Olen ollut viime-viikon Lontoossa New Designers tapahtumassa vuosikurssini kuvittajien kanssa. Tässä muutamia kuvia omasta osiostani, se pohjautuu lopputyönä tekemääni Hannu ja Kerttu-kirjaan. 

Kuviointi-harjoitukset jatkuvat. Vihreän sävyiset siveltimenvedot luonnoskirjaan. 

Räiskeet syntyivät vesiväreillä ja pillillä. 

Tässä lisää kuvituksia Liikkuvaan Linnaan. Kirja sijoittuu taikamaailmaan nimeltään Ingria ja myös osittain 80-luvun Walesiin, mikä tekee tarinasta hyvinkin moniulotteisen, mutta en saa spoilata liikaa.

Tämä kuva pohjautuu kohtaukseen, jossa Sophie tutkii linnan kätköjä ja erityisesti Howlin kylpyhuonetta, joka on täynnä mitä eriskummallisempia taikajuomapulloja.

Julisteita ja tarroja löytyy Redbubble kaupastani.

Vesiväri ja kollaasi. Tämä oli ehkä yksi antoisimmista omista kuvituskokemuksista oli nimittäin älyttömän hauskaa
lisätä pulloihin merkinnät. Kaikkea löytyy tonttujen pääkalloista sisiliskon henkäykseen. 

Yksi viime vuoden kuvitus-projekteistani yliopistolla oli tehdä  kuvituksia Diana Wynne Jonesin Liikkuvaan Linnaan. Kaiken kaikkiaan tein kolme kuvitusta kirjaan. Luin Liikkuvan Linnan lapsena ja muistin pitäneeni, siitä jouduin sen projektia varten uudelleen englanniksi ja se oli parempi kuin muistinkaan. Luin kirjan ikävä kyllä aika hätäisesti, niin pitää lukea se vielä uudelleen suomeksi ajan kanssa jossain vaiheessa.

Kirjasta on tehty Ghibli-animaatio, mutta täytyy myöntää, että en ole sitä nähnyt. Kuvittamisen kannalta, se oli ihan hyvä juttu, koska sitten ei alitajuisesti ota mistään vaikutteita, mutta kun kuvitukset on tehty voisin kyseisen animaation katsoa. Kuulin, että Christian Bale on Howl-velhon englannin-kielinen ääni ja täytyy sanoa, että en voisi kuvitella sopivampaa näyttelijää Howlin ääneksi.

Niin...Liikkuva Linna...niille, jotka eivät kyseistä tarinaa tunne, sen enempää spoilaamatta kerrottakoon, että tarina kertoo nuoresta naisesta nimeltä Sophie Hatter ja hän on nimensä mukaisesti hatuntekijä. Ilkeä velhotar muuttaa Sophien vanhaksi naiseksi ja siitä seikkailu vasta alkaa. Sophie pestautuu työskentelemään mystiseen liikkuvaan linnaan, jota isännöi komea ja ylimielinen velho Howl. 

Vesiväri ja kollaasi. T-Paitoja, tarroja ja kaikkea muuta kivaa tästä teoksesta on saatavilla täältä. 
Velho Howlistani tuli outo sekoitus Lucius Malfoyta ja Painajainen ennen joulua - Jackia. 

Tämä kuvitus on kirjan kohtauksesta, jossa Sophie löytää kukkapurkista alruunan.

Valmistuin muuten kuvitustaiteen kandidaatiksi viikko sitten, neljän vuoden urakan jälkeen. Jippii!

Olen viime aikoina tehnyt Rick Riordanin Percy Jackson ja Olympoksen Sankarit kirjojen inspiroimia kuvituksia. Jos joku ei tiedä, oon Percy Jackson kirjojen suurkuluttaja. Suosikki parini Percy Jacksonin maailmasta ovat Haadeksen poika Nico ja Apollonin poika Will. 

Vesiväri ja lyijykynä luonnoskirjaan. 

Mytologian ystäville tiedoksi, että nettikaupastani saa nyt mytologia - maalauksistani printtejä ja julisteita. 

Olin pari vuotta sitten Skotlannissa vaeltamassa ystävän kanssa. Luonnoskirja oli tietysti mukana. 
Tässä on muutamia siltoja, joita näin Aviemoressa. 

Nopea vesivärimaalaus järvestä, eli skotlantilaisittain "loch"

Maalasin myös vuoria. 

Muistatteko "Laakson kuningas" sarjan? rakastin sitä, kun se aikoinaan pyöri YLEllä. Käytiin Ardverikie housessa, joka oli sarjassa Glenboglen linna. Olin teininä niin suuri Laakson kuninkaan fani, että tämä kartanon näkeminen lähenteli jo uskonnollista kokemusta. 

Yksi asia, josta pidän erityisesti Walesissä ja Skotlannissa on nämä pikkiriikkiset vesiputoukset. On niin helppo kuvitella keijukaisia tanssimaan niiden ympärille. 

Olen päivitellyt verkkokauppaani ja sieltä löytyy nyt muunmuassa selkäreppuja <3 

​Olin kuullut paljon kehuja tästä vuoden 1933 Pikku Naisten versiosta ja eritysesti Katherine Hepburnista Jo´na. Elokuvan katsottuani täytyy myöntää, että kehut eivät olleet turhia. Hepburn on yksi parhaista näkemistäni Jo´n esittäjistä. 

Katherine Hepburn on tämän elokuvan parasta antia ja mielestäni ainakin Jo´n suhteen tämä elokuva oli hyvin uskollinen kirjalle. Hepburn toi rooliin hyvin paljon fyysistä komediaa ja mielestäni se sopii hyvin Jo´n hahmolle. Jo on kirjoissa kuvattu olevan pitkä ja hieman kömpelö poikatyttö. Hepburn taitaa olla kaikista Jo´n näyttelijöistä pisin ja muistuttaa ulkonäöltään ehkä eniten kirjojen Jo´ta. 

​Näiden Pikku Naisia- tv/ja elokuva-versioiden vertailu on eräänlaista kulttuurihistorian tutkimusta. Olen pannut merkille esim. sen, että näissä vanhemmissa elokuvaversioissa Jo´n agressiivinen luonne puuttuu lähes täysin. Hän on kyllä hauska ja päättäväinen, mutta kirjojen Jo on erittäin tempperamenttinen ja teini-Jo omaa välillä, jopa väkivaltaisia impulsseja. Tämä Jo´n piirre alkoi näkymään elokuvissa vasta 1990-luvulla. Tämä kertoo paljon, siitä miten elokuvat kuvastavat länsimaisen naisen asemaa läpi historian. Vaikka Hepburn on mahtava Jo, hahmo näytetään 30-luvun linssin läpi, eikä täysin sellaisena hahmona mitä hän kirjassa on. 

Elokuvan on ohjannut amerikkalainen George Cukor, jonka kuuluisin filmi taitaa olla vuoden 1964 My Fair Lady. 

Pikku Naisia -kirja sijoittuu 1860-luvulle Yhdysvaltojen sisällissodan ajalle ja tämä elokuva-alkaa marssivilla sotilailla. 

​Kaikki varmaan tietävät Pikku Naisia – kirjan juonen (tai ainakin heidän pitäisi tietää). Kirja kertoo Marchin sisaruksista, boheemista Jo´sta, taiteellisesta Amy´sta, ujosta Bethistä ja äidillisestä Megistä ja heidän kasvamisesta tytöistä naisiksi. Tyttöjen pastori-isä on taistelemassa sodassa ja äiti Marmee huolehtii tytöistä ja naapurin köyhälistöstä. 

​Tämä elokuva on yksi harvoista Pikku Naisten adaptaatiosta, joissa toivon, että Jo jäisi sinkuksi. Olin pettynyt, sekä Laurieen, että Fritziin. Pidin tämän elokuvan alun Lauriesta, joka oli yksinäisen oloinen ja muistutti kirjojen alun ujoa Laurieta, mutta siihen, se sitten jäikin. Hahmon kehitys lopahti heti alkuunsa ja loppuelokuvan ajan hän muistutti lähinnä Lumikin apaattista prinssiä. Kirjojen Laurien ailahteleva ja välillä, jopa agressiivinen luonne oli missä lienee. 

​Professori Bhaer ei ollut sen parempi. Friedrichiä näytteli unkarilainen Paul Lukas, mutta ikävä kyllä hänen ja Hepburnin välillä ei ollut minkäänlaista kemiaa. Friedrichin hahmo oli myös aika erilainen mitä kirjoissa, tämä on tietysti suuri miinus, koska Fritz on Pikku Naisissa suosikki-hahmoni. Tämä elokuva-Friedrich on täysi-vastakohta kirjojen Friedrichille. Kirjojen Friedrich kunnioittaa Jo´ta ja rohkaistuu kosimaan tätä, vasta kun hän on varma Jo´n tunteista. Tämä 1933 elokuva-Friedrich tahtoo selvästi Jo´sta vaimon itselleen melkeinpä heti, kun he kohtaavat New Yorkissa (ehkä olisi kuitenkin hyvä tutustua ensin). Laurieta näyttelevä Douglas Montgomery sekä Lukasin professori Bhaer näyttävät hieman koomisilta nykykatsojille eikä kumpikaan ei muista luonteeltaan tai ulkonäöltään kirjallisia esikuviaan. 

​ Suosikki mies-näyttelijäni on tässä elokuvassa John Brookea esittävä John Davis Lodge. 

Harmillisesti en myöskään pitänyt Amystä (Joan Bennett) tässä versiossa. Ainakin Amyn ja Laurien näyttelijöillä oli kemiaa keskenään, mutta Amyllä oli koko elokuvan ajan sama hapan ilme kasvoillaan ja hän oli vain varjo kirjojen Amystä. Joan Bennett oli mielestäni sievä Amy, mutta olisi hän voinut hymyillä vähän enemmän. Pidin Jean Parkerista eteerisenä Bethinä. Parker toi mielestäni lähes uskonnollisen aspektin elokuvaan. Kirjoissa kuultaa tietynlainen ”Bethin henki” ja tämä elokuva onnistuu tavoittamaan sen. Hän ja Hepburn olivat sisaruksina hyvin uskottavat. Kirjojen kohtaus, jossa Beth pyytää kuolinvuoteeltaan Jo´ta täyttämään tämän paikan oli myös lisätty tähän versioon ja kyllähän Jo yrittää...jonkin aikaa. 

​Tämä elokuva oli suurilta osin uskollinen kirjalle.  Elokuvassa oli myös paljon dialogia, joka oli suoraan kirjasta otettu ja elokuvaan oli myös valittu sellaisia kohtauksia, joita en ole myöhemmissä elokuva-versioissa nähnyt, mikä yllätti minut positiivisesti. Elokuva kannattaa katsoa, jo ihan pelkästää Hepburnin suorituksen takia. Hän kannattelee elokuvaa alusta loppuun

Olen lisännyt maalauksiini ja valokuviini perustuvia tarroja nettikauppaani. Kuten näkyy täällä ollaan kesäisissä tunnelmissa )O( 

Society6 kaupassani on tänään 25 % ale kaikista tuotteista. Klikkaa kuvia päästäksesi tuotesivuille. 

Tässä on muutama esimerkki sisustustaulu-tuotteistani.

"Kissa saunassa" puupaneeli. En tiedä muista kissoista, mutta kaikki kissat, joita olen omistanut ovat pitäneet saunomisesta. Se varmaan liittyy lämpöön. 

Minulla on myös ottamiani valokuvia myynnissä. Tämä on nimeltään "Muinaisten koti". Se on välillä tajunnanräjäyttävää, kun tajuaa, että puiden keskimääräinen ikä on yleensä 150-300 vuotta. Kuva otettu Kuusamossa. 

"Eye of the tiger" seinävaate. Ei voi mitään. Rakastan tiikereitä. Tämä teos löytyy kaupasta useina eri värivaihtoehtoina. 

Olen nyt suunnilleen Pikku Naisia – maratonin puolessa välissä. Näkemättömiä versioita tuntuu putkahtavan, joka puolelta. Viimeisin Marchin sisaruksiin keskittyvä elokuva, jonka katsoin oli ”March sisters at Christmas”. En tiedä onko tätä leffaa koskaan Suomen tv:ssä näytetty. Täytyy sanoa, että koska kyseessä on nykypäivään sijoittuva löyhästi Pikku Naisiin pohjautuva elokuva tämä ei välttämättä sovi kaikille kirjojen faneille. Minusta tämä versio oli ihan ookoo. Lähinnä romanttista hömppää, mutta oli tässä muutamia oivalluksia, jotka tekivät katsomisesta mielenkiintoisen. Elokuva on ilmestynyt vuonna 2014.
​
Jo (Julie Marie Berman), Meg (Kaitlin Doubleday), Beth (Melissa Farman) ja Amy (Molly Kunz) valmistatuvat Joulun viettoon Orchad Housessa, mutta talo on niin huonossa kunnossa, että Marmee miettii sen myymistä. Kun Marmee lähtee Jouluksi Afganistaniin haavoittuneen miehensä luokse Jo ehdottaa siskoilleen, että he itse remontoivat talon ja näin tehdään. Tytöt ovat tässä versiossa aikuisia naisia. Jo kirjoittaa omia novelleita vapaa-ajallaan, mutta työkseen hän on julkkisten aave-twiittaaja, Meg opiskelee asianajajaksi, parikymppinen Amy työskentelee lavastajana paikallisessa kellariteatterissa. Beth soittaaa pianoa ja pohtii mitä tekisi elämällään. Naapurissa asuu rikas ja raamikas Laurie, jota kaikki kutsuvat tässä versiossa tämän lempinimellä Teddy (Justin Bruening). En saanut selville mikä Teddyn ammatti oli vai oliko hänellä ammattia ollenkaan. Fiktiivinen rakkauteni eli Jo´n professori Friedrich ”Fritz” Bhaer on tässä versiossa Jo´n kustannustoimittaja ja hänen nimensä on Marcus Bhaer (Mark Famiglietti). Fritz on kirjoissa Jo´ta reilut kymmenen vuotta vanhempi. Tämän version Jo, Marcus/Fritz ja Teddy ovat kaikki samanikäisiä. Ainakin moderni Bhaer pukeutuu juuri niin kuin kuvittelin nyky-ajan Bhaerin pukeutuvan.  

Alussa tuntui vähän kummalliselta se, että tämän elokuvan Jo on blondi ja Amy on brunetti. Vähän ajan päästä siihen kuitenkin tottui.

Olen lukenut ehkä liikaa moderneja pikku naisia fanficcejä, joissa Jo on milloin kirjastonhoitaja tai kirjallisuusagentti, minusta oli hauska nähdä miten sisarten urat ja mielenkiinnon kohteet oli tuotu nykypäivään.

Marcus oli tietysti yhtä ihana tyyppi mitä Fritz on kirjoissa. Hän ei ole yhtään kiinnostunut nuoren julkkislaulajan elämänkerrasta, jota Jo on palkattu kirjoittamaan, vaan hän on kiinnostunut Jo´n omasta novellista ja tästä ihmisenä. Yksi asia, joista pidän näissä moderneissa versioissa on se, että ”nykypäivän Fritz” esitellään jo elokuvan alussa, mikä tietysti käy järkeen, kun niissä käsitellään aikuisen Jo´n elämään.

Koska tämä elokuva on romanttista hömppää se tietysti keskittyy Jon, Marcuksen ja Teddyn väliseen kolmiodraamaan. Teddy oli vähän liiankin mukava tässä versiossa, kirjoissa sen sentään ymmärtää miksi Jo torjuu Laurien (ahdisteleva ja paikoitellen hyvin lapsellinen käytös eikä Laurie hirveästi välittänyt Jon kirjoituksista). Tässä elokuvassa oli kohtaus, jossa Jo ja Marcus juttelevat lumisateessa ja Marcus kertoo olevansa juutalainen, joka ei vietä joulua ja he puhuvat kiinalaisista ruuasta ja melkein lähtevät jatkoille, kun Teddy tulee keskeyttämään ja eikös vaan hän tahdo puhua Jo´lle ja mitä hän sanoo. No tietysti, sen että hän haluaa olla Jo´n ystävä vaikka hän antoi tälle rukkaset. Pikkasen ärsyttävää. Ei se mitä Teddy sanoi, vaan se, että en nähnyt Jo´n ja Marcuksen tutustuvan toisiinsa lisää! Aarggh!  

Suosikki parini tässä elokuvassa olivat kuitenkin Meg ja John, jotka tuntuivat kaikista normaaleimmilta ja todenmukaisilta. Meg oli tämän elokuvan suosikkihahmoni. Meg on vanhin ja eräänlainen vara-äiti sisarilleen, mutta kirjojen Meg ei ole yhtä ura-orientoitunut mitä Jo ja Amy. Ainakin tämän elokuvan Megillä oli kunnianhimoa. Bethillä taas ei ole kunnianhimoa ja Meg yrittää auttaa tätä päättäämään mitä hän tekisi elämällään, mutta tämä saa Bethin vaan ahdistumaan entistä enemmän. Minusta tämä elokuva toi hyvin esiin Megin huolehtivaa puolta, mutta ei hänkään anna kaikkea anteeksi ja Meg välillä myös ärsyyntyy sisaruksiinsa.

Amystä pidin tässä versioissa vähiten, mikä on sääli, koska kirjojen Amy on yksi lempihahmoistani. Mielestäni Amyn hahmon kehitys on ehkä, jopa paras hahmonkaaren kuvaus mitä Pikku Naisissa on.  

Näissä moderneissa versioissa, joissa Jo ja Amy ovat aikuisia, minua välillä häiritsee jatkuva kilpailu-asetelma. Kirjoissa Amy ja Jo kiistelivät lapsina paljon keskenään, koska molemmat olivat tempperamenttisia, mutta eivät enää aikuisina ja Bethin kuoleman jälkeen heistä tuli hyvin läheisiä. Kun aikuinen Amy ja Jo tappelevat elokuvissa, se tuntuu lapselliselta ja epäkunnioittavalta alkuperäisiä hahmoja kohtaan. Amy on aikamoinen ämmä tässä versioissa. Hän melkein polttaa talon ja tuhoaa Jo´n uran (tässä kyllä mentiin Amyn suhteen jo äärimmäisyyksiin). Kirjojen aikuinen Amy on ihan toista maata.  

Tämä elokuva oli rauhallinen, tyypillinen, hyvänmielen joululeffa ja oli ihan hauska seurata taloremontin etenemistä. Luin tästä(kin) elokuvasta hyvin ristiriitaisia arvosteluja. Osa oli aika huvittavia. Varsinkin jenkeissä osa katsojista ei pitänyt, siitä miten paljon tässä elokuvassa ryypätään ja Teddy esim. antaa Jo´lle viinipullon lahjaksi. Pikku Naisensa lukeneet tietysti tietävät, että alkoholi on Marchin perheessä pannassa. Täytyy myöntää, että esim. kohtaus, jossa ala-ikäinen Amy ja Teddy vetävät baarissa shotteja naamaan, ei tunnu kovin alcottmaiselta.
Tässä versiossa Beth ei myöskään sairastu tai kuole.
​
John Shea oli mielestäni ihan sairaan hauska tässä elokuvassa. Hän esitti Teddyn isoisää vanhempaa herra Lawrencea. Hahmo oli aika erilainen mitä kirjoissa. Minulle John Shea on ikuisesti Lex Luthor Teräsmieheni sarjasta ja nyt koko maailmani on kääntynyt ylösalaisin, koska tästä lähtien näen Beth Marchin Lex Luthorin adoptoituna tyttärenä. Voi elämän kevät. 

Sain vihdoinkin valmiiksi Maameren velho maalaukseni. Niille, joille Varpushaukka ei ole entuudestaan tuttu, hänen oikea nimensä on Ged ja Ged on Ursula K.Leguinin Maameren tarinat -kirjojen päähahmo. Ged on velho ja Maameren arkkimaagi. Hän pystyy muuttamaan itsensä Varpushaukaksi ja kirjassa Gedin kuvataan olevan ulkonäöltään erittäin komea, ylpeä ja hieman "haukkamainen" niin yritin tehdä hänestä sellaisen. Voin suositella Maameri-kirjoja kaikille fantasian-ystäville. Ne ovat täynnä mielenkiintoisia henkilöitä ja erilaisia luonnonuskontoja. 

Tähän maalaukseen pohjautuvia tarroja, julisteita, postikortteja ja muuta mukavaa voi käydä ostamassa Redbubble kaupastani.