​Eläinten väki liittyi aina elementtiin, johon eläin kuului. Esimerkiksi karhun väki liittyi aina metsään ja metsän voimaan, lintujen väki kuului ilmaan, kalojen ja sammakoiden väki veteen. Loitsuja tehtäessä shamaani tai noita saattoi käyttää rituaaleissa tiettyyn elementtiin kuuluvan eläimen osia.

Tiettyjen eläinten väki oli hyvin voimakasta. Yksi näistä eläimistä oli villi peura. Jos ihminen söi villipeuran aivoja he näkivät hyvin levottomia unia jälkeepäin. Näissä unissa seikkaili synkkiä pelottavia hahmoja, metsän varjoja.​

Kaikista pienimilläkin eläimillä oli oma väkensä, kuten muurahaisilla ja hämähäkeillä. Väki liittyi aina eläimistä kertoviin myytteihin ja loitsuihin.

Itäisessä naapurissamme Venäjällä juhlitaan uutta vuotta ortodoksisen kalenterin mukaan 7s tammikuuta. Venäläiseen uuteen vuoteen kuuluu perinteisesti kaksi hyvin tärkeää hahmoa. He ovat Ded Moroz eli pakkasukko sekä hänen iloinen tyttärentyttärensä Snegurochka eli lumityttö. Joka uusi vuosi he saapuvat troikalla eli hevosten vetämällä reellä tuoden lahjoja lapsille ja kaikille joilla on hyvä sydän. Pakkasukon kerrotaan olevan 2000 vuotias. Hänen syntymäpäivänsä on marraskuun 18 a hänen uskotaan asuvan Veliky Ustjukin kaupungissa pohjois-venäjällä. Valkovenäjällä Pakkasukko asuu puszcza Balowieskan metsässä, Valkovenäjän kansallispuistossa. Pakkasukko on pitkä mies, jolla on pitkä valkoinen, kihara parta. Hän useimmiten pukeutuu turkkiin, joka on joko punainen, sininen hopeinen tai kultainen ja hän käyttää saman väristä turkishattua. Pakkasukolla on maaginen sauva, jota heilauttamalla hän voi luoda lunta, pakkasta ja jäätä. Pakkasukon symboli on lumihiutale. 

Pakkasukon alkuperä on slaavilaisessa pakanuudessa. Ded Morozin inspiraatio oli slaavilainen velho ja seppä nimeltään Morozko. Hänen kerrottiin olevan mahtava velho, jonka vanhemmat olivat noita-jumalatar Mara, joka hallitsi vuoden aikoja sekä kuoleman jumala Veles. Morozkon uskottiin olevan seppä, joka pystyi "takomaan" veden jääksi. Kuten monet muutkin luonnonhenget, uskottiin, että Morozko oli ystävällinen niitä kohtaan, jotka kunnioittivat häntä. Jos ihmiset olivat ilkeitä ja laiskoja, Morozko rankaisisi heitä. Hän palelluttaisi heidät ja joidenkin lähteiden mukaan Morozko saattoi siepata ihmislapsia ja ottaa heitä orjiksi. Morozko saattoi myös olla ihmisen hyväntekijä ja suojelija. Hän auttoi niitä, jotka tekivät hyvää muilla. Pakanallisina aikoina slaavit jättivät Morozkolle uhrilahjoja, siinä toivossa, että tämä ei pakkasella tuhoaisi kaikkia puutarhojen kasveja. Ruokauhriksi jätettiin muunmuassa ohrakiisseliä, kutyaa ("slaavilaista" mysli-sekoitusta), sekä puuroa, jossa oli hunajaa ja rusinoita. ​​

Venäjästä tuli ortodoksinen maa jo 900-luvulla. Monet kansanperinteen hahmot saivat vaikutteita pyhimyksistä ja hengellisistä johtajista. Pyhästä Nikolauksesta, turkkilaisesta lasten, köyhien ja merimiesten suojelija-pyhimyksestä tuli Morozkon ohella yksi Ded Morozin muodoista. Pyhä Nikolaus on toiminut myös esi-kuvana länsimaiselle joulupukille. Pyhä Nikolaus on myös Venäjän valtion virallinen suojelija-pyhimys. 1800-luvun lopussa Ded Morozista tuli Morozkon kiltimpi ja lapsi-ystävällisempi versio ja hyvin suosittu jouluun-liitetty hahmo kaikissa slaavilaisissa maissa. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen kommunistipuolue kielsi Joulun ja kaikkien uskonnollisten juhlien juhlinnan Neuvostoliitossa. Ded Morozin hahmo oli kuitenkin niin suosittu kansanparissa, että hän jatkoi lahjojen jakamista uutena vuotena. ​Moderni Ded Moroz eli pakkasukko on myös saanut vaikutteita länsimaisesta joulupukista. Heidän kerrotaan olevan kaukaista sukua toisilleen. 

Pari tiesi, että lapsi ei kuulunut tähän maailmaan ja, että tulisi päivä, jolloin tämä jättäisi heidät. Tyttö oli kiltti ihmisille ja eläimille. Hän rakasti metsää ja kaunista talvista maailmaa ja vietti siellä niin paljon aikaa kuin mahdollista. Hänestä tuli melankoolinen ja masentunut. Piristäkseen häntä vanhemmat veivät hänet kaupunkiin talvi-juhlaan. Siellä hän tapasi nuoren miehen, joka soitti huilua ja nuoret rakastuivat toisiinsa. Eräänä päivänä metsässä Ded Moroz ilmestyi ​​tytön eteen ja varoitti häntä olemaan ryhtymättä minkäänlaisiin suhteisiin kevään koittaessa. Snegurochka ei tahtonut kuunnella. Varhaisena kevät aamuna tyttö kuuli pojan soittavan kaunista musiikkia ja alkoi juoksemaan tämän syliin, mutta heti, kun hänen jalkansa koskettivat auringon sulattamaa maata tyttö katosi. Nuoren miehen sydän särkyi ja tytön vanhemmat surivat vaikka he tiesivät, että niin kävisi. Ded Moroz oli nähnyt mitä tapahtui ja onnistui sieppaamaan kylmän tuulen, joka nousi paikalta, missä tyttö oli kadonnut. Hän vei tuulen mukanaan kotiinsa ikuisen lumen maahan ja antoi tälle tämän ihmismuodon takaisin. Siitä asti, tyttö on ollut hänen kumppaninsa. Kesät he viettävät kaukana pohjoisessa, missä lumi ei koskaan sula ja talvet he matkaavat ympäriinsä antamassa lahjoja ihmisille, jotka ovat yhtä hyväsydämisiä, mitä tytön kasvatti vanhemmat olivat olleet.