Pikku Naisia 1933 Elokuvan Arvostelu

​Olin kuullut paljon kehuja tästä vuoden 1933 Pikku Naisten versiosta ja eritysesti Katherine Hepburnista Jo´na. Elokuvan katsottuani täytyy myöntää, että kehut eivät olleet turhia. Hepburn on yksi parhaista näkemistäni Jo´n esittäjistä. 

Katherine Hepburn on tämän elokuvan parasta antia ja mielestäni ainakin Jo´n suhteen tämä elokuva oli hyvin uskollinen kirjalle. Hepburn toi rooliin hyvin paljon fyysistä komediaa ja mielestäni se sopii hyvin Jo´n hahmolle. Jo on kirjoissa kuvattu olevan pitkä ja hieman kömpelö poikatyttö. Hepburn taitaa olla kaikista Jo´n näyttelijöistä pisin ja muistuttaa ulkonäöltään ehkä eniten kirjojen Jo´ta. 

Amy (Joan Bennett) ja Jo (Katherine Hepburn)

​Näiden Pikku Naisia- tv/ja elokuva-versioiden vertailu on eräänlaista kulttuurihistorian tutkimusta. Olen pannut merkille esim. sen, että näissä vanhemmissa elokuvaversioissa Jo´n agressiivinen luonne puuttuu lähes täysin. Hän on kyllä hauska ja päättäväinen, mutta kirjojen Jo on erittäin tempperamenttinen ja teini-Jo omaa välillä, jopa väkivaltaisia impulsseja. Tämä Jo´n piirre alkoi näkymään elokuvissa vasta 1990-luvulla. Tämä kertoo paljon, siitä miten elokuvat kuvastavat länsimaisen naisen asemaa läpi historian. Vaikka Hepburn on mahtava Jo, hahmo näytetään 30-luvun linssin läpi, eikä täysin sellaisena hahmona mitä hän kirjassa on. 

Elokuvan on ohjannut amerikkalainen George Cukor, jonka kuuluisin filmi taitaa olla vuoden 1964 My Fair Lady. 

Pikku Naisia -kirja sijoittuu 1860-luvulle Yhdysvaltojen sisällissodan ajalle ja tämä elokuva-alkaa marssivilla sotilailla. 

​Kaikki varmaan tietävät Pikku Naisia – kirjan juonen (tai ainakin heidän pitäisi tietää). Kirja kertoo Marchin sisaruksista, boheemista Jo´sta, taiteellisesta Amy´sta, ujosta Bethistä ja äidillisestä Megistä ja heidän kasvamisesta tytöistä naisiksi. Tyttöjen pastori-isä on taistelemassa sodassa ja äiti Marmee huolehtii tytöistä ja naapurin köyhälistöstä. 

Douglas Montgomeryn Laurie on komea, mutta ei muistuta juuri lainkaan kirjojen Laurieta

Kissanpennut varastavat kohtauksen 

​Tämä elokuva on yksi harvoista Pikku Naisten adaptaatiosta, joissa toivon, että Jo jäisi sinkuksi. Olin pettynyt, sekä Laurieen, että Fritziin. Pidin tämän elokuvan alun Lauriesta, joka oli yksinäisen oloinen ja muistutti kirjojen alun ujoa Laurieta, mutta siihen, se sitten jäikin. Hahmon kehitys lopahti heti alkuunsa ja loppuelokuvan ajan hän muistutti lähinnä Lumikin apaattista prinssiä. Kirjojen Laurien ailahteleva ja välillä, jopa agressiivinen luonne oli missä lienee. 

Tämä Jo´n oopperapuku on mielestäni todella kaunis, mutta se minua ihmetyttää näissä 30 ja 40-luvun elokuvaversioissa, miten Friedrichillä, joka on köyhä kuin kirkonrotta on varaa viedä Jo oopperaan ja vielä parhaille paikoille. 

​Professori Bhaer ei ollut sen parempi. Friedrichiä näytteli unkarilainen Paul Lukas, mutta ikävä kyllä hänen ja Hepburnin välillä ei ollut minkäänlaista kemiaa. Friedrichin hahmo oli myös aika erilainen mitä kirjoissa, tämä on tietysti suuri miinus, koska Fritz on Pikku Naisissa suosikki-hahmoni. Tämä elokuva-Friedrich on täysi-vastakohta kirjojen Friedrichille. Kirjojen Friedrich kunnioittaa Jo´ta ja rohkaistuu kosimaan tätä, vasta kun hän on varma Jo´n tunteista. Tämä 1933 elokuva-Friedrich tahtoo selvästi Jo´sta vaimon itselleen melkeinpä heti, kun he kohtaavat New Yorkissa (ehkä olisi kuitenkin hyvä tutustua ensin). Laurieta näyttelevä Douglas Montgomery sekä Lukasin professori Bhaer näyttävät hieman koomisilta nykykatsojille eikä kumpikaan ei muista luonteeltaan tai ulkonäöltään kirjallisia esikuviaan. 

Jean Parker eteerisenä Bethinä 

​ Suosikki mies-näyttelijäni on tässä elokuvassa John Brookea esittävä John Davis Lodge. 

Harmillisesti en myöskään pitänyt Amystä (Joan Bennett) tässä versiossa. Ainakin Amyn ja Laurien näyttelijöillä oli kemiaa keskenään, mutta Amyllä oli koko elokuvan ajan sama hapan ilme kasvoillaan ja hän oli vain varjo kirjojen Amystä. Joan Bennett oli mielestäni sievä Amy, mutta olisi hän voinut hymyillä vähän enemmän. Pidin Jean Parkerista eteerisenä Bethinä. Parker toi mielestäni lähes uskonnollisen aspektin elokuvaan. Kirjoissa kuultaa tietynlainen ”Bethin henki” ja tämä elokuva onnistuu tavoittamaan sen. Hän ja Hepburn olivat sisaruksina hyvin uskottavat. Kirjojen kohtaus, jossa Beth pyytää kuolinvuoteeltaan Jo´ta täyttämään tämän paikan oli myös lisätty tähän versioon ja kyllähän Jo yrittää...jonkin aikaa. 

​Tämä elokuva oli suurilta osin uskollinen kirjalle.  Elokuvassa oli myös paljon dialogia, joka oli suoraan kirjasta otettu ja elokuvaan oli myös valittu sellaisia kohtauksia, joita en ole myöhemmissä elokuva-versioissa nähnyt, mikä yllätti minut positiivisesti. Elokuva kannattaa katsoa, jo ihan pelkästää Hepburnin suorituksen takia. Hän kannattelee elokuvaa alusta loppuun

---

Olen lisännyt maalauksiini ja valokuviini perustuvia tarroja nettikauppaani. Kuten näkyy täällä ollaan kesäisissä tunnelmissa )O(