Mystinen peuranainen. Tussi luonnoskirjaan.

Poika ja pikkuiset söpöt ankanpoikaset. Tussi luonnoskirjaan.

Tässä Pikku Naisia maratoonin aikana olen katsonut ehkä noin 13 eri versiota ja on ollut jatkuva haaste löytää sellainen versio, joka olisi uskollinen kirjoille ja kuvaisi hyvin Amyn ja Laurien suhteen kehittymisen. Tähän mennessä olen löytänyt vain yhden. 9-osaisen BBC:n sarjan. Pidän kovasti Amysta ja Lauriesta kirjoissa, mutta tämä versio sai minut arvostamaan Amya ja Laurieta enemmän.

Sarja itsestään on ehkä kamalin Pikku Naisista tehty versio. Peruukit ovat kamalia ja suurin osa Britti-näyttelijöistä ei edes yritä puhua amerikkalaisella aksentilla. Todella moni hahmoista on myös täysin erilaisia mitä kirjoissa. Amy ja Laurie ovat ilahduttava poikkeus ja minulle he ovat tämän sarjan parasta antia.
​
Tässä vuoden 1970 versiossa Amya näyttelee ihastuttava Janina Faye ja Laurieta Stephen Turner ja luin, että Turnerin esitys sai aikanaan paljon kehuja ja pidin hänestä kovasti Lauriena. Turner saattaa olla kaikkien aikojen suosikki Laurieni. Hän on hurmaava ja poikamainen ja sarjassa näkyy myös Laurien rakkaus musiikkiin, sekä tämän mutkikas suhde isoisäänsä. Tämä on yksi (harvoista) versioista, joissa Laurien näyttelijällä on enemmän kemiaa Amyn kuin Jo´n näyttelijän kanssa (näinhän pitäisi asian olla, jokaisessa Pikku Naisten versioissa). Toinen, joka tulee mieleeni on vuoden 1949 versio, mutta siinä Amylla ja Lauriella on hädin tuskin kohtauksia yhdessä.

​Parasta tässä versiossa on se, että näemme Amyn ja Laurien viettävän aikaa yhdessä Euroopassa ja dialogi on otettu suoraan kirjoista. Näemme miten Laurie ei millään tahtoisi ottaa Amyltä tämän hyviä neuvoja vastaan. Lopulta Laurie kuitenkin päättää kuunnella Amya ja Laurien kasvuprosessi pojasta mieheksi voi tämän myötä alkaa. Pidän kovasti Janina Fayen Amystä, koska hänessä on samaa kipinää mitä kirjojen Amyssä. Amy on harvinainen yhdistelmä ihmistä, joka on erittäin aito ja joka samalla pitää luksus-elämästä. Vielä kaikille muistutukseksi. Kirjojen Amy ei tahtonut mennä rikkaan miehen kanssa naimisiin vain itsensä takia, vaan tukeakseen perhettään. Amy uskoi, että tulemalla rikkaan miehen  vaimoksi hän voisi nostaa perheensä ylös köydyydestä, vaikka tämä merkitsisi sitä, että Amy itse ei tulisi onnelliseksi. Tämän takia Amy harkitsi Fredin naimista, mutta Laurie muistutti tätä siitä, että rakkaus on rahaa parempi (tämä on suurin asia, mitä odota Gerwigin elokuvalta). Se lukee kirjoissa selvästi, mutta Amy on kaikissa aiemmissa elokuva-versiossa ali-kehitetty hahmo, eikä Laurien hahmonkasvua ole niissä juuri ikinä näytetty.

​Toinen asia, josta pidän  tässä adaptaatiossa, on se, että näemme, miten Amy ja Laurie pohtivat yhdessä miten he voisivat auttaa Jo´n professoria (josta olen kirjoittanut muun muuassa täällä). Kirjoissa Amystä ja Lauriesta tuli filantroppi- pariskunta ja he käyttivät varallisuuttaan toisten auttamiseen. Olen aina pitänyt Amysta ja Lauriesta kirjoissa. He jakoivat samankaltaisen arvomaailman. Molemmat pitivät muodista ja seurapiirielämästä. Ehkä suosikkikohtaukseni tässä sarjassa on juuri tämä. Amy on läheinen vanhemman herra Lawrencen kanssa, Laurie kutsuu Amya ladykseen ja tämä Laurieta lordiksi. Laurie soittaa pianoa, he halaavat ja heidän välillään voi tuntea lämmön ja rakkauden.

Minua tahtoo aina ärsyttää, se miten suurimmassa osassa elokuva ja tv-versioita Amy on muutettu Jo´n kilpailijaksi. Kun ihmiset ihannoivat Jo´ta he hyvin äkkiä unohtavat tämän viat ja huonot puolet. Amy ja ovat toistensa peilikuvia. Molemmat olivat Marchin sisaruksista kaikista impulsiivisimmat ja tempperamenttisimmat. Toisin, kuin Jo, kasvaessaan Amy oppi hallitsemaan tempperamenttiaan ja tämän takia Amy valittiin mukaan Euroopan matkalle. Voimme nähdä lapsi-Amyn ja teini-Jo´n kilpailevan huomiosta, mutta vuosia myöhemmin, kun Carol-täti valitsi Amyn matkalle, Jo tajusi, että Amy ansaitsi tuon matkan ja hän pystyi syyttämään vain itseään ja myöhemmin Jo oli iloinen, siitä että häntä ei valittu, koska muuten hän ei olisi tavannut Friedrichiä. Bethin kuoleman jälkeen, kun Amy ja Laurie palasivat Concordiin Amysta  ja Jo´sta tuli entistä läheisempiä.
​
Tämä sarja teki myös hyvää työtä jälleennäkemis-kohtauksessa. Sisarten jälleen näkeminen on lämmin (kuten kirjoissa) ja hieman kateransuloinen Bethin menehtymisen takia (vaikka pidän Winonasta kovasti näyttelijänä vuoden 1994 elokuva teki tämän kohtauksen suhteen erittäin huonoa työtä).

Tämä(kään) versio ei ole täysin vikoja vailla. Janina Faye esittää myös lapsi-Amya, ja aina kun aikuinen nainen  esittää lasta, Amyn ja Jo´n riidat tuntuvat enemmän kissatappeluilta, kuin 12-vuotiaan pikku-siskon ja 15-vuotiaan isosiskon kinasteluilta. Amy ei tässä versiossa melkein huku avantoon vaan kesällä (teko)lampeen. Turnerin Laurielta puuttuu kirjojen Laurien toksinen ja suoraan sanottuna häiritsevä käytös Jo´n suhteen. En ole vieläkään nähnyt sellaista versiota, jossa sitä olisi näytetty.

Pikku Naisia ei ole rakkaustarina. Se on tarina oman identiteetin löytämisestä. Amyllä ja Lauriella on vahvat hahmonkaaret ja tämä sarjaa näyttää hyvin heidän romanssinsa kehittymisen. 
​
Sarja löytyy muunmuassa Amazon Primestä, mutta kokemukseni mukaan laatu dvd:llä/ blue raylla on parempi.

Ihanat mystiset korpit. Nestemäinen tussi luonnoskirjassa.

Aina välillä pitää piirtää ihmisiä. Tussi luonnoskirjaan.

Syvällä metsässä 

Kuvituksia liikkuvaan linnaan. Kyseisessä kirjassa on paljon noitia. Tässäpä heitä on. 

Witch of the waste, sarjan noitapahis. Maaginen viettelijä. 

Päähenkilö Sophie ja siskonsa Lettie. Noitia molemmat. 

Hahmotelmia liikkuvaan linnaan. Velho Howlistani tuli jonkin sortin Lucius Malfoyn ja Jack Skellingtonin risteytymä. 

​Vesiväri luonnoskirjaan. 

Olen itse rohkelikko/korpinkynsi, mutta pakkohan tätä puuskupuh estetiikkaa on ihailla 

Tussi luonnoskirjaan