi naamioida itsensä tavallisen ihmisen näköiseksi ja kulkea kuolevaisten parissa. Hän muutti itsensä vanhaksi mieheksi ja kulki talosta taloon auttamassa ihmisiä. Latviassa Dievs on, sekä mies, että nainen. Naisen hahmossa hän oli ylijumalatar Mara. Naisten ja lasten suojelijajumalatar. 

Dievasta pidettiin luoja-jumalana. Hänen uskottiin luonen ihmisten kulttuurin ja näin ollen hän oli kulttuurin suojelija. Dievas oli lain ja järjestyksen jumala. Dievasin uskottiin asuvan kotitilallaan, joka oli suuren hopeisen vuoren huipulla. Hänen farminsa oli hyvin tuottava ja siihen kuului paljon eri rakennuksia, taloja, aittoja, pirtiseja eli balttilaisia saunoja, sekä puutarhoja. Hänellä oli kaksi vaunua ja rekea, hopeiset ja kultaiset, joita veti kaksi hevosta nimeltä Dievo žirgai. Joskus hevoset ovat mustia korppeja tai koiria. Dievasin kerrottiin ratsastavan hopeiselta vuorelta alas hevosen selässä ja ratsastusretken uskottiin lisäävän maaperän hedelmällisyyttä. Hidas ratsastus vuorelta alas ja ylös kuvasi vuodenaikojen vaihteluita. Ratsastus alas kertoi kevään ja kesän tulosta ja ratsastus ylös syksyn ja talven lähestymisestä. Dievasin kulku liittyi auringonjumalatar Saulen matkaan taivaalla. Myyteissa Dievasia on kuvattu Saulen miehenä, veljenä ja joskus tämän palvelijana. Dievasia ja Saulea juhlittiin keskikesän juhlassa eli Rasa-festivaalissa. 

Muinaisbaltit uskoivat, että hevoset olivat lahjoja Dievas-jumalalta. Hänen uskottiin antavan neuvoja ratsastajille ja kertovan miten hevosia hoidetaan ja käsitellään. Dievas yhdistettiin kohtalon jumalatar Laimaan. Joissain tarinoissa Dievas esiintyy Laiman isänä. Koska Dievas oli lakien ja kulttuurin jumala hän oli suorassa yhteydessä ihmisten maailman nimiäisten, häiden ja hautajaisten kautta. Dievas kutsuttiin mukaan seremonioihin, joissa lausuttiin valoja ja annettiin lupauksia. Sekä Laima, että Dievas nähtiin kohtalon jumalina ja monissa myyteissä heidän kerrotaan olleen kiistaisia ja toistensa vastustajia. Laima yleensä voitti kaikki kiistat. Kun Balttian maat käännytettiin keski-ajalla kristinuskoon, kristittyjen jumalan Liettuan kieliseksi nimeksi tuli Dievas. Pakanallisten balttien keskuudessa Dievas oli ollut pidetty jumalhahmo, sekä yksi johtavista balttien jumalista, heti seuraavana äiti-jumalatar Saulen jälkeen. Samanlaista taktiikkaa on käytetty muuallakin maailmassa. Suomessa kristittyjen jumala yhdistyi ukkosen jumala Ukkoon ja Lapinmaassa saamelaisten lain ja kulttuurin jumala Radieniin. 

Monissa kulttuureissa ukkosen jumala ja taivaan jumala ovat yksi ja sama hahmo. Näin ei kuitenkaan ole Balttian maissa. Dievas ja Perkūnas ovat kaksi toisistaan erillistä jumal-hahmoa. Perkūnaksen nimen uskotaan tuleen proto-baltin sanasta perk, joka merkitsee tammea. Jumalan latvian kielinen eli lätin kielinen nimi on Pērkons ja valkovenäläinen nimi on Perkuns. Suomessa yksi Ukko jumalan nimistä oli Perkele. Perkūnas oli tulen, ukkosen, järjestyksen ja kaaoksen jumala. Perkūnakselle pyhitettyjä maatilkkuja löytyy kaikkialta Liettuasta ja ne tunnetaan nimellä Alkos. Näissä luonnonalttareissa eli pyhissä lehdoissa paloi ikuinen Perkūnaksen tuli ja tulta ruokkivat Perkūnaksen papittaret nimeltä Vestal. Kukkulat ja tammet, joihin salama oli iskenyt olivat Perkūnaksen koskettamia ja pyhiä. Näiden paikkojen uskottiin parantavan tauteja ja suojelevan pahalta silmältä. Perkūnas oli alunperin yksinomaan luonnonjumala, mutta varhaiskeskiajalla tämän rooli muuttui yhä enemmän sodanjumalaksi. Tämä muutos liittyi aikaan, jolloin liettualaiset kansat eivät olleet vielä yhdistyneet ja taistelivat, sekä toisiaan, että vieraita valtoja ja uutta uskontoa vastaan. Muutos johti siihen, ttä Perkūnaksesta tuli lopulta Liettuan valtion suojelijajumala. 

Perkūnas toi sateen mukanaan, joten hän oli maanviljelijöiden palvonnan kohde. Perkūnas hallitsi säitä ja vastasi maan hedelmällisyydestä. Ukkosta pidettiin pyhänä ja ennen kevään ensimmäistä ukkosta oli kiellettyä kylvää tai kääntää maata. Perkūnaksen uskottiin herättävän maa pitkän talven jälkeen. Uskottiin, että jos ensimmäinen ukkonen tuli ennen pääsiäistä sato epäonnistuisi, mutta jos se tuli pääsiäisen jälkeen sadosta tulisi hyvä. 

Perkūnakselle sytytettiin kynttilöitä nimeltä grauduliné eri rituaalien yhteydessä.  Perkūnakselle pyhitetty päivä oli Torstai, mikä todennäköisesti on germaanisten tarujen vaikutusta. Ihmismuodossa Perkūnaksen uskottiin olevan agressiivisen näköinen mies, jolla oli kuparinen parta ja vyöllään hän kantoi kirvestä tai salamaa. Perkūnaksella oli kaksijakoinen rooli. Hän oli lain ja järjestyksen jumala ja toisaalta hän oli myös kaaoksen jumala. Hänellä oli kyky luoda ja tuhota harmoniaa ja rikkoa järjestystä. Kansantarinoissa Perkūnas kuvataan jumalana, joka taistelee pahaa vastaan. Monissa taruissa Perkūnas ajaa takaa Velniasta, kuoleman jumalaa. Perkūnasille oli omistettu monta juhlapyhää; Perkūnaksen päivä grauduliné toinen helmikuuta (Suomessa vastaava muinais-katolinen kyntteli juhla, jonka alkuperä on hämärän peitossa) Pelenija eli laskiastiistai, kevään juhla Joré (pääsiäisen aikaan), Kesäkuun 24s eli Perkūnaksen tulet ja kesäkuun 29s toinen Perkūnaksen päivä. 

Velniaksen nimi tulee slaavilais-peräisestä sanasta vélé, joka merkitsee vainajan henkeä. Balttilaisissa myyteissä tarut Velniaksesta ovat kaikista suosituimpia. Hän oli Alisen hallitsija, mutta hänet liitettiin myös metsästykseen, maanviljelyyn ja kaupankäyntiin. Velnias työskenteli läheisesti Dievas jumalan kanssa, joko tämän apurina tai kilpailijana. Velniaksella on samankaltaisuuksia muinaissuomalaiseen Lempo-jumalaan (ja katolisen ajan piruun), Skandinaavien Odiniin, Valkovenäläisten Patulaan, sekä Hindu-jumaliin Varunaan ja Vritraan. Velnias mainitaan usein uskomuksissa, runoissa, loruissa ja lauluissa. Kristinuskon levitessä Velnias yhdistettiin kristittyjen paholaiseen. 

Balttilaisissa myyteissä muodonmuutokset ovat erittäin yleisiä ja Velniaksella oli myös kyky muuttaa muotoaan. Velnias muutti muotoon useimmiten linnuksi, matelijaksi tai joksikin muuksi eläimeksi. Jos hän muutti muotoaan ihmiseksi hän saattoi olla minkä ikäinen tai minkä tahansa ammatin edustaja. Velniaksen suhde ihmisiin oli hyvin monimutkainen. Hän saattoi toivoa heiltä rakkautta, ystävyyttä, toveruutta ja avuliaisuutta ja hän usein auttoi ihmisiä heidän arkiaskareissaan korjaamalla rakennuksia, pystyttämällä aitoja ja rakentamalla siltoja, taloja ja kirkkoja. Erityisen mielellään hän auttoi seppiä ja metsässä kulkijoita. Velnias pystyi myös vahingoittamaan ihmisiä monin eri tavoin. Hän houkutteli heitä syntiin, otti heidän sielunsa valtaansa, vietteli heidät ja teki heistä pilkkaa. 

Velnias oli kuoleman hallitsija. Hän oli myös eläinten, muodonmuutosten ja jälleensyntymän jumala ja paimenten suojelija. Kansantaruissa Velniaksen kerrottiin olevan komea mies, joka rakastui naisiin ja joskus jopa vei heitä vihille. Velniaksen rakkaussuhteista kertovat tarinat, eivät olleet lainkaan kirkko-isille mieleen ja vastalauseena he alkoivat levittämään toistaan kauheampia tarinoita Velniaksesta, jotka lisäsivät jo ennestään kiistanalaisen jumalan mainetta. Monissa kulttuureissa luojajumalalla on kaaosta aiheuttava viekas apuri. Balttialaisissa myyteissä apuri Velniaksen taru on huomattavasti moninaisempi. Balttilaisen mytologian vanhimmassa kerrostumassa kaikki jumaluudet yhdessä loivat maailman eli kosmoksen. Velnias oli yksi näistä luojahengistä ja hänen vastuullaan oli kuoleman ja jälleensyntymän ikuinen kierto. 

​Lähteet: Of gods and holidays, the Baltic heritage, Jonas Trinkunas

Balttialainen keiju tunnetaan nimellä Lauma (yksikkö), monikossa Laumes. Haltijoiden palvonta juontaa aina mesoliittiselle kivikaudelle ja on vanhempaa, kuin minkään yksittäisen jumalhahmon palvonta. Laumat liitettiin vahvasti kohtalon jumalatar Laimaan sekä maan jumalatar Zemynaan. Äiti maan palvonta juontaa Euroopassa aina 30 000 vuoden taakse.
​
Laumat olivat ennenkaikkea luonnonhenkiä. Varhaisimmat kuvaukset Laumoista eivät ole mitenkään erityisen miellyttäviä. Nämä tarinat ajoittuvat jääkauden jälkeiselle ajalle, jolloin ensimmäiset Latvian ja Liettuan asukkaat saapuivat. Ehkä haltijamyytit saivat inspiraationsa tuolloin vallalla olleesta totemistisesta maailmankatsomuksesta. Laumojen kerrottiin olevatn antropomorgisia eli eläinten ja ihmisten risteytymiä. Niiden yläruumis oli naisen ja alaruumis oli hevosen, karhun, vuohen tai koiran. Monesti niillä oli vain yksi silmä keskellä otsaa (samaan tapaan mitä monilla suomalaisilla tontuilla kansanperinteessä). Laumat, jotka olivat naisten ja hevosten risteytymiä muistuttivat paljon kreikkalaisen mytologian kentaureja. Laumojen rooli oli kaksijakoinen. Niitä pidettiiin vaarallisina viettelijöinä, jotka tuhosivat miehiä. Toisaalta ne olivat naisten, lasten ja orpojen suojelijoita. Kohtalonjumalatar Laimaa palvoivat varsinkin raskaana olevat naiset, koska Laima oli se, joka päätti jokaisen ihmisen kohtalosta.  

Vuosituhansien kuluessa laumat alkoivat näyttämään yhä enemmän siltä, mitä nykyajan ihminen uskoo keijujen näyttävän. Enää laumat eivät olleet eläinten ja ihmisten hybridejä, vaan näyttivät tavallisilta nuorilta naisilta. He pukeutuivat hienoimpaan silkkiin, ja joillain heistä saattoi olla myös siivet. Joidenkin myyttien mukaan laimat olivat menehtyneiden orpolasten henkiä. Laumat olivat ennenkaikkea luonnonhenkiä, jotka liittyivät neljään eri elementtiin, veteen, tuleeen, ilmaan ja maahan. Laumat asuivat metsissä, järvissä, hylätyissä saunoissa, soilla ja niityillä. Ne rakastivat laulua ja tanssia. Tanssimisen jälkeen laimojen askeleitten jäljet muuttuivat sieniksi ja kukkasiksi. Laumoilla oli kyky nostattaa sadetta ja myrskyjä. Tämä ajatus on varmaan lähtöisin slaavilaisista rusalkamyyteistä. Rusalkoilla oli samankaltaisia kykyjä.  

​Laumat liitettiin kehräämiseen ja värttinöihin. Jumalatar Laiman symboli olikin värttinä. Lanka, jota hän kehräsi symboloi ihmisen elämää. Laima vastasi kaikesta mitä luonnossa ja ihmisen elämässä tapahtui. Hänen kerrottiin kehräävän kaiken ihmiselämän yhteen. Laimaa palvottiin laajalti, koska hän vastasi ihmisten onnekkuudesta.  

Liettuasta lötyy kaunis tarina laumasta nimeltä Vaiva. Ukkosen jumala Perkunas oli rakastunut Vaivaan, mutta Vaiva oli rakastunut ihmismieheen, muusikkoon nimeltä Straublus. Perkunas sieppasi Vaivan ja vei hänet pilviin asumaan. Vaiva heitti värikkään vyön maahan ja Straublus yritti ottaa sen kiinni. Vyö oli sateenkaari ja aina, kun se näkyy taivaalla Vaiva yrittää kurkottaa rakastettuaan. Tarinan toisessa versiossa Vaiva oli menossa naimisiin Perkunaksen kanssa, mutta häntä tavoitteleekin kuun jumala Menulis.  

Liettuassa laumat liitettiin lähinnä metsiin, luontoon ja hedelmällisyyteen, Latviassa laumat liittyivät äitiyteen ja synnyttämiseen. Uskottiin, että jos äiti kuolisi synnytyksen aikana laumasta tulisi lapsen haltija-kummitäti ja suojelija. Lauman velvollisuus oli suojella lasta läpi koko tämän elämän (usko suojelusenkelehin voi hyvinkin pohjautua tähän ajatukseen). Keskiajan Eurooppa oli jatkuvien sotien riimaava. Kristinuskon levitessä jumalattaret kuten Laima demonisoitiin ja heidät muutettiin vanhoiksi akoiksi. Tuona aikana myös Liettua ja Latvia olivat patriarkaalisia yhteiskuntia, mitä aiemmin. Muinaisbalttilainen uskomusjärjestelmä oli tasa-arvoinen, monin paikoin, jopa matriakaalinen. Kaikkea elämää hallitsi auringon jumalatar Saule (Suomessa Päivättärellä uskotaan olleen hyvin suuri rooli elämän antajana). Jumalattarien mukana tuhottiin myös keijut ja laumat muuttuivat vanhoiksi noita-naisiksi. Enää laumat eivät olleet lasten ja orpojen suojelijoita. Nyt lauma tappoi äidin tahallaan, jotta hän voisi pitää lapsen itsellään.  

Laumojen perintö kuitenkin yhä elää nykypäivän Latviassa ja Liettuassa, jossa muinaisia pyhiä jumaluuksien ja haltijoiden palvontapaikkoja suojellaan aktiivisesti.  '

Lähteet: Of gods and holidays, the Baltic heritage, Jonas Trinkunas 

​​Balttilaisessa mytologiassa maan jumalatar on Žemyna . Hänen nimensä on johdettu proto-Baltin sanasta Žeme, joka merkitsee maata. 

 Žemyna oli balteille yksi kaikkein tärkeimmistä jumal-hahmoista. Kaiken elämän uskottiin tulleen  Žemynasta. Häntä kunnoitettiin ja palvottiin. 
 Žemynaa pidettiin luonnon ja kaiken elämän lähteenä sekä personifikaationa.  Žemyna oli metsät, vuoret, vedet, järvet ja pyhät lehdott. Hän oli maa, tuli ja vesi. Häntä pidettiin kaiken alkuna ja monet balttian maiden pakanat pitävät  Žemynaa yhä suuressa arvossa.  

Žemyna oli myös onnellisuuden, terveyden ja varallisuuden jumalatar. Ominaisuuksiltaan. Žemyna muistuttaa hieman Mielikkiä suomalaisesta mytologiasta. Žemynalla  kerrottiin olevan veli nimeltä  Žemepatis, joka oli maatilojen ja karjaonnen suojelija jumala. 

Kristinuskon levitessä Pohjoismaat ja Balttian maat olivat viimeiset maat Euroopassa minne Kristinusko saapui, joten pakanalliset tavat ja uskomukset elivät näissä maissa pidempään mitä muualla. Kristinuskon saapuessa Balttian maihin, lähetyssaarnaajien kerrotaan olleen hyvinkin närkästyneitä siitä, miten paljon liettualaiset ja latvialaiset rakastivat ja palvoivat maan jumalatarta. Jokainen juhla alkoi kiitosrukouksella  Žemynalle. Talon päämies eli isäntä kaatoi olutta maljaan ja piti ensimmäisenä kiitos puheen  Žemynalle ja kiitti tätä kaikesta hyvästä mitä tämä on ihmisille antanut. Sitten malja kiersi ihmiseltä ihmiselle, kunnes kaikki sanoivat kiitoksensa äiti maalle. 

Žemynalle uhrattiin mustia sikoja. Sikaa pidetään maanjumalattaren eläimenä monissa eri maissa ja se varmasti liittyy siihen miten siat mielellään tonkivat maata. Sian lisäksi  Žemynalle uhrattiin leipää. Uhrilahjoja maanjumalattarelle annettiin Liettuassa vielä 1600-luvulla. 
Žemynaa juhlittiin, joka kevät raskaana olevana äitinä, koska keväisin maa syntyy uudelleen ja, joka syksy se kuolee. Žemynan kevätjuhla tunnettiin nimellä Užgavėnės. Tätä juhlaa juhlitaan maaliskuun alussa. Kristityt muuttivat sen nimeksi Mardi Gras. 

Žemynaa juhlittiin kuoleman vastaanottajana. Tämä ei kuitenkaan tee Žemynasta kuoleman jumalatarta, vaan hän on neutraali kuoleman suhteen. Kun kuolemme palaamme maahan eli Žemynaan, joka luo uutta elämään tuhkasta ja luista. 
Žemyna aloittaa jälleensyntymisen prosessin. 

Muinaisille liettualaisille maa oli pyhä ja he kunnoittivat maata. Maahan ei saanut sylkeä, eikä maata saanut roskata.  Heillä oli myös tapana suudella maata kahdesti päivässä. Kerran ennen töihin lähtöä ja ennen maate menoa. Myös silloin kun juhlittiin elämän suuria merkkipaaluja; nimiäisiä, häitä ja, jopa hautajaisia liettualaiset suutelivat maata kunnioittaakseen Žemynaa. 

Žemynan nimeen myös vannottiin valoja tehdessä ja oikeuden käynneissä. Ihmisillä ei kuitenkaan ollut tietynlaista mielikuvaa siitä, miltä Žemyna näytti. Yleensä häntä kuvailtiin raskaana olevana äitinä. Žemyna on maan personifikaatio ja hedelmällinen aspekti. Kun itämeren alueen mytologiaan saapui myöhemmin enemmän indo-eurooppalaisia vaikutteita Žemyna jolla siihen asti ei ollut ollut puolisoa tuli taivaan jumala Dievasin puoliso ja joskus puolison kerrotaan olevan ukkosen jumala Perkunas. Ajatusmalli äitimaasta ja isätaivaasta on löydettävissä eri muodoissa monilta eri mantereilta. Alunperin Žemynan palvonta on kuitenkin ollut yleistä ympäri Eurooppaa, jossa ns. äiti maan kultti eli vahvana jo 25 000 vuotta sitten. 

J.Balyn runo Žemynasta kiteyttää kauniisti liettualaisten ja latvialaisten luonto-suhdetta:
​
Tulin kotiini Žemeléstä
Minä palaan Žemeléen
Žeme minun äitini
Minä tulin sinusta ja palaan sinuun
Minun Žemeni, Minun äitini
Minä tulin sinusta ja tahdon palata uudelleen
Žeme, äitini, minä tulin sinusta, sinä ruokit minua
sinä kannat minua ja otat minut takaisin, kuoleman jälkeen
hyvästi, mullanmusta Žemelé, minun kantajani
Juoksin ympärilläsi, kun olin pieni
Suutelin sinua, joka aamu ja joka ilta
Žemelé sinä, joka kasvatat kukat
Sinä, joka kasvatat ruiksen ja ohran
ja kaiken viljan
Ole aina onnellinen, jumalatar sisällämme

Lähteet: on gods and holidays, the Baltic heritage, Jonas Trinkunas

​
































​Olen viimeaikoina ollut kovin ihastunut Balttilaiseen mytologiaan, joka monin tavoin muistuttaa suomalaista mytologiaa, mutta on kuitenkin ihan omanlaisensa mytologia.

Balttilaisesta mytologiasta löytyy jumalatar-hahmo, jolle löytyy vastineita useista eri mytologioista. Tämä jumalatar on Ragana. Suomalaisessa mytologiassa Raganaa voisi vastata Louhi. Slaavilaisessa Baba Yaga ja Kreikkalaisessa Hekate.
Raganan nimi tulee Balttilaisesta verbistä "regeti" mikä merkitsee ennalta näkemistä ja tietämistä, sekä sanasta Ragas, joka merkitsee sarvea sekä puolitettua. Raganan symboli onkin kuunsirppi. Ragana yhdistetään yöhön, kuuhun ja pimeyteen.  Ragana on muodonmuuttaja jumalatar. Hän voi ottaa vanhan tai nuoren naisen muodon. Ragana voi myös muuttua eläimeksi. Raganan pyhä eläin on sammakko. Hän voi myös muuttua siiliksi, kalaksi tai linnuksi. Ragana yhdistetään (luonnollisesti) lentämiseen.

Ragana ei kuitenkaan alunperin lentänyt luudalla, vaan puun oksalla tai kannolla. Oksa ja kanto symboloivat Raganan roolia jumalattarena. Hän on jumalatar, joka tuo talven ja syksyn tullessaan. Balttialaisessa kansanperinteessä Raganat (noidat) lentävät talvipäivän tasauksena vuorelle juhlimaan yhdessä. Suomessa noitien kerrottiin tekevän samoin, mutta Pääsiäisen aikoihin.  Nyky liettuan ja latvian kielissä ragana merkitsee myös noitaa sekä noituuden harjoittajaa. 

Kristittyinä aikoina Ragana nostatti pelkoa ihmisissä. Raganan palvonta on kuitenkin iki-aikaista ja juontaa juurensa aina paleoliittiselle ajalle. Aina Eurooppaa asuttaneisiin ensimmäisiin ihmisiin asti, jotka palvoivat noituuden jumalaa, jolla oli eri kielillä eri nimiä. Tämän takia Raganalla ei myöskään ole miespuolista kumppania. Niin sanotut "jumalatar ja jumala pariskunnat" ovat huomattavasti myöhempää perua. Ragana on elämänkiertokulun jumalatar. Kun shamanismissa siirryttiin kymmeniä tuhansia vuosia, sitten eläinten palvonnasta ihmisen muotoisten jumalien palvontaan Raganasta tuli luonnon jumalatar. Myös metsästäjät palvoivat Raganaa ja uhrasivat hänelle.

Ragana ei kuitenkaan ole pelottava pahuuden jumalatar. Ragana on tasapainon jumalatar. Hän kehottaa ihmistä hyväksymään omat valo sekä varjopuolet. Hänen nimensä kirjaimellisesti merkitsee kokonaisuuden näkemistä ja itseymmärrystä.  Ragana on jumalatar, joka tuhoaa, mutta myös parantaa. Ragana voi olla hoivaava äiti tai taisteleva soturi. Ilman valoa ei voi olla pimettyä, eikä ilman kylmyyttä voi olla lämpöä, eikä ilman kuolemaa voi olla elämää. Ragana esittää ihmiselle kysymyksiä ja kehottaa omaan itsenäiseen ajatteluun. Kuun jumalattarena Ragana yhdistetään vahvasti kuunkiertoon, kuukautisiin sekä naiseuteen. Vuodenkiertoon ja vuosiympyrään. 

Raganan pyhä eläin on sammakko. Liettuassa ja Latviassa esi-kristillisinä aikoina sammakoita kutsuttiin Raganan konniksi. Jos ihminen tappoi sammakon sen uskottiin tuovan hyvin huonoa onnea ja Ragana kostaisi teon.  Jos tunnette Slaavilaista satua/tarua Baba Yagasta. Hahmo muistuttaa paljon Raganaa ja sadussa on paljon eläinsymboleja. Jokainen eläin miksi Ragana voi muuttua on jumalattaren luonnon symboli. Esimerkiksi käärme, joka luo nahkansa uudelleen kuvastaa Raganaa vuodenkierron jumalattarena. 

Kun Kristinusko saapui Balttian maihin Ragana jumalattarena demonisoitiin vahvasti (näin on käynyt lähes kaikille alussa mainitsemilleni jumalattarille). Raganasta tehtiin demoni ja vampyyri, joka vaani miehiä ja imi heiltä elämänvoiman. Tämä kristittyjen propaganda liittyi Raganan voimaan jumalattarena. Tasapainon jumalattarena hän kehotti ihmisiä itseymmärrykseen. 

Mytologia ei kerro Raganan selkeää ulkomuotoa. Suomalaisessa mytologiassa Louhi, sekä slaavilaisessa mytologiassa Baba Yaga saivat molemmat kristittyjen vainoamina ulkomuodon vanhoina rumina eukkoina. Raganalle ei ole käynyt näin ikävästi, koska hänellä ei koskaan ole ollut yhtä selkeätä muotoa. Kun Raganaa pakanallisessa taiteessa kuvattiin. Hänet kuvattiin naisena, jolla oli toisessa kädessä miekka ja toisessa malja. Miekka kuvasti Raganan asemaa tasapainon jumalattarena, joka pystyi tahtoessaan tuhoamaan.  Malja kuvasi Raganaa, joka pystyi parantamaan ja rakentamaan. Nämä kaksi esinettä olivat Raganan kaksijakoisen roolin symbolit. Noituus ei ollut (eikä ole) mustavalkoista. Noita itse päättää, mihin tarkoitukseen hän noituutta käyttää, jos käyttää. 

​Lähteet: on gods and holidays, the Baltic heritage, Jonas Trinkunas​