​Merenneito-tarinoita löytyy jokaisesta maailmankolkasta. Jumalatar Atargatiksen uskotaan olevan kaikkien merenneitojen esikuva. Atargatis oli assyrialainen kuun, naiseuden ja veden jumalatar. Häntä palvottiin 4000-3000 vuotta sitten muinaisessa Syyriassa (tunnettiin aiemmin nimellä Assyria) ja Välimeren alueilla.

Tarina Atargatiksesta on hyvin surullinen. Tarinan mukaan Atargatis rakastui kuolevaiseen mieheen nimeltä Hadad ja he saivat tyttären nimeltä Semiramis, josta myöhemmin tuli Assyrian (eli muinaisen Syyrian) kuningatar. Semiramis muistetaan parhaiten Babylonian kuuluisien riippuvien puutarhojen luojana. Atargatiksen kerrotaan vahingossa aiheuttaneen Hadadin kuolema. Hän ei koskaan pystynyt antamaan anteeksi itselleen ja syyllisyyden tuskassa hukuttautui Ascalon-järveen. Tummat vedet eivät kuitenkaan pystyneet peittämään hänen kauneuttaan, joten hän muuttui merenneidoksi ja hänelle kasvoi kalan pyrstö. Atargatiksen tarina on yksi ensimmäisistä jälkipolville tallennetuista merenneito-tarinoista. ​

Atargatikselle oli rakennettu temppeli Ascaloniin, muinaiseen Israelin kaupunkiin. Temppeli oli kokonaan tehty kullasta ja timanteista ja sen keskellä oli suuri Atargatista esittävä patsas. Päästäkseen patsaan luokse jumalattaren palvojien täytyi sukeltaa altaaseen ja uida alttarille. Altaassa asui kaloja, joista temppelin työntekijät huolehtivat. Atargatiksen pyhiä eläimiä olivat kalat ja kyyhkyset. Kyyhkynen on rakkauden symboli ja kalat kuvastavat hedelmällisyyttä. Atargatiksen kultti matkasi antiikin Kreikkaan ja Roomaan ja myöhemmin roomalaisten valloittajien mukana aina Brittein saarille. Kreikkalaiset kutsuivat jumalatarta nimellä Derceto ja Roomalaisille hän oli Dea Syriae eli assyyrialainen jumalatar. ​

Muinaisessa Kreikkalaisessa tarustossa Atargatiksen myytti liitetään kalojen-tähtimerkkiin. Myytin mukaan taivaasta putosi muna Eufratis-jokeen. Kala työnsi munan rannalle ja, siitä kuoriutui jumalatar Derceto. Hän pyysi jumala Zeusta muistamaan kalan antaman avun ja Zeus loi taivaalla kalojen-tähtikuvion. Kreikasta löytyy toinen samankaltainen myytti jumalatar Afroditesta ja tämän pojasta Eroksesta, jotka pakenivat Eufrates-jokeen ja saivat apua kaloilta. Atargatiksen uskotaan olevan yksi Afroditen varhaisemmista muodoista.

Merenneito-kuvituksiini pohjautuvia tuotteita, kuten alla olevia tarroja, voi ostaa redbubble kaupastani. 

Liettualaisten ja latvialaisten myyteissä on paljon samaa. Muinaiset liettualaiset palvoivat taivaanjumalaa nimeltä Dievas ja latvialaisille jumala oli nimeltä Dievs. Jumalan kuvattiin olevan nuorehko tai keski-ikäinen mies, joka pukeutui kalliisiin silkkeihin, huopiin ja hopeisiin. Eli jumalan kerrotaan pukeutuneen kuten muinaisbalttilainen rikas herttua. Joskus hänellä kerrottiin olevan vihreä tai hopeinen miekka, jota hän kantoi mukanaan. Dievas saattoi naamioida itsensä tavallisen ihmisen näköiseksi ja kulkea kuolevaisten parissa. Hän muutti itsensä vanhaksi mieheksi ja kulki talosta taloon auttamassa ihmisiä. Latviassa Dievs on, sekä mies, että nainen. Naisen hahmossa hän oli ylijumalatar Mara. Naisten ja lasten suojelijajumalatar. 

Dievasta pidettiin luoja-jumalana. Hänen uskottiin luonen ihmisten kulttuurin ja näin ollen hän oli kulttuurin suojelija. Dievas oli lain ja järjestyksen jumala. Dievasin uskottiin asuvan kotitilallaan, joka oli suuren hopeisen vuoren huipulla. Hänen farminsa oli hyvin tuottava ja siihen kuului paljon eri rakennuksia, taloja, aittoja, pirtiseja eli balttilaisia saunoja, sekä puutarhoja. Hänellä oli kaksi vaunua ja rekea, hopeiset ja kultaiset, joita veti kaksi hevosta nimeltä Dievo žirgai. Joskus hevoset ovat mustia korppeja tai koiria. Dievasin kerrottiin ratsastavan hopeiselta vuorelta alas hevosen selässä ja ratsastusretken uskottiin lisäävän maaperän hedelmällisyyttä. Hidas ratsastus vuorelta alas ja ylös kuvasi vuodenaikojen vaihteluita. Ratsastus alas kertoi kevään ja kesän tulosta ja ratsastus ylös syksyn ja talven lähestymisestä. Dievasin kulku liittyi auringonjumalatar Saulen matkaan taivaalla. Myyteissa Dievasia on kuvattu Saulen miehenä, veljenä ja joskus tämän palvelijana. Dievasia ja Saulea juhlittiin keskikesän juhlassa eli Rasa-festivaalissa. 

Muinaisbaltit uskoivat, että hevoset olivat lahjoja Dievas-jumalalta. Hänen uskottiin antavan neuvoja ratsastajille ja kertovan miten hevosia hoidetaan ja käsitellään. Dievas yhdistettiin kohtalon jumalatar Laimaan. Joissain tarinoissa Dievas esiintyy Laiman isänä. Koska Dievas oli lakien ja kulttuurin jumala hän oli suorassa yhteydessä ihmisten maailman nimiäisten, häiden ja hautajaisten kautta. Dievas kutsuttiin mukaan seremonioihin, joissa lausuttiin valoja ja annettiin lupauksia. Sekä Laima, että Dievas nähtiin kohtalon jumalina ja monissa myyteissä heidän kerrotaan olleen kiistaisia ja toistensa vastustajia. Laima yleensä voitti kaikki kiistat. Kun Balttian maat käännytettiin keski-ajalla kristinuskoon, kristittyjen jumalan Liettuan kieliseksi nimeksi tuli Dievas. Pakanallisten balttien keskuudessa Dievas oli ollut pidetty jumalhahmo, sekä yksi johtavista balttien jumalista, heti seuraavana äiti-jumalatar Saulen jälkeen. Samanlaista taktiikkaa on käytetty muuallakin maailmassa. Suomessa kristittyjen jumala yhdistyi ukkosen jumala Ukkoon ja Lapinmaassa saamelaisten lain ja kulttuurin jumala Radieniin. 

Monissa kulttuureissa ukkosen jumala ja taivaan jumala ovat yksi ja sama hahmo. Näin ei kuitenkaan ole Balttian maissa. Dievas ja Perkūnas ovat kaksi toisistaan erillistä jumal-hahmoa. Perkūnaksen nimen uskotaan tuleen proto-baltin sanasta perk, joka merkitsee tammea. Jumalan latvian kielinen eli lätin kielinen nimi on Pērkons ja valkovenäläinen nimi on Perkuns. Suomessa yksi Ukko jumalan nimistä oli Perkele. Perkūnas oli tulen, ukkosen, järjestyksen ja kaaoksen jumala. Perkūnakselle pyhitettyjä maatilkkuja löytyy kaikkialta Liettuasta ja ne tunnetaan nimellä Alkos. Näissä luonnonalttareissa eli pyhissä lehdoissa paloi ikuinen Perkūnaksen tuli ja tulta ruokkivat Perkūnaksen papittaret nimeltä Vestal. Kukkulat ja tammet, joihin salama oli iskenyt olivat Perkūnaksen koskettamia ja pyhiä. Näiden paikkojen uskottiin parantavan tauteja ja suojelevan pahalta silmältä. Perkūnas oli alunperin yksinomaan luonnonjumala, mutta varhaiskeskiajalla tämän rooli muuttui yhä enemmän sodanjumalaksi. Tämä muutos liittyi aikaan, jolloin liettualaiset kansat eivät olleet vielä yhdistyneet ja taistelivat, sekä toisiaan, että vieraita valtoja ja uutta uskontoa vastaan. Muutos johti siihen, ttä Perkūnaksesta tuli lopulta Liettuan valtion suojelijajumala. 

Perkūnakselle sytytettiin kynttilöitä nimeltä grauduliné eri rituaalien yhteydessä.  Perkūnakselle pyhitetty päivä oli Torstai, mikä todennäköisesti on germaanisten tarujen vaikutusta. Ihmismuodossa Perkūnaksen uskottiin olevan agressiivisen näköinen mies, jolla oli kuparinen parta ja vyöllään hän kantoi kirvestä tai salamaa. Perkūnaksella oli kaksijakoinen rooli. Hän oli lain ja järjestyksen jumala ja toisaalta hän oli myös kaaoksen jumala. Hänellä oli kyky luoda ja tuhota harmoniaa ja rikkoa järjestystä. Kansantarinoissa Perkūnas kuvataan jumalana, joka taistelee pahaa vastaan. Monissa taruissa Perkūnas ajaa takaa Velniasta, kuoleman jumalaa. Perkūnasille oli omistettu monta juhlapyhää; Perkūnaksen päivä grauduliné toinen helmikuuta (Suomessa vastaava muinais-katolinen kyntteli juhla, jonka alkuperä on hämärän peitossa) Pelenija eli laskiastiistai, kevään juhla Joré (pääsiäisen aikaan), Kesäkuun 24s eli Perkūnaksen tulet ja kesäkuun 29s toinen Perkūnaksen päivä. 

Velniaksen nimi tulee slaavilais-peräisestä sanasta vélé, joka merkitsee vainajan henkeä. Balttilaisissa myyteissä tarut Velniaksesta ovat kaikista suosituimpia. Hän oli Alisen hallitsija, mutta hänet liitettiin myös metsästykseen, maanviljelyyn ja kaupankäyntiin. Velnias työskenteli läheisesti Dievas jumalan kanssa, joko tämän apurina tai kilpailijana. Velniaksella on samankaltaisuuksia muinaissuomalaiseen Lempo-jumalaan (ja katolisen ajan piruun), Skandinaavien Odiniin, Valkovenäläisten Patulaan, sekä Hindu-jumaliin Varunaan ja Vritraan. Velnias mainitaan usein uskomuksissa, runoissa, loruissa ja lauluissa. Kristinuskon levitessä Velnias yhdistettiin kristittyjen paholaiseen. 

Balttilaisissa myyteissä muodonmuutokset ovat erittäin yleisiä ja Velniaksella oli myös kyky muuttaa muotoaan. Velnias muutti muotoon useimmiten linnuksi, matelijaksi tai joksikin muuksi eläimeksi. Jos hän muutti muotoaan ihmiseksi hän saattoi olla minkä ikäinen tai minkä tahansa ammatin edustaja. Velniaksen suhde ihmisiin oli hyvin monimutkainen. Hän saattoi toivoa heiltä rakkautta, ystävyyttä, toveruutta ja avuliaisuutta ja hän usein auttoi ihmisiä heidän arkiaskareissaan korjaamalla rakennuksia, pystyttämällä aitoja ja rakentamalla siltoja, taloja ja kirkkoja. Erityisen mielellään hän auttoi seppiä ja metsässä kulkijoita. Velnias pystyi myös vahingoittamaan ihmisiä monin eri tavoin. Hän houkutteli heitä syntiin, otti heidän sielunsa valtaansa, vietteli heidät ja teki heistä pilkkaa. 

Velnias oli kuoleman hallitsija. Hän oli myös eläinten, muodonmuutosten ja jälleensyntymän jumala ja paimenten suojelija. Kansantaruissa Velniaksen kerrottiin olevan komea mies, joka rakastui naisiin ja joskus jopa vei heitä vihille. Velniaksen rakkaussuhteista kertovat tarinat, eivät olleet lainkaan kirkko-isille mieleen ja vastalauseena he alkoivat levittämään toistaan kauheampia tarinoita Velniaksesta, jotka lisäsivät jo ennestään kiistanalaisen jumalan mainetta. Monissa kulttuureissa luojajumalalla on kaaosta aiheuttava viekas apuri. Balttialaisissa myyteissä apuri Velniaksen taru on huomattavasti moninaisempi. Balttilaisen mytologian vanhimmassa kerrostumassa kaikki jumaluudet yhdessä loivat maailman eli kosmoksen. Velnias oli yksi näistä luojahengistä ja hänen vastuullaan oli kuoleman ja jälleensyntymän ikuinen kierto. 

Videoni saamelaisista jumalattarista )O( 

Ensimmäinen kosketukseni Caiellach jumalattareen tapahtui reilu vuosi sitten, kun olin vaellusmatkalla Skotlannissa. Luin paljon myyttejä ja runoja Cailleachista ja siitä, miten hänen kerrotaan muokanneen Skotlannin maisemaa ja maaperää.

Cailleach on alunperin Irlantilainen jumalatar, jonka juuret ulottuvat aina neoliittiselle ajalle Maltan saarelle ja Iberian Niemimaalle. Irlantilaisten esi-vanhemmat ilmeisesti toivat jumalattaren mukanaan purjehtiessaan etelä-Euroopasta pohjoiseen. Myöhemmin Cailleachin kultti levisi ympäri Brittein saarta ja erityisen tärkeä jumalatar hän on Skotlannissa, jossa hänen kerrotaan luoneen vuoret, joet, luolat ja järvet.

Tämä Sorita d´Esten ja David Rankinen kirja Cailleachista on aika lyhyt, mutta pursuaa tietoa tästä mystisestä jumalattaresta.

Cailleach on niin sanottu crone - jumalatar eli hän ilmestyy vanhan naisen hahmossa. Uskotaan, että Cailleachin kultti on yhtä vanha kuin äiti maan palvonta ja hän on mahdollisesti yksi varhaisimmista muinaisten druidien palvomista jumalattarista.

​Vanhana luonnon jumalattarena Cailleachin valtakuntaa ovat syksy ja talvi. Hän kuvastaa luonnon kiertokulkua ja jälleensyntymää. 

Kirja on englanninkielinen ja suhteellisen helppo lukuinen. Suosittelen lämpimästi kaikille muinaisista jumalatar-kulteista kiinnostuneille.

Kirjan on kustantanut pagan portals. 

 Marjut Hjeltin pieni taikakirja sisältää muinaissuomalaisia loitsuja ja uskomuksia. Luvut on jaettu eri kategorioihin kuten; syntymä, häät ja kuolema. Elämän suurten käännekohtien lisäksi kirjasta löytyy muunmuassa uskomuksia, siitä kuinka lapset oppivat parhaiten uimaan, mistä tietää kuka jää vanhaksi piiaksi tai aikamies-pojaksi ja kuka ei, naimisiin menon enteitä ja sää-ennustuksia.

Kirjaa somistavat Jaana Aallon eteeriset kuvitukset.

Hekottelin välillä kirjaa lukiessa. Suurin osa uskomuksista ovat nykypäivän mittapuulla lähinnä huvittavia. Uskomusten mukaan esimerkiksi kaikki kissa-ihmiset jäävät automaattisesti naimattomiksi, ja myös ne jotka kehtaavat laulaa saunassa, kuten myös ne, joille ei siivoaminen maistu. 

"Jos nainen lakaisee lattiaa, istuu alas ja pitää hengähdystauon hän jaa naimattomaksi" 

Vanhapiika-luvun uskomuksia voidaan pitää suorastaan seksistisinä. Pitää muistaa kuitenkin se, että ennen vanhaan naisen status oli suoraan yhteydessä tämän miehen statukseen.

Kirja sopii luettavaksi kaikille, joita vanhat suomalaiset uskomukset kiinnostavat. 

Kreikkalaisessa mytologiassa vuodenajat vaihtuvat, kun jumalatar Persephone viettää puolet vuodesta Manalassa miehensä Hadeksen tykönä ja kevään ja kesän äitinsä, viljan jumalatar Demeterin kanssa maan päällä. 

Vesiväri ja värikynät. 

Rakastan tiikereitä. Ne kuuluvat ehdottomasti maailman kauneimpien eläinten listalle. Tässä video maalausprosessistani.

Tarroja, julisteita sun muuta löytyy täältä. 

Muistan olleeni järkyttynyt kuulessani Alan Rickmanin menehtymisestä. Hän oli minulle Kalkaroksen lisäksi Nottinghamin seriffi sekä kapteeni Brandon. 

"Ikuisesti"
Vesiväri ja liitu

Tarroja, kortteja ja muuta mukavaa löytyy täältä. 

Juhannuksen vietto ei ole Suomessa huomattavasti muuttunut vuosituhansien aikana, vaan juhla pitkälti pysynyt alkuperäisessä muodossaa. Juhannus on maagista aikaa, koska aurinko ei laske pohjoisella pallonpuoliskolla. Juhannus on luonnon juhla. Yhä perheet ja ystävät matkustavat maalle ja kesämökeille juhlimaan.

Kuten kaikki maailmalla juhlitut juhlat, myös juhannuksella on pakanallinen alkuperä. Juhannus juhlaa edelsi pakanallinen Ukon Vakat. Ukon Vakat oli Ukko jumalan kunniaksi järjestetty juhla. Maatalaouskulttuurissa Ukko, joka oli sekä sateen ja ukkosen tuoja oli jumalista tärkein. Muinaisina aikoina ukko oli kunnianimitys, joka annettiin pitkä-ikäiselle miehille. Ukko jumala oli maatalouden, hedelmällisyyden, kasvun, yhteisön, onnen, yltäkylläisyyden, ihmisten, kommunikaation, ukkosen, salamoiden, sateen ja taivaan jumala. Monissa kulttuureissa ukkosen jumala on myös ollut sodanjumala, mutta Ukko on lempeässä muodossaan ollut hyvinkin rauhallinen jumaluus-hahmo.

Vakka merkitsee ruoka-uhria. Ukolle uhrattiin yleensä leipää, viljaa ja olutta. Ukon Vakat olivat yhteisön juhla, johon useat perheet ja joskus koko kylä kokoontui yhteen. Juhlat pidettiin yleensä rannalla tai kukkulalla veden äärellä. Kesä oli aikaa, jolloin kaikki neljä elementtiä tuli, vesi, ilma ja maa yhdistyivät ja kaikki elementit kuuluivat juhlien maisemaan.  Juhliin kuului hyvin syöminen, juominen, kokot ja nuotiot, musiikki ja tanssi. Yleensä Ukon Vakkoja juhlittiin kesäpäivän seisauksena 20-22s Kesäkuuta, mutta joissain paikoissa säästä riippuen Vakkoja saatettiin juhlija jopa Toukokuun lopussa tai Kesäkuun alussa. Toinen Ukon Vakkojen nimitys on Suomessa ollut mittumaari, joka on johdettu ruotalaisten Midsommar-juhlasta. 

Juhannukseen on aina liittynyt kaikenlainen taikojenteko. Ukko oli hedelmällisyyden ja rakkauden jumala ja erityisesti nuoret naiset tekivät mielellään lemmenloitsuja. Rituaaleja suoritettiin monesti saunassa tai villikukkien tätyttämällä niityllä. ​​Tässä joitain tunnettuja ja vähemmän tunnettuja Juhannus-taikoja.

Kerää 7,9 tai 12 eri-lajia olevaa luonnonkukkaa. Laita ne tyynyt alle ja yöllä tuleva puolisosi ilmestyy uneen. 

Mene kesäpäivän seisauksena niitylle ja kurkista kaivoon keski-yöllä ja näet tulevan puolisosi. 

Juhannus on erinomaista aikaa nähdä keijuja ja haltijoita. Seuraa virvatulia metsään ja voit löytää haltijoiden kätkemän aarteen.

Mene lähteelle kesäkuun 24-25 (vanha Juhannus) välisenä yönä ja vesi muuttuu viinaksi. 

Jos sinulla on pääkipuja levitä otsallesi kesäpäivän seisauksen aamuna kerättyä aamukastetta niin pääsi paranee. 

Jos korvasi soivat kaada korvaan aamukastetta niin soiminen lakkaa. 

Jos juot kesäpäivän seisauksen jälkeisenä sunnuntai-aamuna aamukastetta saat kauniin laulu-ääneen.

Pyöri alasti aamukasteessä kesäpäivän tasauksen yönä ja pysyt kauniina/komeana loppuvuoden.